Kurun Kuljetus, Tiina Nurmi, Erkki Nurmi, yrittäjät
25.11.2022 klo 07:30
Uutinen

Perhefirma täytti pyöreitä – samalla tontilla on yritetty jo vuosisata

Tänä vuonna tuli täyteen jo sata vuotta siitä, kun Kurun Kaidankylässä aloitettiin harjoittaa kumipyöriin nojautuvaa liiketoimintaa. Liikennöinnin aloitti tuolloin, 1922, Johannes Lamminsivu, joka tosin tunnettiin paremmin Hanneksena. Tänä päivänä yhä samalla tontilla sijaitsevan yrityksen vetovastuussa on kolmas polvi eli Hanneksen pojantytär Tiina Nurmi sekä hänen aviopuolisonsa Erkki Nurmi. Pirkanmaan Yrittäjä -lehti vieraili yritystä nykyään pyörittävää pariskuntaa Kurussa.

Nykyään yrityksen ajot kohdistuvat puhtaasti puukuljetuksiin, mutta sata vuotta sitten liikkeelle lähdettiin henkilökyydityksillä. Hannes siis perusti yrityksensä kokolailla erilaiseen maailmaan ja Suomeen. Leijonanosa kaikesta liikennöinnistä tapahtui tuolloin vielä kauramoottorien voimin, ja autot ylipäätään olivat maatalousvaltaisessa Suomessa vielä hyvin harvinaisia.

Perustaja lähti toviksi Jenkkilään

Henkilökuljetukselle tuntui kuitenkin olevan tilausta. Toiminta alkoi ensin taksilla, joka kuitenkin vaihtui myöhemmin linja-autoksi. Käytännössä työ koostui pitkälti ihmisten kuljettamisesta Tampereelle ja takaisin. Se ei ole ihan tarkkaan tiedossa, mistä kipinä autoiluun syntyi, mutta nykyiset yrittäjät myöntävät, että Hanneksella oli aina taipumusta olla edelläkävijä.

Yrityksen perustaja teki muuten 20-luvulla pidemmänkin reissun, sillä hän asui aikanaan kolmisen vuotta Amerikan Yhdysvalloissa. Yrityksen toiminta jatkui sen aikaa palkkakuskien voimin. Vuoden 1929 pörssiromahdus ei Hannesta kotiin ajanut, sillä hän ehti palata vanhalle mantereelle jo edeltävänä vuonna. Seuraavalla vuosikymmenellä linja-autot saivat rinnalleen myös kuorma-auton.

Iso perhe ja suunnanmuutos

Vanhan yrittäjän perheessä riitti hulinaa, sillä kaikkiaan perheeseen syntyi 11 lasta, kuusi tyttöä ja viisi poikaa.

– Melkein vuosittain lapsia tuli, mitä siihen nyt pieni tauko tuli isoisän Amerikan-vuosien ajalle, Tiina kertoo.

Tiinan isä Pekka oli heistä jälkimmäisten joukossa, sillä hän tupsahti maailmaan vuonna 1931. Kuorma-autoilusta tuli yrityksen pääsääntöinen tulolähde jo 30-luvulla, sillä noihin aikoihin Kurussa toimi toinenkin henkilökuljetuksiin keskittynyt liikennöitsijä, eikä kahdelle oikein ollut markkinoilla tilaa.

– Hanneksen yrityksen liikennöintimme koostui sitten jo vuosikymmenen lopulle tultaessa kuorma-autoista. Silloin ajettiin soraa, kappaletavaraa sekä puuta, Erkki kertoo.

Yrittäjyys kulkee geeneissä

Hannes teki pitkän taipaleen yrittäjänä, sillä jo 20-luvun alkupuolella alkanut työura jatkui aina 70-luvulle saakka. Silloin kurulaisyritys oli jo keskittynyt pitkälti puutavaran kuljettamiseen. Hanneksen kuoleman jälkeen 1975 liikenneluvat jaettiin kaikkiaan neljälle veljekselle. Heistä kaikki olivat tosin olleet töissä perhefirmassa jo pidemmän aikaa.

Pekasta tuli myöhemmin isänsä perustaman kuljetusyrityksen varsinainen jatkaja, mutta kauas ei omena pudonnut puusta muidenkaan veljesten kohdalla. Ainakin kolme heistä jatkoi myöhemminkin itsensä elättämistä nimenomaan kuljetusyrittäjinä. Näitä sukuhaaroja edustavat edelleenkin toimivat kuljetusliike A. J.Lamminsivu Oy sekä nostureihin keskittynyt Lamminsivu Oy, joka pitää majaansa Pirkkalassa.

