Hannele vaihtoi johtajatason palkkahommat ja ryhtyi yrittäjäksi lähiöravintolaan
– Ei me tässä ilman koronaa istuttaisi, aloittaa Hannele’s Bar & Bistron yrittäjä Hannele Nuotio, kun istahdamme hänen ravintolansa pöytään. Hannele on itseni lisäksi monelle tamperelaisen elinkeinoelämän toimijalle tuttu kasvo ja nimi, muttei kylläkään ravintoloitsijana. Huomattavasti todennäköisemmin hän yhdistyy ihmisten mielikuvissa Tampereen Messuihin. Eikä syyttä, siellä hän ehti olla hommissa viidellä eri vuosikymmenellä.
Ei ajatus omasta ravintolasta Hannelelle aivan puskista tullut. Pikemminkin hänen elämänpolkunsa varrelle on osunut useampikin sitä tukeva palanen. Ja kuten Hannele itse sanoo, koronan tarjoaman paussin aikana ”… ne vaan sitten loksahtelivat paikoilleen”.
Yrittäminen – ja nimenomaan ravintolasellainen – oli tuttua jo omasta perhepiiristä. Lähtien siitä, että Hannelen äiti Leeni Kuitunen pyöritti aikanaan Lapinniemessä sijaitsevaa ravintola Ansaria yhdessä yhtiökumppaninsa kanssa. Ja muutenkin suvussa tuntuu löytyvän taipumuksia tälle saralle.
– Minun kaksi sisarpuoltani ovat edelleen ravintoloitsijoita, ja he ovat aikanaan pistäneet pystyyn täällä Tampereella esimerkiksi Zarillo ja Räpärällää -ravintolat. Niin ja myös isäpuoleni on kunnostautunut ravintolayrittäjänä, Hannele listaa.
Työn makuun jo murrosikäisenä
Ravintola-alalle omakin opinpolku vei, jo heti yläasteen jälkeen. Silloin päätökseen tosin liittyi vähän sellaista kapinaakin. Vaikka vanhempien suunnasta ohjattiin vahvasti lukioon, Hannele tiesi haluavansa kokiksi. Niinpä yhdeksättä luokkaa seurasikin sitten ammattikoulun laitoskeittäjälinja. Hannele myöntää, ettei ollut muutenkaan se maailman helpoin murrosikäinen.
– Tai no ainakin vähän sellainen raskaanpuoleinen. Ainakin muistelen, että aika paljon olin noihin aikoihin kotiarestissa, hän muistelee.
Toisaalta esimerkiksi työn makuun Hannele oli päässyt jo varhain. Kauppa-apulaisen hommat hän oli aloittanut jo varhaisteini-iässä.
– Eivät ne pitkiä päiviä olleet, kun koulun jälkeen sinne menin muutamaksi tunniksi, mutta hienoa siinä oli se oman rahan tienaaminen, hän muistelee.
– Kyllä tämä on ollut oikea ratkaisu. Vaikka tiesin, että töitä on paljon, se on ollut erilailla palkitsevaa, ja nyt siis puhuu nainen, joka kertoi rakastaneensa myös palkkatyötään.
– Kaikki ovat oppineet tietämään myös sen, mistä minut löytää. Tästä on jo tullut minulle uusi toinen koti.
Kokin ammattiin liittyi paha riskitekijä
Ensimmäinen vakituisempi työ löytyi sitten sähköalan liikkeestä, mihin Hannele pestattiin lähetiksi. Kokkihaaveet olivat jääneet jo aiemmin. Hannele kun oli huomannut niissä hommissa lihovansa kymmenen kilon vuositahtia.
– Se oli se syy, miksi niistä hommista tuolloin luovuin, hän hymyilee.
Sähkötyö ehtikin jäämään ainokaiseksi varsinaiseksi työpaikaksi ennen messu-uran alkua. Messut Hannele nimittäin aloitti vuonna 1985, ikää mittarissa oli tuolloin 18 vuotta. Messuilemaan Nuotio päätyi tutun kehotuksesta. Sähköfirmassa tutuksi tullut Tuula Kinnunen oli päätynyt sinne jo aikaisemmin. Hän kehui Hannelelle paikan maasta taivaisiin, ja taisipa hän olla sopinut Hannelen puolesta ensimmäisen työhaastattelunkin messujen silloisen toimitusjohtajan Rafik Neumanin kanssa. Keskustelu meni ilmeisen hyvin, sillä Hannelen aloitti työnsä messuilla jo pari viikkoa sen jälkeen. Toimenkuvana oli myös messuilla sama kuin aikaisemmassa työpaikassa eli lähetti.
