YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Nämä miehet raivasivat tietä yrittäjäjärjestön tuleville onnistumisille: ”Emme antaneet periksi, vaikka tuli lunta tupaan”
Kunniapuheenjohtajat muistelivat järjestön alkuaikoja Vaikuttajafoorumissa.
– Upea matka, jota en vaihtaisi pois. Oli vaikea keksiä hienompaa työtä.
Suomen Yrittäjien pitkäaikaisin toimitusjohtaja Jussi Järventaus muisteli tehtäväänsä Vaikuttajafoorumin yleisön edessä. Järventaus oli Yrittäjien toimitusjohtaja vuosina 1996–2016.
Tapahtumassa kuultiin miehiä, jotka olivat ratkaisevassa asemassa Suomen Yrittäjien synnyssä. Yksi heistä on Eino Rajamäki, joka toimi Suomen Yrittäjäin Keskusliiton (SYKL) puheenjohtajana vuosina 1985–1994. Myöhemmin hänet nimitettiin Yrittäjien kunniapuheenjohtajaksi.
– Tarkoituksena oli saada yrittäjien ääni entistä vahvemmin esiin suomalaisessa yhteiskunnassa, Rajamäki kertoi.
Suomen Yrittäjät aloitti toimintansa vuoden 1996 tammikuussa, kun Pienteollisuuden Keskusliitto PTK ja Suomen Yrittäjäin Keskusliitto SYKL yhdistyivät. Uuden järjestön perustamisesta päätettiin vuoden 1995 syyskuussa. Tuon tapahtuman kunniaksi syyskuun viides päivä on nykyisin yrittäjän päivä.
Ensimmäiset ajatukset yhdistymisestä heitti ilmoille Pienteollisuuden keskusliiton puheenjohtaja Matti Niemi.
– Keskustellessamme hän totesi, että pitäisiköhän meidän yhdistää järjestöt. SYKLissä oltiin valmiita edistämään asiaa koska tahansa, mutta toisella puolella ei oltu niin varmoja. Se oli joka tapauksessa idea, joka kantoi, Rajamäki jatkoi Vaikuttajafoorumissa.
”Alussa meillä oli valtava innostus. Oli enemmänkin kutsumus kuin työ viedä yrittäjien asiaa eteenpäin.”
Jussi Järventaus
Uusi linja toi tulosta
Niin ikään kunniapuheenjohtajan arvonimen saanut Risto Heikkilä oli vasta perustetun yrittäjäjärjestön ensimmäinen puheenjohtaja. Hän muistaa ensimmäisen vuoden työntäyteisenä.
– Erilaisia keskusteluja käytiin monta kertaa yötä myöten, Heikkilä muisteli yleisölle.
Työtä riitti, sillä uudella järjestöllä oli kunnianhimoiset tavoitteet. Heikkilän oma toive heti aloituksen jälkeen oli, että Yrittäjät pyrkii työmarkkinaosapuoleksi.
– Kohtuullisen nopeasti ne toiveet karisivat, ja ryhdyimme miettimään toisenlaista asetelmaa.
Tavoitteet polkivat pitkään paikallaan, mutta nytkähtivät lopulta eteenpäin.
– Alussa meillä oli valtava innostus. Oli enemmänkin kutsumus kuin työ viedä yrittäjien asiaa eteenpäin. Saimme vaikutusvaltaa, kun muutimme toimintatyyliä faktapohjaiseen asianlinjaan. Jyrkimmät lausunnot jäivät pois. Yrittäjät näkivät, että uudella tyylillä alettiin saavuttaa uskottavuutta ja vaikuttajapaikkoja. Kerroimme, että ilman yrittäjyyttä ei ole hyvinvointia, Järventaus muisteli tehtävänsä alkuaikoja Vaikuttajafoorumin yleisölle.
Järventaus, Rajamäki ja Heikkilä ilmaisivat Vaikuttajafoorumissa tyytyväisyyttään yrittäjäjärjestön vaikuttamistyön tuloksille.
”Tavoitteet käyneet toteen”
Uusi linja näkyi pian myös jäsenmäärässä, joka lähti nopeaan kasvuun. Järventauksen mukaan vaikein taistelu järjestössä on käyty työmarkkina-asioissa.
– Kahdenkymmenen vuoden ajan järjestö taisteli yksin niiden muutosten puolesta, jotka ovat nyt vihdoin toteutuneet, hän sanoi ja viittasi muun muassa irtisanomiskynnyksen madaltamiseen.
– Me emme antaneet periksi, vaikka tuli lunta tupaan. Väitän, että nykyhallituksen tekemistä muutoksista valtaosa on yrittäjäliikkeen ansiota, ei EK:n ansiota.
Järventaus, Rajamäki ja Heikkilä ilmaisivat Vaikuttajafoorumissa tyytyväisyyttään yrittäjäjärjestön vaikuttamistyön tuloksille.
– Vasta nykyisen hallituksen akana paikallinen sopiminen on edennyt niin kuin pitää. Tavoitteet ovat käyneet toteen erinomaisen hyvin. Se on ollut mahdollista, koska Yrittäjät on hyvin johdettu ja näkyvä etujärjestö, Heikkilä sanoi ja sai yleisöltä raikuvat aplodit.
Suomen Yrittäjät juhlii 30-vuotista taivaltaan ensi kesäkuun SuomiAreena-tapahtumaan saakka.
Vinkkaa meille juttuaihe!
Pauli Reinikainen
pauli.reinikainen@yrittajat.fi