YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
Uusi jäsen, Leivän Lumo Oy: Tuulosrievän uudet yrittäjät nopeasti kiinni leivän syrjään
Perinteisen Tuulosrievän uudet yrittäjät, Leivän lumo Oy:n Johanna Ylistalo ja Ari Vainio, paistoivat ensimmäiset leivonnaiset tämän vuoden vapun aikaan.
Kaikki alkoi siitä, että pariskunta etsi itselleen taloa maaseudulta ja leipomon pihapiiriin kuuluva upea hirsitalo koukutti molemmat. Kiinteistökauppaan kytkeytyvä leipomon liiketoiminta ei ollut varsinaisesti suunnitelmissa.
– Meille oli kuitenkin selvää, että mikäli ostamme kiinteistöt, niin haluamme olla isäntiä myös yritystoiminnassa, jota tontilla ja pihapiirissä pyöritetään, kertovat yrittäjät.
Ari on toiminut poliisin ammatissa ja Johanna hoitoalalla. Omaa aikaisempaa yrittäjäkokemusta heillä ei ole, mutta kumpikin on perhepiirissään päässyt läheltä kokemaan yrittäjän arkea.
– Leipomotoiminta piti lähteä opettelemaan ihan alusta. Keskeistä oli se, että pitkäaikainen leipuri Vesa Vuorinen halusi jatkaa palveluksessamme. Kaksin emme olisi pärjänneet, toteaa Ari Vainio
Hiljaisen tiedon varassa yrittäjät alkoivat perehtymään leipomisen saloihin. Tuulosrievässä leipää on leivottu puu-uuneissa vuodesta 1984 lähtien. Sähköuunit eivät kuulu suunnitelmiin.
– Tietääksemme olemme ainoa Suomessa toimiva leipomo, missä uunit edelleen lämmitetään ainoastaan haloilla, sanoo Johanna.
Tuulosrievä on vakiintunut hyvämaineiseksi brändiksi vuosikymmenien varrella. Kanta-Hämeen kauppoihin on vakiintuneet sopimukset ja leipomon itsepalvelumyymälässä sekä kesäkahvilassa käy asiakkaita mukavasti.
– Kesäsesonki oli työntäyteinen tulikaste! Vapaa-aika oli kesällä vähissä, mutta sesonki auttoi pääsemään nopeasti sisään perusasioihin. Pääsimme työllistämään nuoria kaikissa leipomon ja kahvilan toiminnoissa, iloitsee Johanna.
Sähköuunille ei, sähköautolle kyllä
Johanna Ylistalo pyörittää täysipäiväisesti leipomoa kahden työntekijän kanssa ja Ari Vainio tekee pitkää päivää poliisin pestinsä ohessa. Leipomon päivärytmi on erilainen kuin monilla muilla. Leipuri aloittaa kolmelta yöllä ja muut aloittavat työt viiden aikoihin.
– Periaatteessa työpäivä alkaa jo edellisenä iltapäivänä, kun taikina tehdään valmiiksi ja uunit sytytetään, laitetaan lämpimään ja ”lepäilemään” yötä vasten, kuvailee Ari.
Ajatuksissa on alkuvaiheen sisäänajon jälkeen terävöittää markkinointia ja järjestää pienimuotoisia tapahtumia. Syksyisessä halloween-kahvilassa asiakkaita kävi mukavasti ja joulumarkkinoillekin on omat odotuksensa.
– Markkinointi on toistaiseksi omissa käsissämme ja varmasti tulemme kouluttautumaan siihen enemmän. Leipomon aikaisempi tunnettuus ja asiakkaiden suositukset ovat auttaneet meitä, kiittelevät yrittäjät.
Tuulosrievän yrittäjillä on maltillisia ajatuksia kasvusta. Tuotannossa on tiloja ja uuneja rajallinen määrä. Ari Vainio suunnittelee jossain vaiheessa jäävänsä täysipäiväisesti yritykseen.
– Syksyllä ja talvella saattaisi olla resursseja tehdä enemmänkin, mutta pitäisi onnistua löytämään sellaiset tuotteet, mitä pystyisimme tuottamaan hiljaisempana aikana eikä kesäsesonki lähtisi käsistä, teroittaa Ari.
– Meillä on myös hyviä kokemuksia toreilta ja markkinapaikoilta, koska silloin tuotteet voidaan kohdistaa oikeaan myyntihetkeen, lisää Johanna.
Yritykseen on hankittu uusi sähkötoiminen pakettiauto. Kokemuksesta on todettu, että oma kuljetus on varminta.
– Puu-uuneilla on sielu, ne eivät toimi minuuttipelillä. Kuljetuksen tilaaminen ulkopuolisilta voisi siksi olla hankalaa. Onneksi auto on uusi, niin ainakaan sen ei pitäisi pettää, naurahtaa Ari.
Yrittäjät tuntuvat tyytyväisiltä valitsemaansa tiehen ja ovat lyhyessä ajassa päässeet sisään uuteen ammattiosaamiseen. Yrittäjyys antaa vapautta ja tilaa luovuudelle sekä omien ideoiden toteuttamiselle.
– Ensi kesänä ollaan fiksumpia, kun kokonainen vuodenkierto on tätä hommaa tehty ja nähty. Vakaa aikomus on kuitenkin jatkaa tätä pitkään, vakuuttelee yrittäjäpariskunta.
Teksti ja kuva: Pasi Nuutinen
Lue myös: