YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

Eduskuntavaalit

Suomen Yrittäjien eduskuntavaaliohjelma 2023

Riman nostaminen koskee kaikkia: julkista sektoria, päättäjiä, yrityksiä ja työntekijöitä. “Nostetaan rimaa” on Yrittäjien teema eduskuntavaaleissa 2023.

Suomen kasvu syntyy suomalaisten yritysten kasvun kautta. Kasvaakseen yrittäjä tarvitsee vakaan ja kilpailukykyisen verotuksen, osaavaa työvoimaa ja vähän byrokratiaa. Julkisen talouden on oltava kunnossa. Päättäjien on nostettava rimaa ja tehtävä kasvupolitiikkaa, joka vahvistaa Suomen talouden kestävää kasvua. Samalla on tehtävä sopeutuspolitiikkaa ja leikattava erityisesti niitä menoja, jotka jarruttavat kasvua ja hidastavat työllisyyden kasvua.

Yrittäjien tavoitteet vaalikaudelle 2019–2023

Yrittäjät haluaa, että 2020-luku on kasvun vuosikymmen. Ilman kestävää kasvua on mahdoton nostaa työllisyysaste 80 prosenttiin. Korkea työllisyysaste on välttämätön, jotta Suomi selviää 2020-luvulla ikääntymisen kasvattamista hoitokuluista sekä pystyy panostamaan muun muassa sivistykseen, puolustukseen ja ympäristönsuojeluun.

Yrittäjät haastaa kaikki puolueet tarttumaan tähän kasvutavoitteeseen. Tuleva hallitus ei voi laskea politiikkaansa nykyisen kasvu- ja työllisyysuran varaan.

Suomesta maailman paras maa yrittää

Suomi tarvitsee nyt ja tulevaisuudessa enemmän yrittäjiä ja yrityksiä. Se on tärkeää kaikille Suomessa, koska yrittäjät luovat työtä ja kasvua.

Suomen tulee pyrkiä olemaan maailman paras maa yrittää. Tällä hetkellä Suomi on Maailman yrittäjyysvertailussa (Global Entrepreneurship Index) sijalla 12 ja Euroopassa sijalla 9. Sijaa ei ole helppo nostaa, sillä lähes kaikki maat haluavat vahvistaa yrittäjyyden olosuhteita. Jotta Suomen sijoitus nousee, pitää vahvistaa yrittäjyyden olosuhteita nopeammin kuin kilpailijamaissa.

Ensi vuosikymmenen kasvupolitiikan tulee kannustaa yritystoimintaan ja sen kasvattamiseen sekä palkita yrittäjän riskin ottamisesta.

Yrittäjien tavoitteena on helpottaa yrittämistä ja työllistämistä. Yrittäjien kasvureseptillä varmistetaan, että Suomen talous kasvaa kestävästi, työllisyys vahvistuu ja hyvinvointivaltion perusta lujittuu. Yrittäjyys on Suomen vahva tukijalka.

Elvy Suomi -ohjelma

Koronakriisin vuoksi Suomen Yrittäjät esittää, että Marinin hallituksen ohjelmaa päivitetään. Yrittäjät tarjoaa Elvy Suomi -ohjelmassa 100 esitystä hallitusohjelman päivittämiseksi.