YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Kesäkuu toi iloisia uutisia yritysten rahoituksesta, mutta säilyykö hyvä vire? Näin ekonomisti kommentoi
Isojakin lainoja on nostettu aikaisempaa vilkkaammin.
Yrityslainojen määrät ovat kääntyneet nousuun pitkän alavireiden kauden jälkeen. Olemme aikaisemmin kertoneet yritysten ongelmista rahoituksen saamisessa.
Suomen Yrittäjien pääekonomisti Juhana Brotherus vahvistaa, että kesäkuu on ollut myönteinen yllätys.
– Kesäkuussa pienempiä yrityslainoja nostettiin tavallista vilkkaammin. Nyt alle 250 000 euron lainoja on nostettu vilkkaasti, ja uusia 250 000–1 000 000 euron lainoja osui kesäkuulle eniten tilastohistoriassa koronakriisin poikkeustoimien ulkopuolella.
Brotheruksen mukaan tilastoista voidaan päätellä, että luottokelpoisia yrityksiä on nyt löytynyt aiempaa enemmän.
– Touko-kesäkuu ovat olleet aktiivisia kuukausia. Yli miljoonan euron lainojakin otettiin todella vilkkaasti, joten kyseessä ei ole vain pk-yritysten luottamuksen kasvu. Lainan toteutuminen vaatii tietysti sekä lainanhakijan ja lainanantajan yksimielisyyttä. Nyt luottokelpoisia ja lainaa hakevia yrityksiä on löytynyt. Investointi-intoa Suomen kansantalous kaipaa.
Kauppasovulla ei suurta merkitystä
Yrittäjien Brotherus odottaa investointien ja lainamäärien lähtevän nousuun verrattuna aikaisempiin vuosiin.
– Kesäkuun tasolla uusien yrityslainojen määrä tuskin pysyy koko vuotta. Emme myöskään tiedä varmuudella, onko lainoja otettu ”hyvistä” syistä eli kasvun rahoittamiseksi ja investointeihin vai ”huonoista” syistä eli likviditeetin ja käyttöpääoman katteeksi, pääekonomisti huomauttaa.
Brotheruksen mukaan matalat lainamäärät kertoisivat alakulon jatkumisesta. Hän ei usko, että EU:n ja Yhdysvaltojen allekirjoittamista vailla oleva kauppasopimus muuttaa tilannetta suuntaan tai toiseen.
– Tästä kertoo myös osakemarkkinoiden varsin vaisu reaktio kauppasopuun. Jotain tämänkaltaista odotettiinkin, eikä epävarmuus vielä ole hälventynyt pois.
Vinkkaa meille juttuaihe!

Pauli Reinikainen
pauli.reinikainen@yrittajat.fi