YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Projektikoordinaattori, LUKAS-hanke, Suomen Yrittäjät

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin järjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä noin puolet on yksinyrittäjiä ja puolet työnantajayrittäjiä. Yrittäjäjärjestössä on n. 360 paikallisyhdistystä, 21 aluejärjestöä ja n. 47 toimialajärjestöä.

Suomen Yrittäjillä on alkamassa kaksivuotinen hanke: LUKAS – luovan kasvuyrittäjän sijoittajakunto.

Haemme nyt hankkeeseen projektikoordinaattoria määräaikaiseen työsuhteeseen, joka päättyy 31.1.2028.

Hanke toteutetaan yhteistyössä kumppanien kanssa ja siinä on mukana julkisen, kolmannen ja yksityisen sektorin toimijoita. Hanke on Euroopan unionin osarahoittama (ESR+). Rahoittava viranomainen on Kaakkois-Suomen Elinvoimakeskus.

Hankkeen tavoitteena on lisätä luovan alan kasvuyritysten ymmärrystä sijoituskunnosta ja rahoitusmahdollisuuksista sekä edistää yritysten kasvua ja kansainvälistymistä.

Pitkän tähtäimen tavoitteena on, että luovan alan potentiaali hyödynnettäisiin ja luovan alan liiketoiminnalliset mahdollisuudet tunnistettaisiin paremmin.

Hankkeeseen sisältyviä konkreettisia toimenpiteitä ovat mm. erilaiset koulutuskokonaisuudet, webinaarit, tapahtumat ja viestintä.

Työnkuvaan kuuluu mm.

  • Hankkeen edistäminen projektisuunnitelman mukaan
  • Hankkeen viestinnälliset tehtävät
  • Tapahtumien ja webinaarien tuottaminen ja toteuttaminen yhdessä projektipäällikön kanssa
  • Yhteydenpito sidosryhmiin
  • Hankeraportointi

Toivomme sinulta

  • Kykyä ja kokemusta puhutella luovan alan kasvuyrittäjiä
  • Kokemusta projekti- tai hanketyöskentelystä
  • Hyviä viestintä-, vuorovaikutus- ja esiintymistaitoja
  • Soveltuvaa koulutusta
  • Osaamista Teams, Canva, Lyyti, Webropol ja WordPress alustojen käytöstä
  • Suomen kielen erinomaista hallintaa sekä hyvää englannin kielen taitoa
  • Osaaminen rahoituksesta, sijoittamisesta tai liiketoiminnan kehittämisestä on työssä eduksi

Tarjoamme sinulle yrittäjähenkisen ja mukavan työyhteisön sekä mahdollisuuden vahvistaa yrityskentän elinvoimaisuutta ja yrittäjyyttä erityisesti luovalla alalla. Tässä roolissa kuulut Suomen Yrittäjien elinkeinopolitiikan tiimiin.

Viihtyisä toimistomme sijaitsee Pasilassa, hyvien kulkuyhteyksien varrella. Työssä on myös aika ajoin ilta- ja viikonlopputilaisuuksia.

Kiinnostuitko?

Lisätietoja antaa projektipäällikkö Laura Rautkallio-Salminen, ke 18.2. klo 13–15 ja ti 24.2. klo 10–12, p. 040 778 4906 laura.rautkallio-salminen@yrittajat.fi

Lähetä hakemuksesi ja cv:si palkkatoivomuksineen viimeistään 2.3.2026 osoitteeseen rekry@yrittajat.fi.

Käymme läpi hakemuksia jo ennen hakuajan päättymistä.

Suomen Yrittäjistä löydät lisää tietoa osoitteessa www.yrittajat.fi

Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.