20.3.2020 klo 13:02
Uutinen

Suomen Yrittäjien tiedote 20.3.2020: Paljon hyvää, mutta järein tukiarsenaali jää yhä varikolle

– Hallituksen pitää antaa yrityksille enemmän suoraa tukea niin, että valtio ja sosiaalivakuutuslaitokset ottavat vastuulleen yrittäjien ja työnantajien sosiaalivakuutusmaksut heti. Nyt on syvä kriisi. Järein tukiarsenaali ei voi jäädä varikolle, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen vaatii. Yrittäjät kiittää hallitusta siitä, että se edistää yrittäjien työttömyysturvaa. – Se on todella tarpeen, Pentikäinen kiittää.

– Paketissa on useita hyviä ehdotuksia yritysten kassakriisien torjuntaan, mutta järein tukiarsenaali jätetään vielä varikolle. Se ei ole viisasta. Tarvitaan miljardiluokan suoraa tukea eikä vain lainaa, Pentikäinen kommentoi hallituksen esittelemää tukipakettia talouteen koronasta selviytymiseksi.

– Jotta suuri konkurssiaalto vältetään, julkisen vallan pitää hoitaa pahimman kriisin ajan yrittäjien ja työnantajien sosiaaliturvamaksut eli YEL-, TyEL- ja MyEL-maksut, työttömyysvakuutusmaksut ja sosiaaliturvamaksut, hän esittää.

Yrittäjien esityksen kustannusvaikutus olisi noin 1,5 miljardia euroa kuukaudessa.

– Olen pettynyt siihen, miten Emu-puskureita käytetään syvän kriisin keskellä. Järjestöjen eläkemaksujen alennusehdotus on näpertelyä. Nyt jos koskaan työeläkeyhtiöiden ja työllisyysrahaston puskurit pitää valjastaa pelastamaan yritykset ja työpaikat, Pentikäinen sanoo.

Pääomavaatimusten alentaminen vaikuttavaa rahoitukselle

Yrittäjät pitää erittäin tärkeänä sitä, että Finanssivalvonta laskee luottolaitosten pääomavaatimuksia.

– Pääomavaatimusten alentaminen vahvistaa merkittävästi pankkien kykyä rahoittaa yrityksiä. Tämä on erittäin tärkeää, Pentikäinen kiittää.

Yrittäjät antaa tunnustusta hallitukselle myös siitä, että se lupaa tarjota rahoitusta kaikille yrityksille riippumatta niiden yhtiömuodosta.

– Tämä on oikeudenmukaista erilaisia yrittäjiä kohtaan.

Yrittäjän työttömyysturva todella tarpeen, erityisesti yksinyrittäjille

Yrittäjät on hyvin tyytyväinen siitä, että hallitus vahvistaa yrittäjän työttömyysturvaa. Liikevaihtonsa menettänyt yrittäjä voi saada työttömyysturvaa ilman, että yritystoiminta pitää ajaa alas.

Pentikäisen mukaan tämä on todella tarpeen, ja hallitus on kuunnellut yksinyrittäjien hätähuutoja. Nyt on kymmeniä tuhansia yrittäjiä, joiden toimeentulo on koronakriisin takia romahtanut.

– Heitä pitää auttaa ja nopeasti. Tämä pitää saada voimaan pikavauhtia. Pitää rakentaa järjestelmä, joka on yksinkertainen ja toimii nopeasti. Byrokratia on karsittava minimiin.

Suomessa on runsaat 260 000 yritystä, jotka työllistävät alle kymmenen henkilöä. Näistä on yksinyrittäjiä noin 187 000.

Yrittäjät esitti erityisesti yksinyrittäjille suunnattua yrittäjäturvaa hallitukselle keskiviikkona. Hallituksen malli vastaa pääosiltaan Yrittäjien ehdotusta.

Yrittäjien ajamia muutoksia työlakeihin

Hallitus ilmoitti myös useista työlakimuutoksista, joita Yrittäjät esitti hallitukselle jo viime viikolla. Hallitus esittää, että lomautusilmoitusaikaa lyhennetään nykyisestä 14 päivästä viiteen. Myös määräaikaisten työntekijöiden lomautukset ovat mahdollisia. Yrittäjien mukaan olisi tärkeää, että muutokset tulisivat voimaan takautuvasti 16.3. alkaen.

Lisäksi yhteistoimintalain piirissä olevien yritysten, jotka työllistävät vähintään 20 työntekijää, on mahdollista käydä lomautuksia koskevat yt-neuvottelut nykyistä nopeammin.

– Lomautusten toteuttaminen nopeasti on näissä oloissa kriittistä. On tärkeää, että työsopimuslain mukaista lomautusilmoitusaikaa lyhennetään merkittävästi, Pentikäinen sanoo.

– Hallitus ilmoitti, että muutokset koskevat kaikki yrityksiä. Muutokset pitää viedä lakiin niin, että kaikki yritykset voivat noudattaa laissa olevaa lomautusilmoitusaikaa, jos se on lyhyempi kuin työehtosopimuksessa oleva. Muutoin syntyy sekamelska. Nyt tarvitaan selkeitä ja yksinkertaisia ratkaisuja.

Yrittäjät kiittää myös sitä, että työntekijän asemaa vahvistetaan.

– On oikein ja reilua, että lomautustilanteissa työntekijöiden omavastuu työttömyysturvassa poistetaan eikä karenssia tule, jos lomautuksesta sovitaan, Pentikäinen sanoo.

Yrittäjät korostaa, että lainsäädäntömuutokset on vietävä viipymättä eduskuntaan. Tarvitaan myös lisämuutoksia.

Lisätietoja:

Yrittäjien vaatimukset asiasta voi tarkistaa täältä: https://www.yrittajat.fi/yrittajat/kaikki-koronasta-yrittajalle/a/mita-t…

toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjät, p. 040 504 1944, mikael.pentikainen @ yrittajat.fi

varatoimitusjohtaja Anssi Kujala, Suomen Yrittäjät, p. 0400 567 925, anssi.kujala @ yrittajat.fi

pääekonomisti Mika Kuismanen, Suomen Yrittäjät, p. 0503560705, mika.kuismanen @ yrittajat.fi

työmarkkinajohtaja Janne Makkula, Suomen Yrittäjät, p. 040 581 2472, janne.makkula @ yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2018 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu lähes 400 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 58 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.