Suomen Yrittäjät
  • Koulutukset ja seminaarit

Vaikuttaja III

  • Suomen Yrittäjät

Syventävä koulutus valtakunnalliseen vaikuttamiseen

Suomen Yrittäjien vaikuttamiskonsepti on uudistunut vuoteen 2023. Konsepti pitää sisällään viisi koulutuskokonaisuutta jäsenyrittäjille, jotka ovat jo vaikuttajia paikallisella, alueellisella ja/tai valtakunnallisella tasolla.

Koulutusten kohderyhmiä ovat paikallisyhdistysten puheenjohtajat (Vaikuttaja I, II ja suuret kaupungit), nuoret tulevaisuuden vaikuttajat ja valtakunnallisille vaikuttamisen paikoille juuri valitut tai sinne pyrkivät yrittäjät.

Tavoitteena on 1) verkostoida eri puolilta Suomea osallistuvia yrittäjiä keskenään, 2) vahvistaa heidän vaikuttamisen, viestinnän ja järjestötoiminnan osaamista, 3) vaikuttaa järjestönä siihen, että meillä on osaavia luottamushenkilöitä vaikuttamassa yrittäjille tärkeisiin kysymyksiin.

Vaikuttaja-koulutuksen arvo osallistujalle on noin 550 euroa per henkilö. Omavastuu on 50 euroa, joka laskutetaan paikallisyhdistykseltä, ellei osallistuja toisin ilmoita.

Mikäli ilmoittautuneita on enemmän kuin koulutukseen mahtuu osallistujia, joudumme tekemään valintaa ja huomioimme siinä mm. alueellista edustavuutta.

Ilmoittaudu tästä mukaan
50
Scandic Grand Central, Vilhonkatu 13, Helsinki
Lisätiedot ja tietosuoja-asiat

Kehittämispäällikkö Hannamari Heinonen, hannamari.heinonen@yrittajat.fi, 050 567 3395
Verkostopäällikkö Kristiina Nyholm, kristiina.nyholm@yrittajat.fi, 050 564 1664