7.10.2021 klo 06:51
Tiedote

Yrittäjät perustaa työpaikkasopimisen osaamiskeskuksen

Suomen Yrittäjät vahvistaa jäsenpalveluaan paikallisessa sopimisessa perustamalla työpaikkasopimisen osaamiskeskuksen. ”Työmarkkinat ovat murroksessa. Haluamme tukea yrityksiä paikallisessa sopimisessa neuvonnalla, koulutuksella ja laajalla tietopankilla. Paikallisen sopimisen onnistuminen on Suomen kilpailukyvyn kannalta kohtalonkysymys”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

Yrittäjien työpaikkasopimisen osaamiskeskus tarjoaa neuvontaa kokeneiden työmarkkinajuristien voimin, koulutusta niin työnantajille kuin -tekijöille, tukea neuvotteluun sekä lainsäädäntömuutosten ja sopimusten myötä jatkuvasti päivittyvän tietopankin.

”Emme voi emmekä halua olla neuvotteluosapuoli, mutta tuemme yrityksiä heidän paikallisissa neuvotteluissaan. Valmistelemme osaamiskeskukseen myös lisäpalveluita, joita toteutetaan tarpeen mukaan”, johtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä toteaa.

”Paikallisen sopimisen lainsäädännöllinen kehikko on hankala eikä ole merkkejä siitä, että hallitus sitä uudistaisi. Siksi on tärkeää, että yrittäjille on tarjolla apua”, Makkula sanoo.

Yrittäjiin paljon yhteydenottoja

Työmarkkinat ovat voimakkaassa muutoksessa erityisesti metsäteollisuuden ja teknologiateollisuuden toimialoilla. Yrittäjiin on tullut paljon kysymyksiä uuteen tilanteeseen liittyen ja siihen, miten työehdot jatkossa määräytyvät.

Suomen Yrittäjät haluaa tukea jäseniään uudessa tilanteessa. Yrittäjät avaa tietopankin, jossa käydään läpi keskeisiä kysymyksiä ja seikkoja, jotka on otettava huomioon, kun nykyiset valtakunnalliset työehtosopimukset päättyvät.

Tietopankki on suunnattu erityisesti niille yrityksille, jotka tällä hetkellä noudattavat mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksia ja teknologiateollisuuden työehtosopimuksia. Tietopankissa käsiteltävät asiat hyödyttävät kuitenkin myös kaikkia niitä yrityksiä, jotka eivät ole velvollisia noudattamaan mitään työehtosopimusta.

Yrittäjien kokeneet, työoikeuteen erikoistuneet juristit ovat valmistautuneet vastaamaan jäsenyritysten kysymyksiin ja antamaan apua. Yrittäjien neuvonta palvelee numerossa 09–229 222 arkisin kello 8–18. Lisäksi yritys voi olla suoraan yhteydessä asiantuntijoihin, joiden tiedot ovat Yrittäjien verkkosivuilla.

Lue lisää ja tutustu materiaaleihin: Mitä on paikallinen sopiminen?

Lisätietoja: toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, puh. 0405041944, mikael.pentikainen @ yrittajat.fi ja työmarkkinajohtaja Janne Makkula, puh. 0405812472, janne.makkula @ yrittajat.fi.