llmianna Vuoden nuori yrittäjä 2021!
Tunnetko palkitsemisen arvoisen nuoren yrittäjän esimerkiksi omalta paikkakunnaltasi tai lähipiiristäsi? Tai ihan toiselta puolelta maata? Ilmianna hänet mukaan Vuoden nuori…
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Vaikutamme ja verkostoimme ympäri Suomea! Etsi täältä oma paikallisyhdistyksesi ja aluejärjestösi.
Tunnetko palkitsemisen arvoisen nuoren yrittäjän esimerkiksi omalta paikkakunnaltasi tai lähipiiristäsi? Tai ihan toiselta puolelta maata? Ilmianna hänet mukaan Vuoden nuori…
– Toimintaympäristöön tutustuminen auttaa. Kannattaa myös varautua siihen, että iltaisin ja talvella maalla on hiljaista. Toisaalta verenpaine laskee, kun yleinen…
Petri Roininen haluaa nostaa yrittämisen arvostusta Suomessa. – On hieman ristiriitaista, että jääkiekolla tai musiikilla yrittäminen on okei, mutta perusyrittämisellä vaurastumista vieroksutaan, hän…
Kirsi ja Mark Heidtin rakkaustarina alkoi kuin elokuvissa: toisilla treffeillä kihloihin ja kolmansilla naimisiin. Yhteiset unelmat ovat konkretisoituneet yrittäjinä Valkoinen Puu -kahviloissa sekä nelilapsisena perheenä.…
Yrittäjät.fi listaa kuluvalla viikolla rekisteröidyt yritykset paikkakunnittain.
Mentorointi on hyvä tapa saada uuttaa suuntaa uuteen vuoteen. Mentorointiopas tukee alkuun.
Yrittäjät.fi listaa kuluvalla viikolla rekisteröidyt yritykset paikkakunnittain.