Nainen läppärillä
Y-vinkkeli
20.1.2020
Saskia Salomaa

Maksaako digitalisaatio aina paljon?

Digitaalisten palvelujen hankkimisesta voi helposti koitua iso lasku varsinkin, jos et ymmärrä mitään markkinoinnista tai digibisneksestä. Toki liiketoimintaan tai markkinointiin liittyvä digi-investointi on samanlainen investointi kuin mikä tahansa muukin rahaa vaativa bisnespäätös, mutta miten varmistat sen, että saat myös euroillesi tuottoja?

Ensinnäkin voit itse lähteä parantamaan omaa digiosaamistasi. Esimerkiksi Google tarjoaa ilmaisen digimarkkinoinnin sertfikaattiin tähtäävän verkkokurssin, josta voit suorittaa myös vain yksittäisiä osioita. Verkkokurssin sisällöt ovat suomenkielisiä ja voit suorittaa ne mistä päin maailmaa tahansa.

Lisäksi voit oppia lisää pyytämällä palveluntarjoajaa kertomaan niistä asioista, jotka sinun pitäisi ottaa huomioon. Vaikkapa kotisivuprojektia ostaessasi pyydä heitä kertomaan, mitä kaikkea sinun tulee kertoa heille, jotta kotisivuistasi tulee mahdollisimman hyvät. Yksi tällainen asia on esimerkiksi sisällöntuotanto. Sinä olet itse oman bisneksesi paras asiantuntija, joten vaikka kotisivutuottaja tekisi lopulliset sisällöt, kerro heille bisneksestäsi. Kokenut sisällöntuottaja pystyy avullasi luomaan sellaista tekstiä, joka vakuuttaa asiakkaan. Tai valokuvaaja ottamaan ohjeidesi mukaan kuvia, jotka saavat asiakkaat ostamaan.

Sinulla on kovin ase käsissäsi: oma itsesi

Toisaalta digipuolella on myös paljon sellaista, jonka tekeminen ei vaadi juurikaan euroja. Fiksulla digimarkkinoinnilla voi saada paljon aikaiseksi. Vaikkaa se ei maksaisi paljon, ei se toki ilmaiseksikaan tule. Aikaa tarvitaan sekä työkalujen käytön opetteluun että hyvän sisällön tekemiseen. Toisaalta sisältöaiheet löytyvät usein aivan läheltä: yrittäjän arjesta, asiakastyöstä ja muusta elämästä.

Sinulla onkin iso etu pakassasi: sinä itsesi. Arkesi on paljon kiinnostavampaa kuin osaat kuvitellakaan. Mitä paremmin asiakkaasi ymmärtävät bisnekseesi vaikuttavia tekijöitä, sitä valmiimpia he ovat esimerkiksi maksamaan tietyn hinnan, kun he ymmärtävät hintaan vaikuttavat tekijät.

Tiedät myös bisneksestäsi enemmän kuin tajuatkaan. Mieti vaikkapa sitä, mitä asiakkaasi kysyvät useimmiten. Miten voisit jakaa tätä tietoa helpottaaksesi uusien asiakkaiden ostoprosessia. Voit kertoa vastauksia useimmin kysyttyihin kysymyksiin proaktiivisesti vaikka somessa, kotisivuilla tai uutiskirjeessä.

Hyödynnä myös maksuttomia alustoja nettinäkyvyyden kasvattamiseen kotisivujen lisäksi tai niiden sijaan. Esimerkiksi Google My Business -tilin sekä Facebook -sivut voit perustaa ilmaiseksi.

Myös asiakkaasi ovat apunasi

Sinulla on myös iso ja usein hyödyntämätön joukko apunasi: asiakkaasi. Pyydä heiltä kommentteja some-päivityksiisi, kotisivuihisi, tuotevalikoimaasi ja muihin päätöksiin. Nykäise asiakasta hihasta hänen käydessään kivijalassasi, perusta fb-ryhmä tai kerää palautetta sähköpostitse.

Ole myös avoin palautteelle. Vaikka jokin tapa tehdä asia on toiminut viisi vuotta sitten, voi olla, että asiakkaiden preferenssit ovat muuttuneet. Kuuntele heitä siis avoimin mielin ja poimi käyttökelpoisia ideoita arkeesi.

Onnea matkaan! Muista että digipuuha on samanlaista kokeilua ja onnistumisen ja erehtymisen välillä tasapainoilua kuin muukin yrittäjyys.

Saskia Salomaa