YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

31.7.2025 klo 12:10
Uutinen

Kemioiden kohtaaminen vauhditti onnistunutta omistajanvaihdosta

Tämä teksti on konekäännetty.

Kukka- ja hautauspalvelu Laakso Akaan Viialassa sai uudet yrittäjät huhtikuussa 2025, kun Nina Laurila ja Pasi Niskanen ottivat ”kapulan” vastaan luopuvalta yrittäjältä, Hanna Hevonojalta. Omistajanvaihdos sujui vaivatta, vaikka toimiala oli uusille yrittäjille ennestään tuntematon.

– Vanhempani perustivat yrityksen vuonna 1972; ensin olin palkollisena ja sitten yrittäjänä. Työuraa alkoi olla 48 vuotta takana, ja aloin väsyä kuuden päivän työviikkoihin ja eläkeikäkin alkoi häämöttää. Silloin kun täytin 64 vuotta niin päätin etten tee töitä yhtä kauan kuin äitini eli yli 80-vuotiaaksi, vaan päätin laittaa yritykseni myyntiin, Hevonoja kertoo.

Samaan aikaan Oulussa Nina Laurila ja Pasi Niskanen miettivät yrityksen ostamista.

– Pasilla on aiempaa yrittäjätaustaa 2018 vuodesta saakka autokorjaamoalalta ja minulla toiminimiyrittäjyydestä. Huomasimme Hannan ilmoituksen Yrityspörssissä, kun reilu vuosi sitten aloimme katsastaa potentiaalisia ostettavia yrityksiä. Kävimme viikkoa ennen joulua vierailulla täällä Viialassa, ja asiat lähtivät etenemään nopeasti, Laurila muistelee.

– Muistan sen hetken, kun näimme ensimmäisen kerran. Tuntui siltä kuin olisimme tunteneet aina. Muistan senkin, kun sanoit innoissasi Pasille pois lähtiessä, että ”tämä on minun juttuni”, Hevonoja jatkaa.

Yrityspörssi hoiti välityksen ja tilitoimisto omistajavaihdoksen paperiasiat.

– Meillä oli koko ajan se ajatus, että toimialan pitää olla perinteinen ja sillä pitää olla jatkumoa. On helpompaa ostaa yritys, jolla on jo historia ja asiakaskunta. Tämä vaan kolahti, ei sitä osaa oikein sanoiksi pukea. Omiin tunteisiin pitää vain luottaa, yrittäjäpari mainitsee.

Kysy kaikkea, vastaa kaikkeen

Laurila ja Niskanen kertovat, että omistajavaihdoksiin liittyy paljon tiedonvaihtoa. Yritysvälittäjä ei välttämättä ole se ainoa tietopankki, vaan esimerkiksi lakimieheltä saa kallisarvoisia neuvoja. Myös Finnveran ja pankin osaamista kannattaa hyödyntää omistajanvaihdoksissa.

– Kaikkea pitää pystyä kysymään, ja kaikkeen pitää pystyä vastaamaan. Jotkut voivat vähän loukkaantuakin suorista kysymyksistä. Yrittäjät eivät ole läheskään aina varautuneet tarpeeksi hyvin yrityksiensä myynteihin. Sinulta pitäisi löytyä esimerkiksi yhdeltä muistitikulta kaikki dokumentit aina vakuutussopimuksista lähtien. Monesti yrityksen myynti voi tyssätä juuri puutteelliseen dokumentaatioon, Niskanen toteaa.

Laurila suosittelee kaikille yrittäjäksi aikoville Yrittäjän ammattitutkinnon suorittamista.

– Vaikka olen koko ikäni tehnyt haastavaa, provisioon perustuvaa asiakaspalvelu- ja myyntityötä, koin tutkinnon suorittamisen todella hyödylliseksi. Se auttaa esimerkiksi ymmärtämään mistä yrittäjän palkka muodostuu. Olen suorittanut tutkintoni loppuun heinäkuussa ja elokuusta lähtien vetovastuu siirtyy pääosin minulle. Toki Pasi on vielä myös monessa mukana.

Hevonoja antaa kehuja pariskunnan ennakkoluulottomasta siirtymisestä uudelle alalle.

– Luopujille antaisin sellaisen vinkin, että pitää tehdä itsensä kanssa selväksi, että työt on tehty. Halusin itse jäädä terveenä eläkkeelle. Silloin kun tämä luopumisprosessi alkoi vuosi sitten, sanoin tämän olevan joko minun viimeinen tai toiseksi viimeinen jouluni töissä. Olin varma, että joku haluaa ottaa tämän yrityksen itselleen.

– Poikani, joka on aina tottunut näkemään minut juhlapyhinä töissä, soitti minulle ensimmäisenä vapaana äitienpäivänäni. Oli hieno herätä sinä aamuna. Olen todella iloinen Ninan ja Pasin puolesta, kun heillä on lähtenyt hommat rullaamaan näin hienosti.

Uudet yrittäjät on otettu paikkakunnalla hyvin vastaan.

– Alkuhan oli yhtä kaaosta. Äitienpäivän sesongissa kaikki palaset vaan loksahtivat paikoilleen. Ihmiset ovat olleet niin ihanan luontevia heti ensimmäisestä päivästä lähtien, Laurila ja Niskanen kiittelevät.

Marko Honkaniemi

Viestinnän asiantuntija
Pirkanmaan Yrittäjät