8.9.2017 klo 08:04
Uutinen

Heimotulet kutsuvat kasvattamaan bisnestä

Jokisen eväitä katettiin pöytään, kun hämäläiset kokosivat yrityspalveluita. HeimoCon liittyy palveluperhe Comppiin uudistamaan yrittäjien ajattelua.

Yhteinen hämäläinen palvelu nimettiin keväällä Compiksi. Uudistuksen tavoitteena on yrittäjille suunnattujen palveluiden saatavuuden parantuminen. Kattajina olivat bisnesenkeliverkosto FiBAN, yrityskiihdyttämö First Round Oy, HAMK, Hämeen Yrittäjät, Suomen Yrityskummit ja Suomen Yrittäjäopisto. HeimoCon-seminaari on liittynyt osaksi Comppia.

– Kokonaisuus kattaa tulevan kasvupalvelulain mukaiset asiat tehokkaasti. Comppi tarjoaa asiantuntemusta yrityksen elinkaareen kaikkiin vaiheisiin. Reitti eri asiantuntijoiden pakeille löytyy näppärästi yhden tiskin eli palvelunumeron tai verkko-osoitteen takaa, Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka toteaa.

Comppi-palvelun ytimestä löytyvät yrityksen kasvua, kehittymistä ja kansainvälistymistä tukevat palvelut. Yhteistyökumppanit olivat yksimielisiä, että palveluiden rinnalla tarvitaan myös yritysten verkostoitumista ja ajattelun uudistumista tukevia tapahtumia.

– HeimoCon tapahtuma niputtaa nämä tarpeet sopivasti yhteen pakettiin ja aikaan. Tarjoamme varsin kompaktin tavan tavata partnereita ja käydä shoppailemassa uusia ideoita, Haukka toteaa.

HeimoCon seminaari tuo Verkatehtaalle monipuolisen tarjonnan. Puolen päivän mittainen seminaari tarjoaa neljässä salissa saman aikaista ohjelmaa liiketoiminnan kehittäjille. Tarjolla on samanaikaisesti rahoituskohteita ja näkemyksiä rahoittajalle. Tai henkilöbrändäyksestä johtajuuden kehittämiseen. Pilveä käytetään kohtuudella ja talouden tunnuslukujen salat avataan.

– Olemme aloittamassa yrityksille suunnatun kansainvälistymispalvelun testaamista Tanskassa ja Brasiliassa. HeimoConissa avaamme myös uusia palvelukanavia Ruotsin ja Hollannin markkinoista kiinnostuneille yrityksille, Haukka vihjaa.

Heimocon järjestetään 21.9.2017 Verkatehtaalla Hämeenlinnassa. Seminaari on maksuton Hämeen Yrittäjien ja FiBANin jäsenille. Muille osallistumismaksu on 150 €, mihin lisätään voimassaoleva alv. Ilmoittautuminen päättyy 12.9.

Ilmoittaudu Heimocon-seminaariin täällä >>

Osallistu keskusteluun Facebookissa >>