Kurun Kuljetus, historia
KUVASSA YRITYKSEN perustaja Hannes Lamminsivu ja yrityksen ensimmäinen menopeli, REO M-50. Kuljetusliikkeen toiminta alkoi sillä. Taksi vaihtui ensin linjuriksi ja myöhemmin sitten vielä kuorma-autoiksi. Niiden lastissa oli monenmoista tavaraa pidemmän aikaa, mutta käytännössä viimeiset 50 vuotta yritys on keskittynyt puukuormiin.

Nykynimi kasarilla

Yrityksen nimenä Kurun Kuljetus ei ole sataa vuotta ollut, se otettiin käyttöön vasta 1981, samalla kun yrityksestä tuli osakeyhtiö. Tätä aiemmin oli toimittu toiminimillä, ja niminä olivat koreilleet aikaisemmin kuljetusyrittäjien nimet.

Seuraava sukupolvenvaihdos yrityksessä toteutettiin vuonna 1997. Pystymetsästä jatkajia ei tälläkään kertaa jouduttu hakemaan, sillä Erkki oli tuolloin ollut töissä yrityksessä jo useamman vuoden ja Tiina ehdittiin nimittää yrityksen toimitusjohtajaksi jo ennen varsinaista sukupolvenvaihdosta. Yrityksen taloushallintoa hän oli tehnyt tuolloin jo pidempään.

Viimeisimmän sukupolvenvaihdoksen aikoihin Kurun Kuljetuksessa elettiin varsin vaikeita aikoja. Suomen 90-luvulla iskenyt synkkä lama oli iskenyt kovaa. Valuuttaluotot olivat ajaneet yrityksen pahoihin velkoihin, ja korkea korkotaso ei ainakaan helpottanut tilannetta. Ja vaikka ajot olivatkin 1993–1997 aikana lisääntyneet syvimmästä lamakuopasta, niitä jouduttiin ajamaan sen verran alhaisilla taksoilla, että lopulta tilanteesta selvittiin vain yrityssaneerauksen kautta. Automäärä tippui reippaasti, sillä tuolloin ajossa olleista seitsemästä autosta jäljelle jäi kaksi. Entä mikä sitten antoi uskoa tilanteesta selviämiseen?

– Mieleeni on jäänyt ainakin yksi nyt jo edesmenneen Metsäliiton ajojärjestelijän lähettämä kirje, jossa saimme kovasti kiitosta hyvästä työstämme. Se on edelleen kyllä tallella. Tällä hetkellä yritys on hyvässä jamassa, ja Metsäliitto arvostaa tekemäämme työtä, nykyisin yrityksen toimitusjohtajana toimiva Erkki tuumaa.

Varusmiespalvelus voi olla isoksi hyödyksi

Nykyiset yrittäjät Erkki ja Tiina ovat olleet aviossa pian jo 45 vuotta, mutta toisensa he ovat tunteneet kouluikäisestä. Erkki oli keksinyt haluavansa autoalalle, ja tätä ajatusta palveli erinomaisesti varusmiespalveluksen aikana suoritettu rekkakortti. Työt Kurun Kuljetuksessa hän aloitti käytännössä heti armeijan jälkeen. Omena on pudonnut melko lähelle puuta, sillä Erkin omasta jälkikasvusta, viidestä pojasta, neljä on valinnut varusmiehenä nimenomaan autopuolen tehtävät. Ja heistä kolme eli Teemu, Timo ja Eetu työskentelevät tälläkin hetkellä perhefirman palveluksessa.

Tuore eläkeläinen

Tiina on ehtinyt tehdä perheyrityksessä vuosien saatossa monenlaista, mutta rekan ratin hän on jättänyt muille. Kuorma-autokortti häneltäkin tosin löytyy.

– Isoa E:tä minulla ei kuitenkaan ole. Varmasti jos nykykalusto olisi ollut käytössä aiemmin, olisin itsekin ajanut sen, mutta silloin kalusto oli sen verran raskasta käsiteltävää, että en pitänyt tätä naisen hommana. Mutta jos olisin nuorempi, varmasti ajaisin nyt rekkakortin, Tiina kertoo.

Koko ikäänsä Tiina ei ole muutenkaan perhefirmassa työskennellyt, sillä hän oli päätoimisesti palkkatöissä vieraan palveluksessa tilitoimistotyöntekijänä. Tiina on virallisesti tuore eläkeläinen, sillä hän jättäytyi pois palkkatyöstään tilitoimistossa syyskuussa.

– Hyvin olen eläkkeelläkin viihtynyt, hän kertoo.