Tampereen elinkeinoelämä keskittyi Kehräsaareen
Tampereen Messut oli 80-luvulla melko erilainen toimija kuin nykypäivänä, lähtien jo ihan siitä, että nykyiseen paikkaansa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen yhteyteen messujen henkilöstö muutti vasta vuosituhannen vaihteessa. Hannelen työpaikka sijaitsi Kehräsaaressa, jonne myös siellä edelleenkin majaansa pitävä Pirkanmaan Yrittäjät ry muutti tuolloin. Itse asiassa sinne kehkeytyi noihin aikoihin koko Suomen ensimmäinen yrityspalvelukeskus, jossa samasta porttikäytävästä löytyikin iso osa toimijoita, kuten Kauppa- ja teollisuusministeriön teollisuuspiiri, Tampereen työvoimapiiri, kaupungin elinkeinoneuvonta, Tekes, Pirkanmaan kehitysyhtiö Pikespo ja Tampereen kauppakamari.
Itse asiassa sekä yrittäjäjärjestö että kauppakamari tulivat molemmat Nuotiolle hyvinkin tutuiksi, sillä yhteisestä osoitteesta pyrittiin saamaan myös muita synergiaetuja. Lähetin vastuualueeseen lisättiin puhelinvaihteena toimiminen, jota toteutettiin yhdessä useamman organisaation kanssa.
– Niinpä minäkin vastasin useita kertoja myös sekä Pirkanmaan Yrittäjien että kauppakamarin keskuspuhelimeen, Nuotio muistelee.
Yhteisö oli suurin voimavara
Messuille Hannelen houkutellut kaveri ei ollut puhut palturia. Myös Hannele oppi hyvin nopeasti huomaamaan, että ystävän kuvaus ”ihanasta työpaikasta” piti kutinsa. Ja kun pyydän häntä täsmentämään syytä tähän, ei Hannele joudu kauaa pohtimaan.
– Yhteisöllisyys oli se ykkösasia. Meillä oli tiivis työyhteisö, ja hyvin paljon olimme tekemisissä keskenämme myös vapaa-ajalla. Siitä kertoo varmaan sekin, että useammankin työkaverini lapsia olen aikanaan käynyt hoitamassa tai sitten kastelemassa kukkia reissujen aikoina, hän tuumaa.
Kehräsaaressa messuorganisaatio oli aina vuosituhannen vaihteeseen saakka, jolloin koko organisaatio muutti lähemmäs itse messutapahtumia eli Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen.
– Se oli nyttemmin ajatellen järkipäätös, mutta muistan, että silloin keskustasta lähteminen tuntui kummalliselta – myös itselleni, hän muistelee.
Urarappuset veivät ylöspäin
Hannelen messuvuosiin on mahtunut useampikin titteli. Lähetistä tuli ensin projektiassistentti, sitten 13 vuodeksi johdon sihteeri ja sen jälkeen palvelupäällikkö, tapahtumapäällikkö ja viimeisimpänä tapahtumajohtaja. Varsinaisessa työnteossa Nuotio kertoo nauttineensa ehkäpä eniten vapauden ja vastuun tasapainosta, jonka kuulee usein myös yrittäjien suusta oman työnsä parhaita puolia kysyttäessä. Ja yrittäjämäisellä asenteella Hannelekin työtään kertoi tehneensä.
– En minä messuillakaan ikinä laskenut työtunteja. Minulle annettiin varsin iso vapaus tehdä, mutta toki siihen liittyi myös vastuu. Minulle juuri luottamus kaikkien messuaikaisten esimiesteni kanssa oli hyvin tärkeää, ja samaan pyrin sitten myöhemmin, kun itse toimin esimiehenä.
