Kruunupyyn Yrittäjät
Kruunpyyn yrittäjien hallitus

Tietoa meistä

Kruunupyyn Yrittäjät ry on perustettu jo 1980-luvulla, ja toimintaa on ollut vaihtelevan aktiivista vuosien aikana. Helmikuussa 2020 saimme uuden idearikkaan hallituksen kokoon ja mikä parasta, hallituksen jäsenet, eli yrittäjät, edustavat koko Kruunupyyn kunnan aluetta. Mukana yrittäjiä Alavetelistä, Kruunupyystä ja Teerijärveltä.

Kruunupyyn Yrittäjissä on jäsenenä 82 yritystä (8/22) ja mukana on yrittäjiä kaikilta toimialoilta. Tule sinäkin mukaan!

Teemme työtä kunnan yrittäjien eteen, että heillä olisi mahdollisuus verkostoitua, tavata ja pitää hauskaa yhdessä. Haluamme myös että yrittäjämme näkyvät ja heidän ääntään kuunnellaan erilaisissa yhteyksissä, yrittäjät kun ovat tärkeä osa kunnan elinkeinoa. Yrittäjäyhdistys on luonnut hyvän yhteyden Kruunupyyn kunnan kanssa, jota ylläpidämme säännöllisin tapaamisin. Tämän kautta jokaisella yrittäjällä on mahdollisuus keskustella asioista kunnan kannsa, joko tuomalla ne yrittäjäyhdistyksen hallitukselle tiedoksi tai tulemalla mukaan ja osallistumalla itse tapaamisiin.

Yrittäjäyhdistys haluaa luoda matalan kynnyksen tilaisuuksia kunnan yrittäjille, jossa he voivat tavata, inspiroitua ja keskustella vapaasti. Tapaamiset, koulutukset ja joulujuhlat, tarjoavat jokaiselle jotakin. Olemme myös totetuttaneet erilaisia projekteja tukeaksemme kunnan yrittäjiä. Paransimme mm. jouluvalaistusta koko kunnassa sekä järjestimme autosuunnistuksen, jossa asukkaat ja yrittäjät pääsivät tutustumaan kunnan eri yrityksiin.

Hallitus kokoontuu säännöllisesti suunnittelemaan toimintaa ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Toivomme että saamme lisää uusia jäseniä myös hallitukseen. Jos olet kiinnostunut, ole rohkeasti yhteydessä!

Yrittäminen on vielä hauskempaa, kun on vahva verkosto ympärillä!  

Pidämme säännöllisesti yhteyttä sähköpostitse. Jäsenenä saat 11 kertaa vuodessa suomenkielisen uutiskirjeen sähköpostiisi. Uutiskirjeestä voit lukea tulevista tapahtumista sekä  ajankohtaista yrittäjäasiaa, paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnan tasolta. Mikäli kielivalintasi on ruotsi, saat 6 kertaa vuodessa ruotsinkielisen uutiskirjeen. 

Facebookissa jaamme yhteisön kaikkien kunnan yrittäjien kanssa facebook.com/kronobyforetagare ja ota Instagram tilimme seurantaan @kronobyforetagare

Keski-Pohjanmaa Yrittäjä –lehti ilmestyy 4 kertaa vuodessa ja Företagare i Finland –aikakausilehti lähetetään 3 kertaa vuodessa ruotsinkielisille jäsenille. 

Tervetuloa mukaan!
Kruunupyyn Yrittäjät ry:n hallitus