YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Rohkeus jäädä ja rakentaa oma polku Kainuussa
Polygon Oasis on vuonna 2022 perustettu kajaanilainen ohjelmistoalan yritys, jota luotsaa yrittäjä Joni Mustakangas. Polygon Oasis tuottaa korkealaatuisia 3D-malleja, tekstuureja ja muuta digitaalista aineistoa pelikehityksen, arkkitehtuurin visualisointien ja erilaisten virtuaaliympäristöjen tarpeisiin. Työskentely perustuu tarkkaan suunnitteluun, tekniseen osaamiseen ja visuaaliseen viimeistelyyn.
Polygon Oasis tarjoaa joustavaa ja henkilökohtaista palvelua, jossa laatu ja luotettavuus ovat keskiössä.
Kokeiluista ammattiin
Joskus yrittäjyys ei ala valmiista liiketoimintasuunnitelmasta tai tarkasta visiosta. Se alkaa kiinnostuksesta, kokeiluista ja halusta tehdä asioita omalla tavalla. Tämän kainuulaisen yrittäjän tarina on juuri sellainen. Joni Mustakangas kuvaa itseään koodarin ja artistin yhdistelmäksi – tekijäksi, joka rakentaa omat työkalunsa, jotta voi toteuttaa ideoita, joita ei vielä ole olemassa.
Ensimmäiset askeleet yrittäjänä Joni otti jo nuorena, kun hän teki muun muassa nettisivuja yläasteella. Silloin kyse oli vielä kokeilusta, mutta kipinä jäi. Varsinainen suunta löytyi myöhemmin pelialan opintojen kautta, jossa ohjelmointi ja visuaalinen tekeminen yhdistyivät. OSAO:n opintojen jälkeen tie vei 3D-artistiksi kasvavaan yritykseen. Yrityksessä tehtiin virtuaaliympäristöjä ja 3D-malleja pelimoottoreille, ja arki oli kaikkea muuta kuin tasaista. Tiimi kasvoi ja pieneni, projektit vaihtuivat ja omistajatkin vaihtuivat matkan varrella. Lopulta yrityksen toiminta päättyi, mutta kokemus jätti pysyvän jäljen.
Se opetti, miltä tuntuu rakentaa jotain tyhjästä – ja ennen kaikkea sen, että niin voisi tehdä itsekin!
Hyppy yrittäjäksi
Jonin matka vei hänet kotikaupungistaan Oulusta Kajaaniin opiskelemaan pelialaa Kajaanin ammattikorkeakouluun. Osaaminen ja kiinnostus fotogrammetriaan syveni.
Ammattikorkeakouluopintojen jälkeen edessä oli ratkaiseva hetki. Ajatus oli aluksi lähteä pois Kainuusta, ehkä suurempiin kaupunkeihin, mutta sitten suunta muuttui. Puoliso Roosakin totesi, että Kajaani on ihan OK ja hyvä paikka asua ja rakentaa elämää. Päätös jäädä syntyi lopulta yllättävän yksinkertaisesta oivalluksesta: täällä oli tilaa rakentaa omaa juttua, rauhassa ja omilla ehdoilla.
Yrittäjyys oli ollut Jonilla mielessä jo pitkään. Jonin vanhemmat ja lähisukulaisiakin toimii yrittäjinä. Jonin opinnot olivat valmiit, kokemusta oli kertynyt ja ajatus omasta tekemisestä oli kirkastunut. Joni luotti omaan osaamiseensa. Hyviä neuvoja hän sai myös muun muassa Kajaanin kaupungin yrityspalveluista.
Ensimmäiset kuukaudet yrittäjänä eivät kuitenkaan olleet helppoja. Puolen vuoden ajan rahaa ei juuri tullut. Starttiraha toi turvaa, mutta arki oli silti epävarmaa. Luottokortit käytettiin rajoihin saakka, ja samalla piti rakentaa jotain, mikä kantaisi tulevaisuudessa.
Sitten tuli ensimmäinen asiakas.
Ja pian toinen.
Sen jälkeen tekeminen alkoi hiljalleen kantaa. Asiakkaita löytyi yllättävän läheltä – paikallisista verkostoista, tuttujen kautta ja puskaradion voimalla. Kainuussa hyvä työ kyllä huomataan!

Yritys, joka rakentuu tekijänsä näköiseksi
Yrityksestä muotoutui suora jatke yrittäjän omalle osaamiselle. Ei vain yksi palvelu, vaan kokonaisuus, jossa yhdistyvät teknologia ja luovuus.
Joni tekee 3D-mallinnusta, skannausta, visualisointeja ja sovelluskehitystä – kaikkea sitä, mitä tarvitaan digitaalisten ympäristöjen rakentamiseen. Asiakkaita on tänä päivänä ympäri Suomea, eikä sijainti ole este. Työtä tehdään Kainuusta käsin, mutta maailma on auki.
