Kurikan Yrittäjät

Kurikan Yrittäjien historia ja huomionosoitukset

Ennen Kurikan Yrittäjien perustamista paikkakunnalla toimi vuodesta 1931 lähtien Kauppiasyhdistys. Sen ensimmäisenä puheenjohtajana toimi kauppias Juho Oksa ja johtokunnan jäseninä toimivat Eeli Lusa, I. Lohikoski, Antti Orhanen, Emil Nokso ja Eero Piirto. Toiminta ei ollut vielä kovin vilkasta, johtuen osin kauppaliikkeiden vähyydestäkin. Yhdistys järjesti kuitenkin kaupan viikkoja ja muita tempauksia.

Kunnassa oli myös teollisia yrityksiä joilla oli yhteneväisiä tavoitteita kauppiaiden kanssa. Perustettu Yksityisyrittäjien liitto sai kannatusta myös Etelä-Pohjanmaallakin, niinpä perustettiinkin Kurikan Yksityisyrittäjät 24.4.1950. Puheenjohtajaksi valittiin Juho Emil Peltomäki, varapuheenjohtajaksi Onni Akseli Katajisto ja sihteeriksi Yrjö Jaakko Muurimäki. Alusta lähtien toimintaan kuuluivat Yrittäjäviikot, jonka merkeissä mm. tanssittiin nuorisoseurantalolla. Varsinainen järjestötoiminta ei kuitenkaan lähtenyt käyntiin ja toiminta oli hiljaista aina vuoteen 1966 saakka, vaikka paikkakunnan yrityksissä toiminta kasvoikin.

17.5.1966 vuosikokouksessa Kurikan Ritari-baarissa päätettiin 25 hengen voimin toiminta aloittaa uudelleen. Kurikan Yksityisyrittäjät ry:n puheenjohtajaksi valittiin johtaja Ville Perälä, joka toimikin tehtävässä yhtä vuotta lukuunottamatta aina vuoteen 1975 saakka. Ensimmäiseen hallitukseen valittiin jäseniksi johtaja Ensio Anttila, kauppias Pentti Havuluoto, kauppias Raija Kivimäki, pankinjohtaja Pentti Kujanpää ja liikkeenharjoittaja Martti Tapanainen. Jäseniksi liittyi tänä ensimmäisenä varsinaisena toimintavuotena lähes 70 jäsentä.

Kurikan Yksityisyrittäjät ry:n nimi muutettiin vuoden 1971 vuosikokouksessa Kurikan Yrittäjät ry:ksi. Samalla yhdistyksen säännöt nykyaikaistettiin. Toiminnan tarkoituksena on toimia kunnassa toimivien yrittäjien yrittäjä- ja elinkeinopoliittisena etujärjestönä, joka valvoo yrittäjien ja yritysten toiminnallisia ja taloudellisia etuja kuntatasolla. Alkuvuosina järjestettiin Yritteliäisyyden viikkoja ja myöhemmin Yrittäjäjuhlia Mietaan ja Luovan Nuorisoseuroilla sekä Hotelli-Ravintola Kurikassa. Ohjelmana oli pääasiassa tanssia ilmaisine sisäänpääsyineen. Myös lapset huomioitiin eri tavoin mm. ilmaisine elokuvaesityksineen ja uintikilpailuineen.

Vuodesta 1980 alkaen Yrittäjäjuhlan ohjelmaan on kuulunut Vuoden Yrittäjän julkistaminen Kurikassa. Koulutus- ja tiedotustilaisuudet alkoivat varsinaisesti 1970-luvun puolivälissä yhteistyössä Kurikan kauppalan kanssa. Vaikka yhteistyö Yrittäjäyhdistyksen ja kaupungin välillä on silloin tällöin kangerrellutkin, on yhteistyössä saatu paljon aikaankin. Kurikan huono majoitustilanne arkarrutti yrittäjiä ja vuonna 1977 asia siirrettiin kaupungin ja Yrittäjien yhteistyöelimeen. Yhdistys perusti 1981 erillisen hotellitoimikunnankin. Tuloksena Hotelli-Ravintola Pitkä-Jussi avasi ovensa vuonna 1986. 1989 aloitettiin Yrittäjien aloitteesta kolmivuotinen elinkeinoelämän vireyttämiseen tähtäävä kehittämisprojekti, jolle kaupunki myönsi 980.000 markan määrärahan. Raha käytettiin pääasiassa yrittäjien konsultointiin Yrittäjäopiston suorittamana.

Kurikan Yrittäjien Kauppiasforum perustettiin virallisesti 1991, mutta sitä ennenkin kauppiailla oli ollut yhteistoimintaa. Kauppiaat järjestivät useana vuoten mm. laskiaisriehan, jonne kyydittiin maakunnan väkeä junakuljetuksella. Kevättempauksessa nähtiin trulli- ja potkukelkkakisat, lumenvaistoa, julkimoiden kananmunien maalausta, Monnari oli tempauksissa usein ääriään myöten täynnä. Etelänmatkapasseihin kertyi kauppaliikkeistä parhaimmillaan 1300 leimaa 55 liikkeestä. Tempaukset saivat myös maakunnallistakin huomiota. Kauppiasforumin kevättempausviikoille tuli uutta ilmettä vuonna 1997 Konhaalujen, eli naamiaisten merkeissä. Kevättempauksen nimikin muuttui pölläälyksi.

Joulunavaukseen Kurikassa kuuluu jouluvalojen sytyttäminen Asematiellä, tervepadat liikkeitten edustalla, joulumusiikki sekä Lucia-neidot ja joskus jopa ilotulituskin. Kauneimman näyteikkunan valitseminenkin on jo muodostunut perinteeksi. Virallista joulunavausta on vietetty Kurikassa 1980-luvun lopulta lähtien.

