Säkylän Yrittäjät

Säkylän Yrittäjien historiaa

Säkylän Yrittäjät on toiminut vuodesta 1947 alkaen. 

Säkylän Yrittäjät ry:n historiaa

Perustuen Satakunnan Yrittäjien historiikissa olevaan tekstisisältöön vuodelta 2008.

Yhdistys perustettiin 23.11.1947 Säkylän Honkalassa nimellä Säkylän-Köyliön Yksityisyrittäjät. Kokouksessa oli paikalla 11 yrittäjää Köyliöstä, 37 Säkylästä ja yksi Loimaalta. Vuonna 1981 vaihtui Säkylän-Köyliön Yrittäjät ry:ksi ja vuonna 1983 Säkylän Yrittäjät ry:ksi, kun yhdistys jakautui pitäjäyhdistyksiksi. Yhdistys piti alkuvuosinaan toiminnassaan pääpainon vapaa-ajan yhteydenpidossa. Sen ohella järjestettiin erilaisia yleisötilaisuuksia ja juhlia.

Vuosikymmenten varrella tavoitteina ovat olleet:

  • kunnalliseen päätöksentekoon vaikuttaminen
  • aktiivinen osallistuminen kuntamarkkinointiin
  • seudullisen yrittäjäyhteistyön tiivistäminen
  • tiedottamisen kehittäminen
  • yrittäjäkasvatuksen tukeminen
  • yrittäjäkunnan yhtenäistäminen
  • jäsenrekrytoinnin tehostaminen

Muutamia esimerkkejä toiminnasta:

  • 1957 yrittäjät saivat edustajan verolautakuntaan
  • 1968 avustettiin perunakuljetuksia Pohjois-Suomen katoalueelle
  • 1970 annettiin humanitääristä yrittäjäapua Katinhännässä palaneen mökin kunnostamiseen
  • 1984 kunnan ensimmäinen yrittäjäpalkinto luovutettiin autoillija Niilo Kuusistolle
  • Säkylä tänään-messut Eenokilla
  • 1987 yhdistys luovutti myllynkivi-aiheisen Yrittäjä-patsaan kotikunnalle
  • 1991 järjestettiin ensimmäinen Kaislikossa kuhisee-tapahtuma Säkylässä (Vuonna 2004 kuhinaviikonloppuun yhdistettiin ensi kertaa Säkylä-viikko)
  • 1996 yhdistyksen toimesta saatiin keskustaan uudet jouluvalot
  • 1997–1998: Osaava naisyrittäjä-pilottihanke toteutettiin vuosina 1997–1998. Hanke pureutui yrityselämässä toimivien naisten osaamiseen, itsetunnon ja yhteistyötaitojen sekä päämäärätietoisuuden kehittämiseen ja yhteistyöverkostojen luomiseen.
  • 1999– Oma jäsenlehti perustettiin
  • 2000 Säkylä nimettiin ensimmäisenä Satakunnan Yrittäjäkunnaksi. Maakunnan yrittäjätapaaminen keräsi paikalle 400 osallistujaa.
  • 2005 käynnistyi ensimmäinen Säkylä Buy Night -tempaus
  • 2005 valittiin Satakunnan Yrittäjien vuoden paikallisyhdistykseksi
  • 2017 yhdistys täytti 90 vuotta
  • 2018 Köyliön Yrittäjät yhdistettiin osaksi Säkylän Yrittäjiä
  • 2018 valittiin Satakunnan Yrittäjien vuoden paikallisyhdistykseksi
  • 2019 Säkylän yrittäjät valittiin

Säkylän Yrittäjien puheenjohtajat kautta aikojen

  • 1947–1953 Arvo Korpela
  • 1954–1956 Simo Erking
  • 1957–1958 A.O. Valtonen
  • 1959–1974 Matti Tuominen
  • 1975–1985 Aulis Aaltonen
  • 1986–1990 Markku Ruisla    
  • 1991–1994 Pekka Laivuori
  • 1993–1994 Olavi Rintamaa
  • 1995–2000 Tuomo Kankare 
  • 2001–2002 Harri Peltonen
  • 2003–2010 Sirkku Reko
  • 2011 Harri Peltonen
  • 2012– Juuso Perkola