Organisaation ensimmäinen äitiysloma ja syrjähyppy
Vaikka ensimmäisen ja viimeisen messupäivän väliin jää 34 vuotta, eli noin 12 000 vuorokautta, aivan niin monena päivänä Nuotio ei messutoimiston ovea avannut. Äitiyslomia kun mahtui väliin neljään otteeseen. Sellaiset hän tosiaan piti, vaikka ensimmäisen äitiysloman kohdalla messujen silloinen toimitusjohtaja Neuman olikin todennut, että tässä yrityksessä on tapana käydä synnyttämässä perjantaina ja tulla sitten maanantaina takaisin.
– Ja täsmennetään nyt siis, että se oli hyvähenkinen vitsi, ei mikään tosissaan heitetty kommentti, vaikka ei kai sellaista kukaan nykypäivänä enää uskaltaisikaan sanoa. Mutta tilanne oli tosiaan uusi, sillä olin aikanaan ensimmäinen Tampereen messuilta äitiyslomalle jäänyt työntekijä, hän kertoo.
Niin ja mahtuu väliin pieni syrjähyppykin. Vuodet 1991– 1995 Hannele vietti miehensä autofirmassa toimistohommissa. Paluu messuille toteutui pyynnöstä. 1990-luvulla mukavassa nosteessa olleilla Tampereen Messuilla oli tuolloin remmissä vain kaksi projektiassistenttia. Ja kun sekä messujen että näytteilleasettajien määrät olivat kovassa kasvussa, ei kaiken toteuttaminen enää oikein onnistunut.
– Minulle soitettiin, josko voisin tulla joskus auttelemaan. Tosin se sitten venyi vähän pidempään.
Tämä R-sana ei ole liioittelua
Entä mikä sitten sai hänet pysymään messuilla näinkin pitkän pätkän?
– Tämän mainitsemani hienon yhteishengen lisäksi se oli ehdottomasti intohimo varsinaiseen toimintaan. En liioittele yhtään kun sanon, että minä rakastin työtäni, hän aloittaa ja pohtii, että tämän lemmen tenho ei haihtunut edes pitkän ajan myötä.
– Mielestäni oli kuvaavaa, että vaikka olin ollut talossa 30 vuotta, edelleen minulla oli messujen tai tapahtumien alla hyvä kihelmöinti. Siis sellainen wau-efekti, joka aina tuli siinä viimeisellä tarkastuskierroksella vähän ennen avaushetkeä. Se minulle kertoi, että olin oikealla alalla.
Koko messu-uransa aikana hän ei tullut hakeneeksi kuin yhtä ainokaista työpaikkaa. 2000-luvun alkupuolella hän päätti hakea Kurussa tuolloin järjestettyjen Loma-asuntomessujen vetäjäksi. Hänet ehdittiin jo valitakin paikkaan, mutta se jäi tuolloin ottamatta vastaan. Nyt hän kuitenkin astui askeleen pidemmälle.
– Riikka soitti kolme kertaa, jolloin viimeisellä sanoin kyllä. Ja onneksi niin, sillä Riikka on aivan supertyyppi. Nyt en kyllä päästä häntä millään pois, Hannele Nuotio hymyilee.
Toteutumiseen tarvittiin poikkeustila
Edellisen toteamukseen perään on suorastaan pakko kysyä, miten ihmeessä Hannele sitten päätyi kuitenkin ratkaisuunsa lähestulkoon totaalisesta alanvaihdosta? Hannele myöntää heti, että messuilla vietetty aika olisi ilman koronaa jatkunut hyvin todennäköisemmin eläkepäiviin asti. Päätös oli kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo.
– Tietysti siinä vuosien saatoissa opin tuntemaan niin ihmiset ja paikatkin, mutta ennen kaikkea tunsin vahvasti messujen olevan ikään kuin toinen kotini, hän pohtii ja epäilee, että se varmaan auttoi asiaa, että messuilla oli jo pidemmän aikaa tehty töitä etänä.
– Muuten työkaverien kaipuu olisi varmaan ollut paljon suurempi, hän pohtii.
Mitenkään sillat roihuten Hannele ei pitkäaikaista työpaikkaansa jättänyt. Pikemminkin päinvastoin.
– Minulla on valtava määrä ystäviä messuilla edelleen ja tietysti minä olen sitä maailmaa nyt sen avautuessa innolla seurannut.
