Suomen Yrittäjät
  • Etäkoulutus

Esihenkilön vuorovaikutusroolit

Verkossa
  • Suomen Yrittäjät
  • Varsinais-Suomen Yrittäjät

Jokaisella esihenkilöllä on omat luontaiset vahvuudet vuorovaikutuksessa. Yksi on hyvä kuuntelija, toinen taas saa asiat tehokkaasti eteenpäin, kolmas voi olla taitava tekemään kysymyksiä, jotka motivoivat keskustelukumppania itse löytämään ratkaisuja.

Valmentava esihenkilö tarvitsee kaikkia näitä rooleja. Koulutuksessa opetellaan rooleihin liittyviä taitoja ja sitä kuinka samankin keskustelun aikana voit joustavasti liikkua roolista toiseen. Oivallat myös omat vahvuutesi ja ne alueet joita on hyvä edelleen kehittää.

Kouluttajana ratkaisukeskeinen coach, eMBA, lyhytterapeutti Mikko Elomaa, Tuletko kuulluksi –Tiimi
Mikko Elomaalla on kolmenkymmenen vuoden johtamiskokemus eri kokoisista yrityksistä. Hän on toiminut yrittäjänä ja useamman pk-yrityksen hallituksen jäsenenä. Mikko on vannoutunut valmentavan johtamisen puolestapuhuja. Tällä hetkellä hän valmentaa työyhteisöjä ja esihenkilöitä erityisesti vuorovaikutukseen ja työilmapiiriin liittyvissä kysymyksissä. Arvostavan kuuntelun tärkeydestä voit lukea lisää Mikon blogista.

Tämä koulutus on vuorovaikutteinen tilaisuus ja se koostuu teorian lisäksi pienryhmäkeskusteluista.

Ilmoittaudu tästä mukaan
Yrittäjien jäsenyrityksille 95 € + alv 24 % / hlö, ei jäsenille 190 € + alv 24 % / hlö
Lisätiedot ja tietosuoja-asiat

Mitä hintaan kuuluu?
Hintaan sisältyy varsinaisen valmennuksen lisäksi teoriaosuuden materiaali ja tallenne. Keskusteluosioita ei tallenneta. Suomen Yrittäjien koulutustuotteiden tilaus- ja toimitusehdot löydät täältä.

Miten mukaan etäkoulutukseen?
Etäkoulutuksiimme voit osallistua tietokoneella tai älypuhelimella / tabletilla. Tarvitset osallistumiseen kaiuttimien lisäksi mikrofonin. Saat linkin osallistumiseen tuntia ennen tilaisuutta. Samassa sähköpostissa on myös lisäohjeita alustan käyttöön. Löydät osallistumislinkin myös ilmoittautumisvahvistuksesta.

Kysyttävää?
Lisätietoa saat sähköpostitse koulutus@yrittajat.fi tai puhelimitse 09 229 229 62.

Tämän tapahtuman tietosuoja-asioissa voit olla yhteydessä: Heidi Jäntti, heidi.jantti@yrittajat.fi