12.12.2019 klo 15:49
Uutinen

Mentorointiohjelman valmentajan kanssa kehitettiin hinnoittelua ja konseptointia – Vuodessa ehtii vaikka mitä

”Vähän ikävä tulee”, totesi Matti Tuominen mentoristaan näin mentoroinnin lopussa. Vuosi oli niin onnistunut, että mentoripari pohtii jatkavansa sopivalla kaavalla.

Nuorten yrittäjien ja Boardmanin suosittu mentorointiohjelma jatkuu myös ensi vuonna. Bo-Erik Ekström teki uransa liikkeenjohdon tehtävissä ja työskentelee yhä konsulttina. Hän toimi kahden nuoren yrittäjän, AnniTech Oy:n Matti Tuomisen ja Kaupallistajien Mikko Rantasen, mentorina.

Mentorin kanssa voi katsoa avoimesti yrityksen talouslukuja ja hinnoittelua

Matti Tuominen oli tyytyväinen, kun pääsi sparraamaan ajatuksia mentorin kanssa.

– Yrittäminen on yksinäistä hommaa. Mentorityöskentelystä on ollut konkreettista hyötyä. Katselimme Bo-Erikin kanssa avoimesti hinnoittelumalleja ja sitä, miten pitäisi paremmin asemoitua markkinoilla ja kohdentaa viestiämme paremmin, Tuominen reflektoi.

Ekström pyrki ohjaamaan molempia yrittäjiä ammattimaistamaan yritysten lähestymistapaa.

– Tiedän brändin vaikutuksen myyntiin, brändi on laatuleima. Uskottavuuden saaminen asiakasrajapinnassa on tärkeää. Matin kanssa mietimme, miten hän voisi laajentaa toimintaansa.

Mentori tarttui osaamisen konseptointiin – ”Löydä aukko toimitusketjusta, ja tarjoa sinne osaamistasi”

Matti Tuomisen yritys työllisti mentorointiohjelman alussa yhden osa-aikaisen työntekijän. Nyt palkkalistoilla on kaksi tekijää hänen lisäkseen. AnniTech tarjoaa muutosvaiheessa oleville yrityksille IT:n ja talouden projekti- ja kehityshankkeita sekä johtajuuspalveluita.

– Hänelle näin tärkeäksi konseptoida osaamistaan ja löytää aukkoja ympäröivästä toimitusketjusta, mihin voi tarjota omaa palveluaan. Kehitimme hänelle konseptin, jolla hän myisi isoille firmoille palveluaan. Teimme niin sanotusti IT:n due diligence -tarkastelun.

Due diligence voidaan suomentaa olevan läpileikkaus yrityksen liiketoimintaan ja siihen liittyviin riskeihin.

Aktori Tuominen rohkaisee muita nuoria yrittäjiä lähtemään mukaan. Mentorointiin ei tarvitse käyttää satoja tunteja, vaan pienin askelin voi saada asioita aikaiseksi.

– Jos parivalinta, match, onnistuu, niin hyvin pienin askelin saa asioita aikaiseksi. Meillä oli hyvin onnistuttu matchissä. Kotiläksyjä tuli, jos on valmis tekemään niitä, saa aika paljon enemmän irti kuin voisi kuvitellakaan.

Vuoden aikana luotiin aktorin yritykselle sijoitusohjenuora

Bo-Erik Eströmin toinen mentoroitava, Mikko Rantanen, toimii Kaupallistajat -konseptillaan palvelumuotoilun ja kaupallistamisen parissa.

– Autoin häntä luomaan sijoitusohjenuoran (investment policy). Investointiyrityksillä on yleensä tiukka investointiraami yritysten ostamista varten. Jos ei ole kriteeristöä toiminnan puitteiksi, portfoliosta tulee liian monisärmäinen. Investointiraamin avulla tietää, missä fokus on ja osaa kohdentaa aktiviteettitasoansa.

Ekström oppi itsekin aktoreiltaan.

– Tässä iässä oli kiva kanavoida sitä osaamistaan. Itsekin opin paljon. Opin siitä, millaisia asioita nuori yrittäjä miettii tänä päivänä. Parasta on se, kun keskustelu synnyttää ajatuksia ja se ajatus jalostuu paremmaksi.

Haku seuraavan mentorointiohjelmaan alkaa tammikuussa 2020. Mukaan voi hakea tästä. Hakuaika on 16.2. klo 23.59 asti.

Riikka Koskenranta

riikka.koskenranta@yrittajat.fi