Kun epänormaalista tuli normaali
Harva toiminta loppui yhtä veitsellä leikaten kun messutapahtumat maaliskuussa 2020. Huonosta ajoituksesta vielä vähän huonomman teki tosiaan se, että Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa oltiin juuri tilanteen eskaloitumisen aikoihin pystyttämässä Konepaja-messuja, joille oli lähetetty isoa kalustoa kirjaimellisesti ympäri Tellusta.
Hannele muistaa hyvin hetken, jolloin normaali loppui. Hän oli itse lähtenyt ennen tiukkaa messuviikkoa rentoutumaan Tahkolle hyvien ystäviensä, Tampereen Messujen markkinointi- ja viestintäjohtaja Tanja Järvensivun sekä musiikki- ja tapahtuma-alan pr-konkari Taija Holmin kanssa. Tarkoitus oli hissukseen siirtyä illanviettoon, kun koko trion puhelimet alkoivat laulaa. Hallitus oli kertonut Suomen siirtymisestä poikkeustilaan. Illanvietto meni koko koplalla töiden merkeissä.
Taija Holmia pommittivat median lisäksi epätietoiset artistit, kun taas Tanja Järvensivu ja Hannele Nuotio vastailivat parhaansa mukaan median ohella näytteilleasettajille ja tilavuokraajille. Ongelmana oli lähinnä se, että aika harvalla taholla koko maailmassa oli vastauksia kysymyksiin.
Ei saatu vielä ihan normaalikesää 2020
Rennosta Tahko-viikonlopusta oli rentous kaukana, mutta se oli vasta alkua. Tiedossa kun oli raskaista aikoja. Korona teki messutoiminnasta erittäin hankalaa ja piti näkymät tulevaisuudesta erinomaisen sumuisina.
– Aika kaaosta se loppukevät sitten olikin, ja ainakin omassa päässäni epäuskon määrä oli valtava, Nuotio kertoo. Sekin oli melko turhauttavaa, että eri tapahtumia ja messuja venkslattiin useampaan otteeseen uusiin aikoihin.
– Siinä alussa vähän kaikki olivat sitä meiltä, että kesäksi ollaan jo normaalitilanteessa, ja siis nyt puhun kesästä 2020, Hannele virnistää.
Tulevaisuus meni pohdintaan
Toden teolla ajatus omasta ravintolasta alkoi kyteä kun epävarmuus messujen tulevaisuudesta osoittautui pidempiaikaiseksi. Lomautuksetkin kävivät messujen henkilöstölle tutuksi. Se oli täysin poikkeuksellista, sillä Tampereen Messut oli tehnyt koko 2000-luvun ajan tuloksellisesti ja kävijämäärässä ennätyksiä likipitäen joka vuosi ja ollut täten erinomaisen vakaa työpaikka.
Epidemia osoittautuikin täydelliseksi mustaksi joutseneksi, eli täysin ennakoimattomassa olevaksi tilanteeksi. Lopulta epävarma tilanne pakotti myös Hannelen miettimään tosissaan, mitä sitä tulevaisuudessa oikein tekisi.
– Sitä pohtiessa ajatukset palasivat kerrasta toiseen tähän omaan ravintolaan, ja yhä enemmän se oma ajatus kallistui siihen, että jos minä en nyt sitä toteuta, niin en minä kyllä sitä ikinä tule tekemään, hän kertoo.
Palaset loksuvat paikalleen
Aivan upouusi ajatus omasta ravintolasta ei tosiaan ollut. Pikemminkin se oli pyörinyt ajatuksissa aika ajoin useampaankin otteeseen. Se oli kuitenkin junnannut ajatuksen asteelle.
– Idea ei ollut missään vaiheessa ollut toteuttamiskelpoinen tai ajankohtainen. Oikeastaan voisi sanoa, että tällä kertaa kaikki palaset vaan loksahtivat kohdalleen, Hannele kertoo.
Fyysinen ravintolatila oli yksi viimeisistä puuttuvista klikeistä. Vaihtoehtoja Hannele zoomaili monessa paikkaa, vaikka Tampereen ydinkeskustan hän olikin sulkenut jo etukäteen mahdollisuuksien ulkopuolelle.