Toimettomana hänen tuskin pitää pysyä, sillä oman viiden pojan jälkikasvu on ehtinyt tuottaa isovanhempien iloksi jo kuusi lastenlasta. Mummolan olohuoneen nurkassa oleva päältä ajettava leikkiauto kertoo, että mahdollinen kuljetusyrittäjäkasvatuskin on jo käynnistynyt.

Kurun Kuljetus, autot
KURUN KULJETUKSEN toiminta on keskittynyt jo vuosikaudet puutavaran liikutteluun. Moderni kalusto on väritykseltäänkin energinen.

Nyt näyttää hyvältä

Yrityksen nykyiseen tilanteeseen omistajat ovat hyvin tyytyväisiä.

– Kai tässä puuta on parempi koputtaa, mutta vuoden 2010 jälkeen meillä ei ole ollut sen isompia haasteita. Viime vuosi oli vähän hiljaisempi, mutta ei kovinkaan paljon. Polttonesteiden hinta on ollut yksi haaste, mutta onneksi metsäyhtiöt ovat tulleet siinä vastaan, että me emme siinä kurimuksessa ole ainoa kärsijä, yrittäjät kertovat.

Laivasto on kunnossa, sillä kaikki yrityksen autoista ovat todellakin uudenkarheita.

– Kyllä tämä kovaa työtä on, mutta kalusto ainakin on kunnossa, Tiina huomauttaa.

Sekin on hyvä merkki, että tällä hetkellä yrityksellä on painetta neljännen auton hankkimiseen. Omista pojista kolme on töissä perhefirmassa, Teemu, Timo ja Eetu. Oman väen lisäksi heillä työskentelee tällä hetkellä neljä perheen ulkopuolista työntekijää.

– Ja minä itse olen sitten kahdeksas työntekijä eli sellainen tuuraaja ja yöpäivystäjä, Erkki kertoo. Keski-ikä on alle 30, ja kaikki työntekijät ovat löytyneet Kurusta.

– Olemme tehneet Metsäopiston kanssa yhteistyötä ja ottaneet sieltä työharjoittelijoita aina kun on mahdollista. Toinen hyväksi havaittu rekrytointiväylä on oppisopimus.

Juhlat menivät yli odotusten

Yrittäjät juhlivat komeaa sadan vuoden kumipyörätaivaltaan elokuun lopulla, kun se järjesti hallillaan kaikille avoimen tilaisuuden.

– Mutta koska me toimimme edelleen tässä samalla tontilla, se tuntui luontevalta. Ja lisäksi koronatauon jälkeen oli myös sellainen tunne, että tällaisille juhlille olisi tilausta, Erkki ja Tiina kertovat.

Varsinaiset juhlat ylittivät järjestäjien odotukset.

– Ajattelimme, että maksimissaan tänne tulisi150 henkeä, mutta se oli kyllä varsin alakanttiin. Meillä oli tarjolla hirvisoppaa, ja laskimme, että 224 lautasellista sitä oli mennyt. Onneksi kelikin oli suotuisa, Erkki ja Tiina toteavat.

Valtava määrä ajokilometrejä

Pääsääntöisesti viimeiset 50 vuotta yritys on kuskannut puutavaraa.

– Maitoauto meillä oli jossakin vaiheessa ja muuttoautokin pari vuotta, mutta nyt olemme keskittyneet jo pidemmän aikaa vain puutavarakuljetuksiin, Erkki kertoo.

Metsäliiton kanssa heillä on toistaiseksi voimassa oleva sopimus, joka neuvotellaan uusiksi noin 3–4 vuoden välein. Yrityksen ympäri maata keräävät puut päätyvät moneen paikkaan. Pääsääntöisesti toimintasäde on kuitenkin 200 kilometriä.

– Pääsääntöisesti mäntytukit viedään Rauman sahalle, kuusitukit Vilppulan sahalle ja koivukuitu puolestaan Kaskisiin tai Äänekoskelle. Lisäksi aika paljon ajoista päätyy myös Parkanoon, jossa puutavara lastataan juniin, Erkki kertoo.

Autojen kokoluokka on kasvanut. 64 tonnin yhdistelmät on päivitetty 76-tonnisiin yhdistelmiin, joista vanhin on vuoden 2019 mallia, tuorein tältä vuodelta. Käytännössä kyytiin lastataan pyöreätä puuta, jota sitten kuskataan kahdessa tuurissa. Tämä tarkoittaa kovaa käyttöastetta autoille. Parhaimmillaan yksittäisen auton mittariin on tullut vuoden aikana peräti 275 000 kilometriä eli aikalailla seitsemän kertaa maapallon ympäri.

Kuvat: Ville Kulmala ja Kurun Kuljetus

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 15.11.2022

Ville Kulmala
Ville Kulmala