YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Toukokuu 2026 kuukauden Yrittäjä
Markkinointi Jari Nummela, Jari Nummela

🟦 Kuukauden Yrittäjä: Jari Nummela – Markkinointi Jari Nummela
Yrittäjyys lähti liikkeelle vähitellen
Jarin yrittäjä taival ei alkanut perinteisellä tavalla. Hän työskenteli alun perin paperitehtaalla samaan aikaan, kun yritystoiminta pyöri sivussa. Vähitellen yrittäjyys vei kuitenkin mukanaan.
“Silloin 30 vuotta sitten maailma oli vähän erilainen. Ei moni lähtenyt yrittäjäksi samalla tavalla kuin nykyään”, Jari kertoo.
Yrityksen alkuvaiheessa mukana oli useampi työntekijä, mutta ajan myötä toiminta muotoutui enemmän Jarin oman tekemisen ympärille alihankkijoita hyödyntäen. Suurimman sysäyksen yrittäjyyteen hän antaa kuitenkin puolisolleen.
“Kaiken takana on nainen. Vaimoni Sari on ollut yrittäjänä jo lähes 40 vuotta.”
🔹 Millainen on tavallinen työpäiväsi?
Jarin työpäivät rakentuvat pitkälti asiakkaiden tarpeiden ympärille. Alkujaan päivät alkoivat aamulla lasten koulukyydillä ja jatkuivat myöhään iltaan asti.
Työhön kuuluu paljon tietokoneella työskentelyä, kuvien valmistelua, painotöitä sekä tarjouspyyntöihin vastaamista. Vaikka yrittäjyydessä arvostetaan vapautta, asiakkaiden aikataulut määrittävät arkea vahvasti.
“Vaikka päivät näyttävät samanlaisilta, ne ovat kuitenkin aina erilaisia.”
🔹 Miksi kannattaa olla Yrittäjien jäsen?
Jari pitää yrittäjäjärjestöön kuulumista tärkeänä erityisesti tuen ja yhteisön vuoksi.
“Kyllä järjestöön kannattaa kuulua. Lakipalveluista ja monista muista asioista saa apua tarvittaessa. Lisäksi yhteisö on tärkeä.”
Vaikka kiireinen arki vie nykyään aikaa osallistumiselta, hän suosittelee jäsenyyttä lämpimästi kaikille yrittäjille.
🔹 Mikä on hienointa omassa työssäsi?
Se, että saa tehdä mielekästä työtä. Työ ei ole yksitoikkoista – jokainen päivä on erilainen.
🔹 Kehitystä ja oppimista edelleen
Pitkästä yrittäjäurasta huolimatta Jari kokee, että aina löytyy asioita, joissa voi kehittyä.
“Ehkä myyvempi voisi olla. Ja sosiaalinen media olisi hyvä saada vielä paremmin haltuun.”
Yrittäjyyden alkuun hän tekisi yhden asian toisin: yritysmuodon valinnan.
“Osakeyhtiö olisi ehkä kannattanut perustaa aiemmin. Toiminimellä pystyy tekemään paljon, mutta osakeyhtiössä moni asia on selkeämpi.”
🔹 Terveiset ja vinkit yrittäjille
Lopuksi Jari haluaa lähettää kannustavan viestin kaikille yrittäjille ja työntekijöille:
“Tsämppiä kaikille. Tänä päivänä kaikki vaatii vähän yrittämistä ja tekemistä – ei se tule kuin Manulle illallinen.”