Kaupungin ja Yrittäjien yhteistyö oli koko 1990-luvun ajan aktiivista ja monialaista. Kaupunki sitoitui mm. kustantamaan yrittäjän valitsemaa koulutusta 2000 markalla vuodessa. Kaupunki myönsi vuosille 1997-2000 miljoona markkaa yritystoiminnan edistämiseen. Tämän yritysten kannustusrahan kaupunki jakaa yrityspalkintoina yrityksille, jotka ovat toimineet menestyksellisesti uusien toimialojen luomisessa, vientitoiminnan aloittamisessa tai lisäämisessä, uusien tuotteiden markkinoinnissa, toiminnan laajentamisessa, työpaikkojen luomisessa, tuotekehityksessä, tuotteiden tai palvelusten myynnin lisäämisessä, uusien yritysten perustamisessa, verkottumisessa tai muuten kaupunginhallituksen katsomalla erityisellä syyllä. Yhteistyötä tehtiin myös 1990-luvun alussa, kun työllisyystilanne äkillisesti heikkeni, yhdessä kaupungin kanssa perustettiin 1991 kriisiryhmä.

Kurikkalaisten oppilaiden työelämään tutustuttaminen (TET) aloitettiin vuonna 2000. Kurikan Yrittäjät sekä yläaste toivat työharjoittelun rinnalle myös oppilaiden yrityksistä koostaman näyttelyn ”Yritetään yhyres”. Monta vuotta haaveena olleen Kurikan elinkeinoelämän esittelyn Yrittäjät toteuttivat yhdessä Kurikan Ryhdin kanssa. Kurikka Tänään-näyttely järjestettiinkin 1985 alkaen joka toinen vuosi kuusi kertaa. 1998 päätettiin kehitellä yhdessä Ryhdin kanssa suurta ”Kurikka Festival”-tapahtumaa, jossa olisi mukana lisäksi urheilu ja kulttuuri. Idea toteutettiinkin 1998 Haku Päällä heilanhakutapahtumana, festivaali jatkuu edelleen.

Kunniapuheenjohtajat

2010-     Heikki Rinta-Rahko

Puheenjohtajat

1966-70 Perälä Ville
1971      Kurki Kari
1972-74 Perälä Ville
1975-76 Ylinen Paavo
1977-78 Muurimäki Oiva
1979-80 Silander Raimo
1981-84 Nevanen Simo
1985      Ylinen Paavo
1986-87 Järvi Juhani
1988-89 Rinta-Rahko Heikki
1990-91 Pihlaja Juhani
1992-93 Hellanmaa Jouko
1994-95 Haavisto Markku
1996-97 Kuusio Anneli
1998-99 Hietikko Jussi
2000-01 Vierimaa Markku
2002-04 Juhani Koskela
2005-06 Pekka Rintaniemi
2007-08 Kuusinen Raimo
2009-11 Perälä Jaana
2012-14 Isohella Jari
2015-16 Seppänen Mari
2017-18 Anttila Tuomo
2019-     Pihlajamäki Valtteri

Huomionosoitukset

1980 Leena Ujainen
1981 Vilho Kivistö
1982 Rauno ja Seija Ketonen
1983 Kuljetusliike M. Ala-Korpela Ky
1984 Kuntolan Kiviveistämö
1985 Kurikka-lehti/Radio Paitapiiska
1986 Puusepänliike Osmo Männistö
1987 Kurikan Peltisepät Oy
1988 Maalausliike Jorma Piirto
1989 Pohjanmaan Kaluste Oy
1990 Heikki Saarakkala
1991 V. Siltala Oy
1992 Pin-Idea Oy
1993 Hotelli-Ravintola Pitkä-Jussi
1994 Kuljetusliike Veljekset Järvimäki
1995 Vierimaa Oy
1996 E-P:n LVI Oy
1997 Juhani Mäkivirta Oy
1998 Kurikan Muotopuriste Ky
1999 Lohi-Met Oy
2000 Pöytänikkarit Oy
2001 Rengasmesta Ky/Markku Haavisto
2002 Kurikan Sairaankuljetus Oy
2003 I-Racing Oy
2004 Kurikan Puusepät Oy
2005 Maiseri Oy
2006 H. Ranta Oy
2007 Kauko Krekola Oy
2008 Päivi ja Vesa Tikka
2009 Kolarikorjaamo ja Maalaamo R. Isoaho Oy
2010 Hoitokoti Tuulikello Oy
2011 Remontti- ja Rakennuspalvelu Juhani Koskela Ky
2012 Kurikan Raudoituspalvelu Oy
2013 Finnkumu Oy
2014 Kuljetusliike P. Hyvärinen Oy
2015 VS-Nostot Oy
2016 Relicomp Oy
2017 Purkupörssi Oy
2018 Yrityspalvelu Junikco Oy
2019 LVI-Pörssi Oy

2012 Jorma Huhtanen Ky
2013 Kroppani Kuntokeskus
2014 Lohiluoman pienmeijeri Oy/ Vatajanrannan vuohitila
2015 Kauneushoitola ja Parturikampaamo Lumo Oy
2016 Jätehuolto P. Keski-Jyrä Ky
2017 Madox
2018 Kurikan Kino Ky
2019 Annikin Grilli Ky

Kurikan Vuosikymmenten Yrittäjät
1986 Aune ja Arvo Hietikko
1992 Helena ja Yrjö Mikkilä
1997 Rakennusliike S. Ollila Oy
2005 Sylvi ja Pentti Havuluoto
2010 Autotarvike J. Kuivamäki Ky
2015 Tuiskun Pyörä Ky

Maakunnallinen Yrittäjäpalkinto
1982 Interface Oy
1992 Pohjanmaan Kaluste Oy
2015 Finnkumu Oy