Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät
  • Koulutukset ja seminaarit

Omistajanvaihdosten myytinmurtajat: päätä milloin myyt!

Alajärvi
  • Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät
  • Alajärven Yrittäjät

Myytti: En myy vielä

“En myy vielä! Kyllä minulla on aikaa. Omistajanvaihdos ei ole vielä ajankohtainen.”

Saatat yrittäjänä sanoa itsellesi, että vielä ei ole aika luopua. Minulla on hyvin aikaa myydä. Omistajanvaihdos ei ole ajankohtainen asia, johon minun kannattaisi käyttää energiaani.

Omistajanvaihdoksesta ajattelemisen siirtäminen hamaan tulevaisuuteen on inhimillistä. Kaikilla yrittäjillä on luopumisen tuska omasta rakkaasta yrityksestään. Luopuminen merkityksellisestä asiasta ei koskaan ole helppoa. Siksi päätös valmistautua omistajanvaihdokseen on vaikea.

Viivyttelyssä on kuitenkin iso ongelma. Omistajanvaihdos tuntuu siihen asti kaukaiselta tulevaisuuden asialta, kunnes yht’äkkiä olosuhteet muuttuvat. Silloin omistajanvaihdoksesta saattaa tulla hyvin ajankohtainen, jopa kiireellinen. Ja päätös valmistautumisen aloittamisesta on jo myöhässä.

Tämän vuoksi omistajanvaihdokseen on hyvä valmistautua useita vuosia ennen kuin se mahdollisesti tulee ajankohtaiseksi. Kun yrittäjä valmistautuu ajoissa omistajanvaihdokseen niin henkisesti kuin käytännöllisesti, sillä on useita etuja. 

Liiketoiminnan myyntikuntoon laittaminen parantaa bisnestä jo ennen omistajanvaihdosta. Tämän ansiosta hyvin hoidetun yrityksen hinta on korkeampi. Myös luopumisen tuska on pienempi, kun luopumisen tunnetta on saanut käsitellä pidempään. Yrittäjällä on kyky reagoida nopeasti yllättäviin mahdollisuuksiin tai esimerkiksi oman sairastumisen aiheuttamaan pakkoon.

Vaikka siis yrittäjänä ajattelisit, että vielä ei ole aika myydä, silti sinun kannattaa ennakoida ja valmistautua omistajanvaihdokseen hyvissä ajoin. Henkinen päätös omistajanvaihdoksesta kannattaa tehdä nyt.

Omistajanvaihdokseen liittyviä myyttejä murtamassa omistajanvaihdosasiantuntija Jorma Ranta Etelä-Pohjanmaan Yrittäjistä sekä Sari Koskela Suomen Yrityskaupat Oy:stä.

Ilmoittaudu tästä mukaan
Maksuton
Punaisen Tuvan Viinitila, Koskenvarrentie 337, Alajärvi,
  • Alajärvi
Lisätiedot ja tietosuoja-asiat

Keskiviikkona 22.11.2023 klo 18.00 Punaisen Tuvan Viinitila, Koskenvarrentie 337, Alajärvi

Tilaisuuden alussa on tarjolla kahvi ja pieni suolapala, joten ilmoittauduthan mahdollisimman ajoissa tarjoilumäärän varmistamiseksi.

Ohjelma

Tilaisuuden avaus Alajärven Yrittäjät ja Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelu

Myytit:

“En myy vielä! Kyllä minulla on aikaa. Omistajanvaihdos ei ole vielä ajankohtainen. Yrityksessäni ei ole mitään myytävää”

Saatat yrittäjänä sanoa itsellesi, että vielä ei ole aika luopua. Minulla on hyvin aikaa myydä. Omistajanvaihdos ei ole ajankohtainen asia, johon minun kannattaisi käyttää energiaani…

.. Vaikka siis yrittäjänä ajattelisit, että vielä ei ole aika myydä, silti sinun kannattaa ennakoida ja valmistautua omistajanvaihdokseen hyvissä ajoin. Henkinen päätös omistajanvaihdoksesta kannattaa tehdä nyt.

Omistajanvaihdokseen liittyviä myyttejä murtamassa omistajanvaihdosasiantuntija Jorma Ranta Etelä-Pohjanmaan Yrittäjistä sekä Sari Koskela Suomen Yrityskaupat Oy:stä.

Tilaisuudessa ei käydä asioita power point esitysten tukemana vaan yhdessä keskustellen sen tiedon pohjalta, jota käytännön omistajanvaihdostyössä on kertynyt. Asiakkaan palaute kertoo kaiken: ”Keskustelu toi paljon uusia näkökulmia oman yritykseni myyntiin”

Lisätiedot: Jorma Ranta, Omistajanvaihdosasiantuntija

050 593 9739, jorma.ranta@yrittajat.fi

www.etelapohjanmaanyrittajat.fi