YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vuosikertomus
Pälkäneen Yrittäjät ry – vuosikertomus 2025
Vuosi 2025 oli yhdistyksen 43. toimintavuosi.
Hallinto ja jäsenet
Pälkäneen Yrittäjät ry:n hallitus vuonna 2025 oli seuraava:
| Satu Ukkonen | Puheenjohtaja |
| Juha Kettunen | Varapuheenjohtaja |
| Lumia Huhdanpää-Jais | Varapuheenjohtaja |
| Jani Jokinen | Jäsen |
| Elina Karstu | Jäsen |
| Otso Laurila | Jäsen |
| Marika Pellikka | Jäsen |
| Noora Rosberg | Jäsen |
| Päivi Shnoro | Jäsen |
Varainhoitajana toimi hallituksen ulkopuolelta Maarit Luotoharju.
Pälkäneen Yrittäjät ry:n hallitus kokoontui vuonna 2024 6 kertaa. Elokuun kokousta vietettiin saunaillan merkeissä.
Jäseniä oli vuoden alussa 107 ja lopussa 107, lisäksi kaksi kannatusjäsentä, kolme kunniajäsentä ja kaksi seniorijäsentä.
Edunvalvonta ja vaikuttaminen
Luopioisten ja Pälkäneen yrittäjäyhdistysten edustajat ja elinvoimajohtaja ovat kokoontuneet vuoden aikana suunnittelemaan vuoden tilaisuuksia.
Elinvoimapoliittisen työryhmä (Elpo) on kunnan koolle kutsuma yhteistyöfoorumi, jonka tavoitteena on löytää keinoja elinkeinopolitiikan edistämiseksi sekä yritysten toimintaympäristön kehittämiseksi Pälkäneellä. Elinvoimapoliittinen työryhmä (Elpo) on kokoontunut neljä kertaa. Tavoitteena on löytää keinoja elinkeinopolitiikan edistämiseksi sekä yritysten toimintaympäristön kehittämiseksi Pälkäneellä. Pälkäneen Yrittäjät ry:stä varapuheenjohtaja Huhdanpää-Jais osallistuu Elpon kokouksiin, joita oli vuoden aikana neljä.
Järjestötoiminta
Järjestimme Vuoden Yrittäjä 2025 -juhlan Nuijantalolla 27.9.2025. Juhla oli Luopioisten, Pälkäneen ja Kuhmalahden Yrittäjien yhteinen. Pälkäneen vuoden 2025 yrittäjä on Mike Pohja, Metallityö M. Pohja Ky. Lisäksi muistettiin vuosipäivää viettäviä yrityksiä.
Yhteistyössä Pälkäneen kunnan ja Luopioisten Yrittäjien kanssa jatkettiin yrittäjien kahvitilaisuuksien järjestämistä sekä järjestettiin uusien yrittäjien ilta.
Pälkäneen Yrittäjät järjesti kevätkokouksen 23.4. ja syyskokouksen 17.11. Lottahuoneessa Nuijantalolla.
Valtakunnallinen ja alueellinen toiminta:
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat ovat osallistuneet Suomen Yrittäjien ja Pirkanmaan Yrittäjien tapahtumiin ja luottamushenkilötapaamisiin verkossa ja kasvokkain mahdollisuuksien mukaan.
Paikallistoiminta ja elinvoima
Sponsoroimme Hyvinvointipäivään Aitoon Honkalaan 17.5.25 pomppulinnan lapsille. Tuimme kesänavauksen bändin hankintaa rahallisesti.
Vuoden pälkäneläinen palkittiin Nuijantalolla Onkkaalan joulutapahtumassa 29.11. Vuoden pälkäneläiseksi valittiin yhteistyössä Sydän-Hämeen Lehden kanssa järjestetyn äänestyksen tuloksen pohjalta Carita Lindholm, joka palkittiin diplomilla.
Päivitettiin mainoslakanat Kostia-areenalle ja Aapiskukolle.
Koulutus
Annettiin 2 kpl stipendejä Pälkäneen yhteiskoulun ja lukion oppilaille taloustiedon harrastuneisuudesta.
Tiedotus- ja julkaisutoiminta
Jäsenistölle lähetettiin s-postiviestejä, sekä puheenjohtajan tiedotteita että virallisia viestejä kuten kutsut kevät- ja syyskokouksiin.
Olemme ylläpitäneet Facebook-sivua sekä yhteistyössä Luopioisten Yrittäjien kanssa Instagram-sivua. Viestitty on myös Pälkäneen Yrittäjien omalla verkkosivulla sekä yhteistyössä Sydän-Hämeen Lehden kanssa, sekä suoraan että MeNyt -palvelun kautta.
Kaikille uusille jäsenille on lähetetty Pälkäneen seudun oma uuden jäsenen/yrittäjän tiedote s-postilla.
Lähilauantaiksi otettiin paikalle saapuneista jäsenistä yhteiskuva Onkkaalan rantasaunalla, joka jaettiin yhdistyksen somekanaviin.
Virkistystoiminta
Vuoden aikana on järjestetty erilaista virkistystoimintaa:
- saunailta Onkkaalan rantasaunalla syyskuussa
- kylpyläretki Aulangon kylpylään marraskuussa sekä
PÄLKÄNEEN YRITTÄJÄT RY:N HALLITUS