31.5.2017 klo 21:41
Uutinen

Uuden Silkkitien liikenne käynnistyy

Liikenne Kouvolasta Kiinaan alkaa syksyllä. Pohjoisen junaliikenne Kouvolaan tullaan liikennöimään Tornio / Haaparanta –logistiikkakeskuksen kautta.

Kazakhstanin kansallisen rautatieyhtiön (KTZ) uusi edustaja Pohjoismaissa on 1.6.2017 alkaen Unytrade OY. Unytrade Oy edustaa Kazakhstanin rautateitä ja hoitaa markkinointia, myyntiä sekä vastaa operatiivisestä toiminnasta Pohjoismaissa. Sen vetäjäksi on nimetty Jari Grönlund, joka on aikaisemmin toiminut Kemira Oy:n globaalin logistiikan logistiikkajohtajana.

Haaparanta ja Tornio ja niiden elinkeinoyhtiöt ovat ilmoittaneet osallistumisestaan hankkeeseen. Tämä tarkoittaa sitä, että uusi Silkkitie tulee kulkemaan Tornio-Haaparannan kautta.

”Logistiikkakeskus Tornio / Haaparanta” omaa jo nyt valmiit vaihdepihat ja nostokurkia molemmin puolin valtakunnanrajaa. Varustuksen uusiminen ja päivittäminen tulee ajankohtaiseksi kun tavaraliikenne käynnistyy.

Liikenteen mahdollistuminen Kemi-Torniossa tapahtuu yhteistyössä Kouvola Innovationin kanssa, joka on alullepanija Kiinaan suuntautuvan logistiikan kehittämisessä. Kehityspäällikkö Simo Päivinen Kouvola Innovationista toteaa, että yhteistyö Haaparanta-Tornion kanssa on luonnollista sijaintinsa puolesta, onhan rautatieyhteys jo olemassa pohjoiseen Suomeen, Ruotsiin ja Norjaan.

Kiina panostaa Euroopan liikenneväylien kehittämiseen

Toukokuussa Euroopan johtajia kokoontui Kiinan Pekingissä. Kokouksessa käsiteltiin muun muassa OBORia, (One Belt, One Road) eli Yksi Vyöhyke, Yksi Tie -kokonaisuutta. Ruotsia tilaisuudessa edusti infrastruktuuriministeri Anna Johansson ja Suomea liikenneministeri Anne Berner. Paikalla oli lisäksi yli 100 ministeriä eri puolilta maailmaa. Kiina ilmoitti panostavansa yli 100 miljardia dollaria kehittääkseen liikenneväyliä ja rautatieliikennettä Kiinan ja Euroopan välillä.

Rautateitse kuljetus Aasiaan Tornio / Haaparannasta kestää 12-14 päivää, verrattuna laivakuljetukseen, joka kestää 60-70 päivää, kaupankäynnissä aika on rahaa. Jo tänä päivänä Euroopan ja Kiinan välillä kulkee 150 junaa kuukausittain ja tavaraliikenne lisääntyy koko ajan.

Uusia työpaikkoja, suuria mahdollisuuksia

Logistiikkakeskus tarjoaa työtä ja toimeentuloa molemmin puolin valtakunnanrajaa, erityisesti logistiikka- ja huolinta-aloille. Koska raideleveys Suomen ja Ruotsin välillä poikkeaa toisistaan, on junat uudelleenlastattava täällä. Raideleveys on Torniosta eteenpäin sama aina Kazakstanin ja Kiinan rajalle saakka.

Pohjoismaisille yrityksille avautuu suuret vientimahdollisuudet Kiinaan ja muualle Aasiaan. Rautatieyhteyden varrella ja vientimarkkinoiden ulottuvissa ovat mm. Afganistan, Iran, Intia, Japani, Etelä-Korea ja Australia. Tämä tarkoittaa täysin uusia markkinoita Pohjois-Suomen, Pohjois-Ruotsin ja Pohjois-Norjan yrityksille.

Tavaraliikenteen käynnistyminen mahdollistaa myös henkilöjunaliikenteen. Tornio-Kiina-Tornio –rautatieyhteydestä voi tulla uusi eksoottinen ”Idän Pikajuna” ja se palvelisi matkailuelinkeinoa, onhan kiinalaisten matkustajien määrä Lapissa jatkanut kasvuaan.

Uutta vauhtia ja painoa pohjoiselle rautatielle ja jäämerenradalle

Haaparannan kunnanneuvos Peter Waara ja Tornion kaupunginjohtaja Timo Nousiainen näkevät Uuden Silkkitien uutena alkuna pohjoisen rautateille.

– Haaparanta ja Tornio ovat valmiita ottamaan haasteen vastaan pohjoismaiden uutena rautateiden logistiikka- ja kauppakeskuksena.

– Suomalaisten, ruotsalaisten ja kansainvälisten yritysten logistiikkakeskusten muuttaminen Tornio / Haaparannalle on myös uusi mahdollisuus.

– Uuden Silkkitien luonnollinen kehitys- ja kasvusuunta on myös kohti Jäämerta. Tässä vaiheessa akilleenkantapää on Laurila-Tornio –radan sähköistäminen ja siitä edelleen Kolariin. Minusta on selvää, että silkkitie edistää jäämerenradan läntistä vaihtoehtoa eli rautatieyhteyttä Tornion ja Kolarin kautta pohjoiseen Norjaan, sanoo Tornionlaakson Neuvoston toiminnanjohtaja Marko Varajärvi.

Varajärvi kiittää myös Övertorneålta kotoisin olevaa Micael Blomsteria ja torniolaista Martti Kankaanrantaa. – He ovat tehneet väsymättömästi töitä Silkkitien parissa, nyt yksi etappi on saavutettu. Ei auta kuin nostaa hattua, odotan innolla ensimmäistä junaa, Marko Varajärvi toteaa.