YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
10 opiskelijaa suljetaan lasikoppiin perustamaan yrityksiä – Tavoitteena ensimmäiset asiakkaat kolmessa päivässä
Vaasan vilkkaimpaan kauppakeskukseen Rewell Centeriin ilmestyy huhtikuussa liiketila, jonka sisällä kymmenen opiskelijaa rakentaa yrityksiä kolmen päivän ajan yleisön silmien alla.
Kyseessä on Startup Window, Vaasan Yrittäjyyskerhon järjestämä kiihdytysohjelma, jonka tavoitteena on viedä ideat nollasta ensimmäiseen asiakkaaseen.
– Me laitamme pieneen lasiboksiin kymmenen tyyppiä, neljä eri tiimiä, ja he rakentavat omia firmojaan siellä nollasta ensimmäiseen asiakkaaseen, kertoo tapahtumaa järjestävä Otto Oivanen.
Startup Window järjestetään 8.–10. huhtikuuta Vaasan keskustassa sijaitsevassa liiketilassa, jossa seinät ovat lähes kauttaaltaan lasia. Tilaa on noin 25 neliötä, ja sen sisällä tiimit työskentelevät pitkiä päiviä.
– Ovet aukeavat kahdeksalta ja sulkeutuvat yhdeksältä illalla. Yöksi mennään kotiin, mutta päivät on pitkiä, Oivanen kertoo.
Askel yrittäjyyteen
Tapahtuman taustalla on halu madaltaa kynnystä ryhtyä yrittäjäksi jo opintojen aikana. Vaasan Yrittäjyyskerhon puheenjohtaja Anton Heinonen sanoo, että Startup Window tarjoaa opiskelijoille konkreettisen mahdollisuuden kokeilla.
– Me haluamme tarjota sen polun mitä ei välttämättä yliopistolta saa. Yhteisö, missä voi matalalla kynnyksellä testailla ja oppia, Heinonen sanoo.
Tavoitteena on myös asenteiden muokkaaminen.
– Yritystä ei tarvitse saada valmiiksi nyt. Se voi tulla vaikka viidenkymmenen vuoden päästä. Mutta se yrittäjyysajattelu ja se ensimmäinen askel on se, mitä me haemme, Heinonen jatkaa.
Heinonen, 21, opiskelee rahoitusta Vaasan yliopistossa. Yrittäjyys ja yhteisöjen rakentaminen ovat olleet hänen mukaansa “koko ajan oma juttu”.
Osallistujat opiskelijoita eri aloilta
Startup Windowiin osallistuvat ovat kaikki opiskelijoita, mutta he tulevat useilta eri aloilta. Mukana on opiskelijoita Vaasan yliopistosta, ammattikorkeakoulusta ja myös oikeustieteellisestä koulutuksesta.
– Olemme yrittäneet saada mahdollisimman laajan joukon osaajia. Ei pelkästään kaupallisia tai teknisiä, Oivanen sanoo.
Oivanen, 20, opiskelee itse tuotantotaloutta Vaasan yliopistossa ja on toiminut aiemmin henkilöstövuokrausyrittäjänä.
Osallistujilla on jo jonkinlainen idea, mutta tiimit eivät välttämättä ole valmiiksi kasassa.
– Joissain tapauksissa idea on tullut vaikka saunassa mieleen. Sitten olemme puhuneet ja löytäneet tyyppejä, joilla on samanlaisia intressejä, ja olemme koonneet tiimit, Heinonen kertoo.
Mukana on myös teknologiaa eli tiimeissä rakennetaan muun muassa medtech‑ratkaisuja ja videopelialan konsepteja. Tarkemmat ideat pidetään vielä salassa.
Mentoriverkosto tukena
Kolmen päivän aikana osallistujia tukee laaja mentoriverkosto, jossa on mukana noin kymmenen kokeneempaa yrittäjää ja asiantuntijaa.
– Me olemme etsineet mentoreita, ketkä ovat oikeasti relevantteja osallistujille, Heinonen sanoo.
Mentoreihin kuuluvat muun muassa Kim Väisänen, Leijonan luola ‑ohjelmasta tuttu sijoittaja, Slushin entinen toimitusjohtaja Miika Huttunen sekä pelialan asiantuntijoita. Mukana ovat myös Vaasan Yrittäjät, Pohjanmaan kauppakamari ja Vaasan seudun kehitysyhtiö VASEK. Vaasan Yrittäjistä mentorina on puheenjohtaja Jussi Loukiainen. Kumppaneissa on mukana myös LähiTapiola.
Yleisö seuraa vierestä
Tapahtuma on näkyvä kauppakeskuksen asiakkaille. Järjestäjät ovat paikalla kertomassa, mitä boksin sisällä tapahtuu ja ohjelmaan kuuluu myös puhujia, kuten kokoomuksen kansanedustaja Noora Fagerström. Tapahtuman päätteeksi järjestetään demopäivä.
– Lopussa osallistujat esittelevät sen, mitä he ovat saaneet aikaan siellä boksissa, Heinonen kertoo.
Startup Windowin järjestää Vaasan Yrittäjyyskerho, opiskelijavetoinen järjestö, joka toimii yhteistössä Vaasan kaikkien kuuden korkeakoulun kanssa. Kerho on perustettu vuonna 2015, ja sen toimintaan osallistuu noin sata aktiivijäsentä.
Startup Window on järjestäjien mukaan pilotti, jonka on tarkoitus kasvaa.
– Tämä ei ole kertatempaus. Me haluamme tehdä tämän tänä vuonna kaksi kertaa ja kehittää isomman kokonaisuuden, Anton Heinonen sanoo.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Eeva Pesonen
eeva.pesonen@yrittajat.fi