23.5.2018 klo 16:44
Tiedote

Kysely: Kunnat parantaneet elinkeinopolitiikkaansa – Pohjois-Karjalassa yrittäjät tyytyväisimpiä kuntien toimintaan

Yrittäjät ovat tyytyväisempiä kotikuntansa toimintaan kuin aiemmin. Parhaat yrittäjäkunnat ovat Seinäjoki, Lieto ja Muurame. Maakunnista Pohjois-Karjalassa yrittäjät olivat tyytyväisimpiä kuntien toimintaan.

Elinkeinopolitiikka ja resurssit, viestintä ja tiedottaminen ja koulutus ja osaaminen saavat yrittäjiltä parhaat arviot. Tyytymättömimpiä yrittäjät ovat kunnan hankintapolitiikkaan. Tiedot käyvät ilmi Suomen Yrittäjien Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselystä, joka julkistettiin tänään Kunnallisjohdon seminaarissa Tampereella.

Kaikilla osa-alueilla yrittäjien arviot ovat parantuneet edellisestä, kaksi vuotta sitten tehdystä kyselystä. Nyt kyselyyn vastasi yli 5800 yrittäjää eri puolilta Suomea.

– Kyselyn tulos osoittaa, että kunnissa on laajalti ymmärretty, että ilman yrityksiä kunta kuolee pois. Siksi viisaat kuntapäättäjät pohtivat ja toteuttavat aktiivisesti keinoja yritystoiminnan edistämiseksi, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

– Onneksi kuntajohto ympäri Suomen ymmärtää kasvavassa määrin yrittäjyyden merkityksen verotulojen, työpaikkojen ja palveluiden mahdollistajana. Yrittäjäjärjestö haluaa olla vahvasti kuntapäättäjien tukena, Pentikäinen sanoo.

– Mutta pelkät puheet eivät riitä. Jyvät erottuvat akanoista, kun siirrytään sanoista tekoihin. On tärkeää, että koko kunnan henkilöstö sitoutuu kuntastrategiaan ja toimii arjessa sen mukaan, elinkeinopolitiikan asiantuntija Hannamari Heinonen sanoo.

Suomen Yrittäjät on kysynyt yrittäjien arviota kotikuntansa elinkeinopolitiikasta nyt kahdeksan kertaa. Kyselyn tulokset ovat olleet hyvä keino lisätä yrittäjien kunnan yhteistyötä.

– Parantuneet tulokset kertovat siitä, että yhteistyöstä on hyötyä, ja sitä kannattaa jatkaa, Heinonen sanoo.

Yrittäjien mielestä parhaat kunnat

Yli 50 000 asukasta
1. Seinäjoki
2. Jyväskylä
3. Joensuu
4. Kouvola
5. Salo
6. Kuopio
7. Oulu
8. Rovaniemi
9. Lappeenranta
10. Turku

10 000–50 000 asukasta
1. Lieto
2. Ilmajoki
3. Lieksa ja Ylöjärvi
5. Lempäälä
6. Ulvila
7. Pirkkala
8. Naantali
9. Kaarina
10. Alavus

Alle 10 000 asukasta
1. Muurame
2. Merikarvia
3. Vieremä
4. Keitele
5. Säkylä
6. Ilomantsi
7. Pomarkku
8. Karvia
9. Siikainen sekä Rusko

Edellisestä, vuonna 2016 tehdystä Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselystä tulostaan paransi eniten pirkanmaalainen Ruoveden kunta.

Yrittäjien mielestä parhaat maakunnat

1. Pohjois-Karjala
2. Satakunta
3. Etelä-Pohjanmaa
4. Pirkanmaa
5. Savo
6. Varsinais-Suomi
7. Pohjois-Pohjanmaa
8. Keski-Suomi
9. Lappi
10. Uusimaa
11. Etelä-Karjala
12. Etelä-Savo
13. Kainuu
14. Keski-Pohjanmaa
15. Pääkaupunkiseutu
16. Kymi
17. Rannikko-Pohjanmaa
18. Häme
19. Päijät-Häme

– Pohjois-Karjalan kunnat ovat menestyneet hyvin. Mutta haasteena on se, että pohjoiskarjalainen Siun Sote -kuntayhtymä ei ymmärrä yrittäjyyden voimaa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tällä hetkellä kuntayhtymän hankintapolitiikka pahimmallaan tappaa pieniä ja keskisuuria yrityksiä, elinkeinoasioiden päällikkö Susanna Kallama sanoo.

Ennätysmäärä kunta- ja yrittäjävaikuttajia koolla Tampereella

Suomen Yrittäjien perinteinen Kunnallisjohdon seminaari on parhaillaan koolla Tampereella. Tänä vuonna kaksipäiväinen tapahtuma kerää ennätysmäärän väkeä, peräti 1200 kunnan virkamiestä, valtuutettua ja yrittäjävaikuttajaa. Tapatuma jatkuu huomenna.

Näin kysyttiin

  • Suomen Yrittäjät kartoittaa Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselyllä kuntien ja yrittäjien yhteistyötä ja elinkeinopolitiikan tilaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja kuntakohtaisesti.
  • Kysely tehdään kahden vuoden välien.
  • Kysely toteutettiin yhteistyössä IROResearchin kanssa 16.2.–16.4.2018.
  • Kyselyyn vastasi 5835 Suomen Yrittäjien jäsenyrittäjää.

Lisätietoja:

Tutustu Elinkeinopoliittinen mittaristo -kyselyyn tästä.
toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjät, p. 040 504 1944, mikael.pentikainen@yrittajat.fi
elinkeinopolitiikan asiantuntija Hannamari Heinonen, Suomen Yrittäjät, p. 050 567 3395, hannamari.heinonen@yrittajat.fi
elinkeinoasioiden päällikkö Susanna Kallama, Suomen Yrittäjät, p. 040 587 2445, susanna.kallama@yrittajat.fi