Eurajoen Yrittäjät

Eurajoen Yrittäjien Historia

Eurajoen Yrittäjät ry:n tarina sai alkunsa helmikuisena päivänä vuonna 1979, kun 65 innokasta yrittäjähenkistä henkilöä kokoontui perustamiskokoukseen Veljestuvalle. Yhdistys sai virallisen tunnuksensa yhdistysrekisteriin lopulta 2. tammikuuta 1981.

Eurajoen Yrittäjien jo alkutaipaleeltaan asti järjestämät Eurajoen Markkinat ovat ajan saatossa kasvaneet perinteiseksi vuosittaiseksi, Eurajoen suurimmaksi tapahtumaksi. Vuodesta 1980 alkaen, Eurajoen Markkinat ovat olleet yhteisöllinen tapahtuma, jossa yhdistyvät hauskoista ohjelmanumeroista ja esiintyjistä nauttiminen, tuttujen ja tuntemattomien tapaaminen sekä tietysti markkinahumu myyjineen.

Markkinoiden lisäksi Eurajoen Yrittäjät on levittänyt joulun tunnelmaa perinteisessä Joulunavauksessa Eurajoen torilla vuodesta 1980 lähtien aina vuoteen 2021 asti. Tunnelmallinen tapahtuma avasi joulukauden lämpimän yhdessäolon merkeissä.

Eurajoen Yrittäjien perinteisiin on kuulunut vuodesta 1986 lähtien Kartanon Herran ja vuodesta 1990 alkaen Kartanon Rouvan valinta. Kartanonherran ja -rouvan arvonimi on osoitus tehdystä työstä Eurajoen yhteisen hyvän vuoksi. Uusi Kartanonherra- ja rouva julkistetaan vuosittain Eurajoen Markkinoilla.

Historiansa varrella Eurajoen Yrittäjät on ollut aktiivisesti mukana paikallisessa päätöksenteossa, osoittaen sitoutumisensa yrittäjyyden edistämiseen Eurajoella. Myös edelläkävijyyttä on saatu nähdä – yhdistys on yhdessä Eurajoen kunnon ja TVO:n kanssa tuonut Eurajoen Vesitornille Suomen ensimmäisen, ja tiettävästi maailman ainoan ulkona sijaitsevan, Focault-heilurin, joka osoittaa maapallon pyörimisliikkeen.

Vuonna 2019 Luvian Yrittäjät ry yhdistyi Eurajoen Yrittäjien kanssa. Alun perin Luvian yrittäjähenkiset kokoontuivat yhteen Satakunnan Säästöpankin Luvian konttorin kerhohuoneella lokakuussa 1978, hieman ennen Eurajoen Yrittäjien perustamista. Vuosien varrella yhdistys jätti jälkensä paikalliseen elinkeinoelämään ja yhteisöön.

Luvian Yrittäjät osallistui aktiivisesti alueensa kehittämiseen, ja vuodesta 2011 lähtien Luvian kunnan ja yrittäjien uudistettu elinkeinotiimi toimi alueen hyväksi. Myös muun muassa Osallistuminen Turun Kauppakorkeakoulun yrittäjyysprofessuurin hankintaan vuosina 2011–2016 osoitti Luvian Yrittäjien sitoutumista yrittäjyyden edistämiseen myös tiedemaailmassa. Yhdistys valittiin kaksi kertaa Satakunnan Yrittäjien parhaaksi paikallisyhdistyksesi alle 100:n jäsenen yrittäjäyhteisön kategoriassa.

Leader+ -matkailuhanke ”Tuulta purjeisiin Luvialla” vuosina 2013–2014 sekä rooli Laitakarin talvitapahtuman perustamisessa vahvistivat yhdistyksen asemaa alueellisena toimijana. Luvian suvimarkkinat ja elomarkkinat toivat iloa ja vilskettä paikalliseen elämään.

Aktiivisen toiminnan päätteeksi Luvian Yrittäjät päättivät sulautua Eurajoen Yrittäjiin, ja lopettamiskokous pidettiin 28. joulukuuta 2018. Kokousta johti yksi perustajajäsenistä, Terttu Aho, jättäen jäähyväiset Luvian Yrittäjien hienolle historialle. Yhdistyksen tarina jatkuu nyt osana Eurajoen Yrittäjät ry:tä, joka kantaa mukanaan molempien alueiden yrittäjyyden värikästä perinnettä.


Eurajoen Yrittäjien puheenjohtajat

2021 –
2019 – 2020
2016 – 2018
2009 – 2015
2000 – 2008
1995 – 1999
1990 – 1994
1979 – 1989

Mikko Nordberg
Juuso Luodesmeri
Tommi Valtonen
Jarmo Sallilla
Juuso Luodesmeri
Leo Mikola
Kari Lehtola
Pertti Tuomola (yhdistyksen kunniapuheenjohtaja)

Luvian Yrittäjien puheenjohtajat

2014 – 2018
2011 – 2013
2007 – 2009
1989 – 2006
1983 – 1988
1978 – 1982

Risna Aho
Esa Griffiths
Jussi Lehtonen
Pekka Pere
Matti Ranne
Kalle J. Haula