– Vaikka olen itse käynyt koko ikäni keskustassa, minua rasittavat siellä parkkipaikat. Lisäksi minulle on tärkeää, että halusin oppia tuntemaan asiakkaani. Keskustassa se ei olisi ollut samalla tapaa mahdollista kuin täällä lähiössä, Hannele taustoittaa.
Nykyinen kaupunginosa ei tosin ollut ensimmäinen kohde, mitä Hannelella oli mielessä. Esimerkiksi Vuoreksessa hän kävi muutamaankin otteeseen kävelemässä sopivien tilojen toivossa.
– Suurin syy sen hylkäämiseen oli se, että siellä en löytänyt yhtään paikkaa, jonne olisin saanut terassin. Lisäksi sielläkin parkkipaikat epäilyttivät, hän kertoo.
– Aika paljon meille tuli pyöräilijöitäkin ottamaan sen yhden ykkösoluen, kun kyltin hokasivat.
Linnainmaasta voi kiittää alitajuntaa
Nykyinen sijaintipaikka Linnainmaalla ilmestyi ajatuksiin eräänä aamuna heti Hannelen herätessä. Jostakin alitajunnan syövereistä oli ilmaantunut Linnainmaan Citymarketin yhteydessä oleva tyhjä liiketila. Ja etenkin sen vieressä aivan hyvän kokoinen tori.
– Ja tori olikin se ratkaiseva tekijä. Sinne kun kuvittelin heti terassin, hän innostuu asiaa muistellessaan.
Hannele otti heti samana päivänä yhteyttä kiinteistön omistajaan. Ajoitus oli varsin priima, sillä uuden ravintolan perustajista ei tainnut noihin aikoihin olla ainakaan ylitarjontaa. Tosin jonkin verran tilaa piti entrata, jotta se soveltui ravintolakäyttöön. Aiemmin se oli ollut kukkakauppa, eikä samanlaisella ilmanvaihdolla ollut mahdollista pyörittää ravintolaa. Lisäpontta suunnitelmille antoi se, että markkinoilla riitti vielä selvästi tilaa tämän alan toimijalle. Mitään ylenpalttista ylitarjontaa ravintoloista Linnainmaalla ei ollut.
– Prismassa on Oksa-ravintola, mutta muuten lounasravintoloita täällä ei ollut pahemmin tarjolla.
Lounaspuolella tarjolla on joka päivä itse tehtyä ja maukasta kotiruokaa, joista ei puolivalmisteita löydy. Bistron lista puolestaan on saatavilla perjantai-illat ja lauantaisin koko päivän. Siellä lounaslista on Hannelen mukaan kapea mutta kattava.
– Meiltä löytyy ruokaa oikeastaan joka makuun ihan perusasioista alkaen, kuten talon pihvi ja burgeri ja sitten salaatit, hän listaa.
Makujen lisäksi myös palveluun on panostettu. Lämmin ruoka tarjoillaan pöytiin, eikä asiakkaan tarvitse itse myöskään viedä astioitaan mihinkään, vaan ne kerätään tiskiin tarjoilijoiden toimesta – siis myös lounaalla.
– Etenkin vanhemmat ihmiset ovat antaneet tästä hyvää palautetta.
Vakioasiakkaita, jee!
Yrittäjä kertoo olevansa iloinen saamaansa starttiin.
– Hienoa on, että minulla on jo vakioasiakkaita, ja hyvin tuntuvat lähitienoon asukkaat minut löytäneen, hän iloitsee.
Lisäksi etätyöläiset ovat olleet mukava lisä lounasaikaan. He ovat usein lähteneet lounaalle pidempääkin. Toinen merkittävä ryhmä ovat olleet jo hieman varttuneemmat asiakkaat. Heidän suhteensa Hannelen oma veikkaus muuten meni pieleen. Hän odotti seniorien olevan niitä lounaan varhaisasiakkaita, mutta eläkekansa tuleekin paikalle pikemminkin vasta kello kahden maissa.
Kuvat: Ville Kulmala, Justus Sääskilahti, Satu Jaakkola-Chiari ja Hanneles’s Bar & Bisrto
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 14.12.2021
