YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

27.2.2026 klo 10:12
Uutinen

Isoille ilmaista rahaa, pienet pärjätkööt omillaan

Tämä teksti on konekäännetty.


Yritystuista puhutaan paljon, joten puhutaan niistä hiukan lisää. Niiden pitäisi vauhdittaa kasvua, investointeja ja työllisyyttä. Sekä tietenkin kansainvälistymistä.

Mutta mitenkäs suomalaisuus ja suomalaisen työn kehittäminen kotimaan markkinoilla?

Uudenmaan alueella, sillä ei ole merkitystä ainakaan tukia myöntäessä. Tuet jaetaan yrityksille, joiden tarkoitus on käyttää aikaa ja rahaa viennin kehittämiseen, joka tietenkin kasvattaa Suomen kansantaloutta, mutta voitaisiinko tukia myös jakaa ulkomaille vuotavien rahojen tukkimiseen? Eli tuettaisiin Suomessa suomalaisille palveluita sekä tuotteita tarjoavia yrityksiä, jotta saisimme pidettyä kilpailukyvyn isojen ulkomaalaisten toimijoiden jaloissa.

Alueellinen epätasa-arvo korostaa ongelmaa. Siinä missä muualla Suomessa tukia myönnetään laajemmin yritysten kasvuun, kehittämiseen ja jopa kiinteistöinvestointeihin, Uudellamaalla painopiste on lähes yksinomaan viennissä. Tämä ei palvele mikro- ja pienyrityksiä, joiden markkinat on usein paikallisia, varsinkin yrityksen alkuajoilla, jolloin myös tukien saaminen vauhdittaisi kasvua.

Lohjalla tämä näkyy konkreettisesti Leader-rahoituksessa. Tuki on tarkoitettu maaseutualueiden mikroyrityksille, mutta tukikelpoisuus määräytyy karttarajojen perusteella. Se tarkoittaa, että suurin osa Lohjan teollisuusalueista ja tyhjistä halleista jää kokonaan tuen ulkopuolelle, vaikka tarve elinvoiman lisäämiselle olisi ilmeinen. Samaan aikaan esimerkiksi Nummelan puolella kaikki alueet kuuluvat Leader-rahoituksen piiriin. Lohjalla mahdollisuudet eivät siis riipu ideasta tai kasvuhalusta – vaan postinumerosta.

Toinen esimerkki on ELY-keskuksen investointituki. Laite- ja konehankintoihin voi saada 20 prosentin tuen, mutta käytännössä tukisummaa maksetaan vasta, kun investoinnit nousevat satoihin tuhansiin euroihin. ELY:n maksama minitukisumma on 50 000 euroa, jolloin investoinnin pitää olla vähintään 250 000 euroa jotta tukioikeus täyttyy. Se on mikroyritykselle valtava riski sekä harva tarvitsee tai edes pystyy tekemään niin suurta kertainvestointia, varsinkaan kun tukea ei Uudenmaan alueella myönnetä kiinteistöhankintoihin. Nämä ovat 2025 ohjeistuksia, mielenkiinnolla odotetaan, millaiset ohjeistukset tulee vuodelle 2026

Jos haluamme oikeasti vahvistaa paikallista yrittäjyyttä ja työpaikkoja sekä pitää suomalaisten tuotteiden kilpailukyky kotimaassa, tukien pitää olla saavutettavia myös pienille yrityksille katsomatta geopoliittista sijaintia. Muuten viesti on selvä: isoille ilmaista rahaa, pienet pärjätkööt omillaan.

Johannes Toropainen
hallituksen jäsen
Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.