Avoimuus, laatu ja oppiminen
Polygon Oasisin tekemistä ohjaavat arvot, jotka näkyvät aidosti arjessa asti. Läpinäkyvyys tarkoittaa sitä, että omaa osaamista jaetaan avoimesti – näytetään, miten asiat tehdään. Se taas pakottaa pitämään työn laadukkaana. Ja kun maailma muuttuu nopeasti, on pakko oppia jatkuvasti uutta.
Nämä kolme asiaa ruokkivat toisiaan. Avoimuus vaatii laatua, laatu vaatii oppimista – ja oppiminen pitää liikkeessä.
Joni pitääkin usein luentoja ja jakaa avoimesti omaa osaamistaan muun muassa tekniikan ja pelialan opiskelijoille. Opetuksen ja oman osaamisen jakamisen yhteydessä oppii monesti itsekin asioita. Polygon Oasisin toimitilat sijaitsevat Kampuskeskuksella ja yrityksessä onkin usein opiskelijaharjoittelijoita lähellä sijaitsevista oppilaitoksista.
Yhdeksi merkittävimmäksi onnistumiseksi tähän mennessä yrittäjämatkalta Joni kuvailee vasta äskettäin saatua AVEK:n CreaDemo-tukipäätöstä. Tässä tukihaussa on aina paljon hakijoita ja huipputoimijoita, joten tuen saaminen tuntuu merkittävältä saavutukselta. Polygon Oasis sai myönteisen tukipäätöksen niin konseptointiin kuin demon tekemiseen. Tuki mahdollistaa nyt ideoiden toteuttamista.
Mitä yrittäjyys on Jonille opettanut?
Moni miettii, voiko Kainuussa rakentaa menestyvää yritystä. Tämän tarinan perusteella vastaus on selvä. Asiakkaat voivat olla missä tahansa, mutta arki voi silti olla Kainuussa. Suurin haaste ei ole työn löytäminen, vaan tulevaisuudessa tekijöiden löytäminen, kun yritys kasvaa. Kainuu tarjoaa rauhan keskittyä, tilaa kehittyä ja yhteisön, jossa ihmiset tuntevat toisensa. Se antaa mahdollisuuden rakentaa jotain kestävää, ilman jatkuvaa kiirettä ja kilpailua.
Jonille yrittäjyys on opettanut ennen kaikkea itsestä. Sen, että kaikkea ei voi tehdä yksin. Neuvoksi Joni jakaa, että hyvä kirjanpitäjä ei ole kulu, vaan investointi, joka vapauttaa aikaa olennaiseen. Kaikkeen ei aina ehdi osallistua, mutta paikalleen ei voi jäädä! Yrittäjän oma ajatus kiteytyykin yksinkertaisesti: aina pitää olla varaa oppia uutta.
Katse eteenpäin: Minä ja kymmenen muuta
Tulevaisuudessa tavoitteena ei ole vain myydä omaa aikaa, vaan rakentaa jotain skaalautuvaa – palvelu tai tuote, joka elää omaa elämäänsä.
Jonin yksi konkreettinen unelma on täysin automatisoitu fotogrammetriastudio, joka mahdollistaa 3D-mallien tuottamisen tehokkaasti ja laadukkaasti.
Ja ehkä vielä tärkeämpi on toinen haave: työllistää muitakin. Rakentaa yritys, jossa voisi työskennellä pieni tiimi, kymmenkunta ihmistä, tekemässä merkityksellisiä asioita yhdessä ja nimenomaan Kainuussa.
Viesti tuleville yrittäjille
Jos yrittäjyys kiinnostaa, tärkeintä on mennä mukaan ja kokeilla, Joni vinkkaa. Verkostoista saa apua, ja yksin ei tarvitse pärjätä. Kannattaa hakeutua muiden yrittäjien seuraan kuten esimerkiksi Nuorten Yrittäjien verkostoon, osallistua tapahtumiin, kysyä, kuunnella ja oppia. Alussa ei tarvitse tietää kaikkea – riittää, että on valmis ottamaan selvää. Ja vaikka alku voi olla epävarma, suunta löytyy tekemällä. Lopulta yrittäjyydessä ei ole kyse täydellisestä suunnitelmasta, vaan rohkeudesta tarttua mahdollisuuksiin. Kainuussa niitä riittää!
Artikkeli kuuluu Kainuun Yrittäjien Tulevaisuuden yrittäjiä Kainuusta -hankkeen Inspiroivat yrittäjätarinat -sarjaan. Sarjassa nostetaan esiin kainuulaisia yrittäjyystarinoita, jotka tukevat ja innostavat muun muassa yrittäjyydestä kiinnostuneita henkilöitä, yrittäjiä, opiskelijoita ja oppilaita eri koulutusasteilta sekä yrittäjyyskasvattajia.
Teksti: Katri Roininen
Kuvat: Joni Mustakangas