Suomen Yrittäjät esitti riippumatonta selvitystä koronasääntelystä jo viime vuoden keväällä.
Suomen Yrittäjät esitti riippumatonta selvitystä koronasääntelystä jo viime vuoden keväällä. Kuva: Getty Images
21.3.2023 klo 13:25
Uutinen

THL:n pääjohtajan vaatimus korona-ajan rajoitusten perkaamisesta saa tukea Yrittäjistä: ”Saattoi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä”

Yrittäjät esitti riippumatonta koronaselvitystä jo vuoden 2022 keväällä. 

MTV:n haastattelema THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta vaati Uutisextra-ohjelmassa perusteellista selvitystä korona-ajan rajoitustoimista. 

– Olisi hyvä tehdä kokonaisvaltainen jälkiselvitys, ja mielellään julkishallinnon ulkopuolisin voimin. Koota toimenpiteet, ja arvioida jälkikäteen niiden oikeasuhtaisuutta. Tämä ei todennäköisesti ollut viimeinen pandemia, joka ihmiskuntaa kurittaa, Tervahauta sanoi.

Selvityksen Tervahauta teettäisi julkishallinnon ulkopuolisella, puoluetettomalla toimijalla. Pääjohtaja on huolissaan etenkin lapsiin ja nuoriin kohdistuneista rajoituksista.

– Erityisesti lapset ja nuoret opiskelijat olivat aika pitkiä aikoja eristyksissä, eikä syntynyt normaalia kanssakäymistä opiskelutovereiden kanssa. Oltiinko niissä ylivarovaisia ja pidettiinkö niitä liian pitkään yllä? Tällainen kyllä mietityttää, hän kommentoi MTV:lle.

Tervahauta kertoi haastattelussa toivovansa selvitystä myös eri viranomaistahojen välisestä yhteistyöstä. Näin sen vuoksi, että koronapandemian aikana nähtiin useita tilanteita, ”joissa viranomaiset tai muut toimijat eivät pysytelleet lestissään”.

– Voi olla, että myös meidän organisaatiomme ei jossain kohtaa pysynyt lestissään. Nämä kannattaa kaikki käydä läpi tulevan viranomaisyhteistyön sujuvuuden kannalta.

Yrittäjät: Yhdenvertainen kohtelu varmistettava

Suomen Yrittäjät esitti riippumatonta selvitystä koronasääntelystä jo viime vuoden keväällä.

– Moni yrittäjä joutui sulkemaan toimintansa viranomaisen vaatimuksesta. Tänä päivänä näyttää ilmeiseltä, että moni rajoitustoimi oli ylimitoitettu ja niitä pidettiin yllä kaiken varalta. On myös aiheellista kysyä, että olivatko kaikki toimenpiteet täysin välttämättömiä sekä ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille enemmän haitaksi kuin hyödyksi, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen totesi tuolloin.

Yrittäjien asiantuntija Sanna Lempiäinen pitää tärkeänä korona-aikana elinkeinotoimintaan kohdistuneiden rajoitusten välttämättömyyden selvittämistä. Yrittäjät vaatii tartuntatautisääntelyn uudistamista siten, että valmistelussa on mukana myös elinkeinoelämän edustajia.

– Rajoitusten aikana monien yritysten liiketoiminta muuttui tappiolliseksi ja aiheutti jopa konkursseja. Koska rajoitukset kohdistuvat perusoikeuksiin kuten elinkeinovapauteen, tulee rajoitusten olla niin lieviä kuin mahdollista. Koronapandemian aikana moni rajoitustoimi oli ylimitoitettu ja niitä pidettiin yllä kaiken varalta. Moni toimenpide ei ollut välttämätön tai tarkoituksenmukainen, ja saattoi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä ihmisten terveydelle ja hyvinvoinnille, Lempiäinen huomauttaa.

Yritysten omilla toimilla tärkeä merkitys

Yrittäjien mukaan tilojen tai toimintojen sulkemista alueellisilla yleispäätöksillä tulee jatkossa välttää, varsinkin jos tapauskohtainen harkinta ei onnistu. Lempiäinen painottaa elinkeinonharjoittajien yhdenvertaista kohtelua.

– Yritykset ottivat itse vastuuta ja omilla toimillaan estivät onnistuneesti altistumisia ja tartuntoja. Elinkeinonharjoittajalla itsellään on yleensä parhaat edellytykset löytää tehokkaita ratkaisuja, jotka samalla aiheuttavat vähiten haittaa liiketoiminnan harjoittamiseen.

Lempiäisen mukaan Suomessa tulisi selvittää, mikä oli eri alojen, kuten ravintola- tai liikunta-alan omien toimenpiteiden merkitys koronan leviämisen estämiseen. Selvitykseen pitäisi hänen mukaansa sisällyttää myös se, miten rajoitusten vaikutukset korvataan yrityksille.

– Kustannuksia syntyi useilla eri tavoilla toimialasta ja liiketoiminnan laadusta riippuen. On hyvin tärkeää, että tulevaisuudessa rajoitusten ja lisävelvoitteiden kustannusten korvaustavan ja hakuprosessin tulee olla selkeä ja etukäteen tiedossa. Korvausmenettelyn tulee kohdistua kaikkiin yrityksiin ilman omavastuuaikaa.

Vinkkaa meille juttuaihe!

  • Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Pauli Reinikainen