Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Johanna Erjonsalo
20.12.2022 klo 08:22
Tiedote

Yrittäjät: Hallituksen tulee linjata yritysten energiatuesta 

Ukrainan sodan tuntuvin vaikutus yrityksiin on energian hinnan nousu. “Moni yritys tarvitsee nopeasti apua selvitäkseen energialaskuistaan. Moni yritys on yhtä syvissä ongelmissa kuin moni kotitalous. Myös yrityksiä pitää olla valmius auttaa”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen Yrittäjistä sanoo.

Pk-yrityksistä 43 prosenttia kertoo energian hintansa nousseen. Energian hinta on noussut teollisuusyrityksistä 72 prosentissa ja rakentamisen alalla 61 prosentissa. Joka kymmenes teollisuusyritys kertoo joutuvansa irtisanomaan tai lomauttamaan. Joka kolmas yritys kertoo, että sodan aiheuttama yleinen epävarmuus vähentää tilauksia. 

Yrittäjät on syksyn mittaan esittänyt hallitukselle, että yritysten energiatukea voitaisiin jakaa Valtiokonttorin toimesta korona-ajan kustannustuen lailla. Tuki tulisi rakentaa siten, että se kannustaa säästämään energiaa. 

– Hallitus lupasi eilen kertakorvauksen kotitalouksille. Samalla tavalla pitäisi auttaa ahtaalla olevia yrityksiä. Toivon, että hallituksessa ei ylenkatsota yritysten hätää. Jos yritykset joutuvat kovin ahtaalle, se näkyy nopeasti lomautuksina ja irtisanomisina sekä tuotannon ja palveluiden alasajamisena. Nämä osuvat moneen kotitalouteen. 

– On hyvä, että hallituksen listalla olevan maksuaikojen pidennys koskee myös yrityksiä. 

Sodan vaikutukset ovat laajimpia teollisuudessa ja yli kymmenen työllistävissä yrityksissä. Logistiikan vaikeudet ovat laajimmat kaupassa, jossa joka viides (21 %) raportoi logistiikan vaikeutuneen. Rakentamisyrityksistä 64 prosenttia kertoo raaka-aineiden hinnannoususta.  

Suomalaisyrityksissä halua osallistua jälleenrakennukseen 

Yrityksistä neljä prosenttia kertoo haluavansa osallistua Ukrainan jälleenrakentamiseen. Tämä tarkoittaa runsasta 10 000 yritystä. 

– Moni haluaa olla mukana Ukrainan jälleenrakentamisessa. On tärkeää valmistautua siihen huolella ja informoida yrityksiä. Vaikka sota kestää, jälleenrakentamiseen pitää olla valmis, kun se on alkaa. 

– Suomesta pystytään osallistumaan jälleenrakennukseen laajalti. Meillä voidaan mm. tehdä elementtitaloja, jotka voidaan tehdä hyvin valmiiksi Suomessa ja koota Ukrainassa. 

Teollisuudessa on myös laajinta halua osallistua Ukrainan jälleenrakentamiseen (14 %). 

Yrittäjägallupin toteutti Suomen Yrittäjien toimeksiannosta tutkimuslaitos Kantar. Tiedonkeruu tehtiin 22.11.–30.11.2022. Tutkimukseen vastasi 1 027 pk-yrityksen edustajaa. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 3,1 prosenttiyksikköä. 

Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä

Lisätietoja: Mikael Pentikäinen, toimitusjohtaja, 040 5041944, mikael.pentikainen@yrittajat.fi 

Muita kiinnostavia aiheita