YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Äitien kuntoutuspalveluita kansainvälistävä yrittäjä palkkasi tiimiinsä 60-vuotiaan – ”Senioritason osaamista ei hyödynnetä tarpeeksi”
Suomi voi ratsastaa maailmalla monella hyvällä asialla. Yksi niistä on se, että Suomi on rankattu maailman parhaaksi maaksi olla äiti. Lisäksi meillä on koulutusjärjestelmä, terveydenhuolto ja teknologiaosaamista. Näistä lähtökohdista hyvinvointiyritys Nordic Fit Mama aikoo laajentaa palveluitaan uusille markkinoille.
Yritys myy digitaalisia palveluita äitien kuntoutumiseen ja hyvinvointiin.
– Viemme äitiysterveyshuoltoa maailmalle. Tänä vuonna olemme laajentaneet palvelua Kanadaan ja Irlantiin. Mukaan on tullut myös yksi sijoittaja. Loppuvuoden aikana tulee kaksi maata lisää. Mielestäni tahti on aivan hyvä ottaen huomioon, että meitä on tiimissä kolme, Yrittäjä Riina Laaksonen kertoo.
Nordic Fit Mamalla on ollut Suomessa 5 000 valmennettavaa, ja hyvän alun kannustamana se uskalsi lähteä maailmalle.
– Lähdimme Kanadaan ja ajattelin, että pistämme toiminnan pystyyn ja liikevaihtoa alkaa tulla. Ihan niin se ei mennyt. Kansainvälistyminen on vaatinut paljon enemmän työtä, kuin olisin ikinä uskonut. Olen silti tyytyväinen. Näen paljon mahdollisuuksia maailmalla, Laaksonen kertoo.
Suunnan muutos
Nordic Fit Mama on Laaksosen toinen hyvinvointialan yritys. Ensimmäinen oli hyvinvointistudio Lupaus Helsingin keskustassa, jonka Laaksonen joutui sulkemaan viime vuonna.
– Jatkaminen olisi vaatinut panostuksia, joihin ei ollut varaa. Studiolla oli kattohuoneistotilat, ja kiinteät kulut olivat mielettömät. Totesin, että ei pidä olla liian kiintynyt bisneslapseensa. Joskus on rohkeampaa luovuttaa, Laaksonen sanoo.
Nordic Fit Mama toimii toisella logiikalla. Digipalvelut eivät vaadi kiinteitä tiloja. Laaksonen tekee töitä kotona ja esimerkiksi keskuskirjasto Oodissa. Ohjausvideoita asiakkaille kuvataan kotioloissa ja luonnossa.
Markkinointijohto on ulkoistettu alihankkija Lavlille, samoin valmentajayhteistyökumppanit, kuten kätilöt, ravintovalmentajat ja seksuaaliterapeutit, laskuttavat palveluistaan.
Laaksonen arvioi Nordic Fit Maman liikevaihdon noin 100 000 euroon Lupaus Oy:n liikevaihdosta. Aikaisempina vuosina liikevaihdossa oli mukana myös Lupaus hyvinvointistudion osuus. Kuluva vuosi on ensimmäinen, jossa liikevaihto koostuu pelkästään digipalveluista.
Maailma on moni-ikäinen
Kesän aikana Laaksonen on myös rekrytoinut työntekijän palkkalistoilleen. Hän on tietokirjailija, muotoilukouluttaja ja meditaatio-ohjaaja Kati Reijonen, joka täytti keväällä 60 vuotta.
Laaksonen on iloinen, jos hän voisi ravistella muidenkin yrittäjien näkemyksiä siitä, mikä rekrytoinnissa on oleellista. Ikä ei ole.
– Mielestäni on tosi hienoa, että työyhteisöissä on eri-ikäisiä ihmisiä. Katilla ja minulla on molemmilla kolme lasta, mutta hänellä on aivan toisenlainen näkemys monista asioista kuin minulla ja lähipiirissäni. Se on arvokasta. Meillä on annettavaa ja opittavaa toisiltamme, Laaksonen huomauttaa.
Mielikuva startup-yrittäjistä on teknisesti taitava, nuori ja mies. Amerikkalaistutkimuksessa viime vuonna menestyvien yritysten perustajien keski-ikä oli kuitenkin 45 vuotta. Suomalaisten startup-yrittäjien keski-ikä on vielä korkeampi.
Laaksonen muistuttaa, että Suomi ei ole ylisukupolvisuuden mallimaa. Ikäsyrjintä on yleistä, eikä senioritason ammattilaisten osaamista hyödynnetä lainkaan niin paljon kuin voisi.
– Ikä ei ole vain numero vaan se kertoo elämänkokemuksesta ja perspektiivistä. Ikään liittyvät stereotypiat sen sijaan perustuvat ennakkoluuloihin ja ennakkoluuloisuus on huono lähtökohta yritystoiminnalle.
Hänen mielestään moni-ikäset tiimit pystyvät vastaamaan nykymaailman vaatimuksiin sillä maailmakin on moni-ikäinen.
– Ei tarvitse olla nuori ollakseen rohkea ja avarakatseinen. Pidän Katissa hänen laaja-alaisuudestaan. Hän on asunut ulkomailla, puhuu useita kieliä ja ennen kaikkea tämä on sellaista työtä, jota hän haluaa tehdä ja mistä hän nauttii. Startup ei ole turvallisuushakuisen paikka. Täytyy olla sellainen tyyppi, jolle tämä tyyli sopii, Laaksonen sanoo.
Lue lisää: Suomen Seniorihoiva palkkaa yli 70-vuotiaita
Elina Hakola
elina.hakola (at) yrittajat.fi