Kiinasta tulevan tavaratulvan haamuraja meni rikki – Näin pieni oli keskimääräinen arvo
Kiinasta lähetetyn tavaraerän keskimääräinen arvo oli viime vuonna runsaat viisi euroa.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Kiinasta lähetetyn tavaraerän keskimääräinen arvo oli viime vuonna runsaat viisi euroa.
Noin 60 prosenttia pk-yrityksistä tunnistaa itseensä kohdistuvia vastuullisuusvaatimuksia, kertoo Yrittäjägallup.
Vastuullisuus on osa pk-yritysten arkea, sillä pk-yrityksistä 59 prosenttia kertoo tunnistavansa toimintaansa kohdistuvia vastuullisuusvaatimuksia. Toimialojen välillä erot ovat huomattavia, ja…
Suuryritysten ylipitkät maksuajat ovat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Kirsi Hyytiäinen perusti Suomeen suklaayrityksen, jonka karamellisoitu valkosuklaa sai pronssia kansainvälisessä kilpailussa.
Yrittäjä voi kokea asiakkaansa puolelta suoranaista kiusaamista.
Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjien tiimi on vahvistunut, kun Essi Kangasniemi on aloittanut projektipäällikkönä uudessa Vastuullisuuden voima -hankkeessa. ”Tässä tehtävässä pääsen hyödyntämään…
Puolisonsa menettänyt Mari Rantanen kertoo, miten perustajaansa henkilöitynyt hinausyritys onnistui jatkamaan.
Toimitusjohtaja Jussi Eväsojan mukaan penkki on kannanotto sananvapauden, rohkeuden ja ihmisoikeuksien puolesta.
Yrittäjä kertoo tilanteista, joissa hän on epäillyt perusteettomia sairauslomatodistuksia.