YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Korulahjoista kasvuyritykseksi –Daughter of the North rakentaa pohjoista brändiä rohkeasti 

Tämä teksti on konekäännetty.


Yrityksen nimi:  Daughter of the North Oy
Toimiala:  Korujen suunnittelu ja valmistus
Perustamisvuosi:  2022
Paikkakunta:  Kajaani
Henkilöstömäärä:  4
https://daughterofthenorth.fi

Vuonna 2022 Kajaanissa perustettu Daughter of the North Oy syntyi alun perin sivutoimiseksi projektiksi. Yrittäjistä Edith valmisti koruja läheisille joululahjoiksi, ja pian Instagramissa alettiin kysellä, voisiko niitä ostaa. Liiketoimintasuunnitelmaa ei kirjoitettu, eikä kasvulle laadittu tarkkoja ennusteita. Korut syntyivät iltaisin ja viikonloppuisin palkkatöiden ohessa. 

– Kun saimme verkkokaupan auki, huomasimme, että meillä ei ollut edes tulostinta osoitekortteja varten – ja yrityksen tilillä oli noin 20 euroa. Myimme ensimmäiset korut tutuille livenä ja ostimme niillä rahoilla tulostimen, Edith ja Juho muistelevat. 

Neljä vuotta myöhemmin yritys työllistää yrittäjäpariskunnan lisäksi kaksi työntekijää. Korujen myynti nojaa vahvasti verkkokauppaan, ja tuotteita on saatavilla myös messuilla sekä noin 30 jälleenmyyjän kautta eri puolilla Suomea. 

Kasvu ei tullut sattumalta

Vaikka yrityksen synty oli osin sattumaa, kasvua ei jätetty sattuman varaan. 

Alusta asti tavoitteena oli rakentaa erottuva ja tunnistettava brändi. Suomessa toimii suuri joukko käsintehtyjä koruja valmistavia yksinyrittäjiä, joten erottautuminen oli välttämätöntä. Daughter of the North ei halunnut olla vain yksi toimija muiden joukossa, vaan rakentaa kokonaisuuden, jolla on selkeä identiteetti sekä kunnianhimoinen tavoite olla markkinansa ykkönen. 

Yritys perustettiin suoraan osakeyhtiöksi, jotta jälleenmyynnin laajentamiselle ei syntyisi myöhemmin esteitä. Työntekijöitä palkattiin rohkeasti kysynnän kasvaessa, ja toimitiloja laajennettiin ennakoivasti, jotta tuotanto pysyy kasvun tahdissa. 

Viime vuonna myynti kasvoi noin 50 prosenttia. Verkkokaupasta on muodostunut yrityksen tärkein kasvun veturi, ja vahva alkuvuosi sekä uudet jälleenmyyjät vauhdittavat kehitystä entisestään. 

– Verkkokauppamme toimii kajaanilaisen MyCashflown alustalla, ja paikallinen kumppanuus on tukenut kasvua teknisesti ja strategisesti alusta asti. 

“Kasvu ei tule sattumalta – se rakennetaan rohkeudella, sitkeydellä ja pienillä askelilla päivä kerrallaan.” – Edith & Juho, Daughter of the North 

Ilman lainaa mutta ei ilman rohkeutta

Yritystä on rakennettu ilman lainaa ja vaatimattomalla alkupääomalla. Kasvu on rahoitettu tulorahoituksella, askel kerrallaan. 

Vaikka liiketoimintasuunnitelmaa ei vieläkään ole, toimintaa ohjaa nykyisin selkeä vuosimyyntitavoite ja visio, jonka pohjalta suunnitellaan materiaalihankinnat, resurssit ja messuosallistumiset. 

Daughter of the Northin tärkein omaisuus ei ole koneissa, vaan brändissä, tavaramerkissä ja suojatuissa korumalleissa. Viime vuonna yritys investoi merkittävästi immateriaalioikeuksien suojaamiseen hyödyntäen yhtä Suomen johtavista lakitoimistoista. 

– Halusimme varmistaa, että se mitä rakennamme, on aidosti meidän myös tulevaisuudessa. 

Merkittävä osa myynnistä tulee sosiaalisen median kautta, joten sisällöntuotantoon panostetaan suunnitelmallisesti Instagramissa ja TikTokissa. Kasvua haetaan myös Suomen rajojen ulkopuolelta: tulevana kesänä yritys osallistuu messuille Ruotsissa kartoittaakseen uusia markkinoita. 

Kasvutarina on vielä kesken

TKasvun eteen on tehty paljon töitä: iltoja, viikonloppuja ja rohkeita päätöksiä. Matkaan on mahtunut epävarmuutta, mutta myös huumoria. Kun Edith ja Juho pohtivat, kannattaisiko jokin työ tehdä itse vai ostaa ulkopuolelta, syntyi lause, joka on jäänyt elämään. 

– ”Kun tekee vapaa-ajalla, niin ei maksa mitään”, Edith heitti sarkastisesti Juhon todettua, että kyllähän omakin työaika maksaa. 

Lauseessa on pilkettä silmäkulmassa, mutta samalla se muistuttaa siitä, millaisella sitkeydellä yrityksen kasvua on rakennettu. Eikä kasvu suinkaan ole vielä huipussaan, sillä huhtikuussa avautuva studiomyymälä avaa uuden luvun Daughter of the Northin tarinassa. 


Artikkeli kuuluu Kasvutarinoita Kainuusta -sarjaan, joka tuotettu osana Kainuun Yrittäjien ”Yrittäjyyden ja omistajanvaihdosten edistäminen osana oikeudenmukaista ja vihreää siirtymää” -hanketta. Sarjassa nostamme esiin todellisia kainuulaisia menestystarinoita, jotka inspiroivat, tarjoavat oppeja ja näyttävät, miten yrittäjyys voi kukoistaa meidän maakunnassamme.

Teksti: Mari Möttönen
Kuvat: Daughter of the North

Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.