YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

10.9.2025 klo 08:38
Uutinen

Pirkanmaan vuoden yritys LVI Kurikka Oy: ”Kun on itse saanut mahdollisuuden, haluaa antaa sen myös muille”

Tämä teksti on konekäännetty.

Pirkanmaan Yrittäjät palkitsi Vuoden yrityksenä ylöjärveläisen LVI-Kurikka Oy:n, jossa työskentelee yli sata LVIS-alan erikoisosaajaa. Toimitusjohtaja Jonne Kurikka oli 20-vuotias perustaessaan oman LVI-alan yrityksensä.

– Olin ennen sitä toisella yrittäjällä töissä koulun ohessa. Halu tehdä asioita omalla tavalla ja tietynlainen vapaus olivat varmasti suurimpia syitä alkaa yrittäjäksi. Kouluhommat eivät oikein olleet minua varten, ja tämä näytti olevan minulle ainut reitti menestyä. Ensimmäiset 1,5 vuotta tein yksin hommia, jonka jälkeen muutama kaveri tuli töihin firmaani, Kurikka kertoo.

Kurikka muistuttaa, että yrityksen menestyminen ei tapahdu hetkessä. Taustalla on vuosikaudet kestänyttä kovaa työntekoa ja isoja taloudellisia riskejä.

– Kyllähän se varmasti on ollut monen tekijän summa yrityksemme kohdalla. Vuonna 2016 meillä oli sellainen piste, että nyt joko painetaan kaasua tai tehdään tällä 10–15 hengen porukalla hommia. Pari yritysostoa on tehty, missä meille on tullut jäähdytyspuoli ja automaatiopuoli palvelutarjontaan. Viimeisimpänä tehty sähköyrityksen osto teki meistä täyden palvelun talotekniikan yrityksen.

– On hieno huomata, että meillä on edelleen samoja firmoja asiakkaina kuin silloin alussa. Vahvuutemme on asiakaslähtöinen palvelukulttuuri monipuolisuus. Kun esimerkiksi uudispuolella on ollut hiljaista, olemme keskittyneet korjausrakentamiseen, minkä avulla olemme selviytyneet vaikeistakin ajoista.

LVI Kurikka työllistää tällä hetkellä 105 henkilöä, joista seitsemän on yrittäjän koulukavereita ammattikoulusta.

– Meilläkin on monta sellaista tarinaa, että on ensin tullut harjoittelijaksi, minkä jälkeen asentajan hommiin ja siitä vielä työnjohtajaksi. Kun olen itse saanut joskus mahdollisuuden, niin haluan antaa sen myös muille. Kaikki tietävät, että luokseni voi tulla juttelemaan milloin vain, ovi on aina auki.
Kurikka myöntää, että kovasta työstä ansaittu Vuoden yritys -palkinto tuntuu hyvältä.

– Mutta en minä tätä yksin ole tehnyt. Tässä on todella hyvä porukka ympärillä, mikä on antanut erinomaiset edellytykset onnistua.

Valintakriteerit ja raadin perustelut

”LVI Kurikka on kasvanut vaikealla alalla ja markkinassa 1 hengen yrityksestä + 100 hengen talotekniikkayhtiöksi. Menestyksen salaisuus on yrittäjän visio ja ehtymätön halu kehittyä”.

Marko Honkaniemi

Viestinnän asiantuntija
Pirkanmaan Yrittäjät