Takamaan veljesten autot tunnetaan vihreästä väristään
Ylöjärven Takamaa eli 1930-luvulla rauhallista maalaiselämää. Heiniä laitettiin seipäille, hevoset pärskivät milloin auran, milloin muiden laitteiden edessä. Eräs kylän hevosista oli vuosikymmenen lopuilla isäntänsä, Kalle Leppäsen kanssa ”peräkunnan” tietä korjaamassa. Leppänen huomasi lapiohommissaan erikoisen näköisen kiven. Se kiilteli ja oli erilainen kuin muut. Valistuneena miehenä Kalle lähetti kiven Helsinkiin Geologiselle Tutkimuslaitokselle. Pian tulikin viesti, että kivi sisälsi malmia. Takamaan kylään pelmahti joukko nuoria geologeja johtajansa, tohtori Laitakarin johdolla. He asuivat ylöspidossa maataloissa ja seurasivat löydetyn malmijuonteen kulkua Parosjärven rantaan. Vormiston autoilijaperheestä ei vielä tässä vaiheessa tarinaa paljoa tiedetty.
Kyläläisille töitä
Varsinainen kaivostoiminta alkoi, kun malmiesiintymä todettiin riittävän rikkaaksi. Avolouhoksessa aloitettiin jo 1940-luvun alussa. Myöhemmin rakennettiin kaivoskuilu, ja louhinta jatkui maan alla. Malmikivi ajettiin Tampereen Epilän rautatieseisakkeelle, josta se lähti junalla eteenpäin. Kaivoksen syntymisen työmahdollisuudet äkkäsivät muiden mukana Oskari ja Heikki Vormisto, jotka olivat ajaneet karjaa korkealaitaisella kuorma-autolla jo hyvän aikaa.
Nyt ostettiin sitä mitä saatiin. Uusi laite oli venäläinen Katz, jolla alettiin ajaa malmia Epilään. Ajoa riitti, ja ratin takana oli Heikki Vormisto. Suhdanteet muuttuivat vuosien mittaan, yhä useammat näkivät kuorma-autojen edut, ja Heikki Vormisto teki uuden aluevaltauksen: hän varusti Katzin tukkiautoksi ja osti kylällä jo kauan sijainneen raamisahan. Isä-Oskari oli apuna, ja pojatkin alkoivat olla riuskoja nuoria miehiä; Veikko muistaa kuinka hän oli mukana raamin sytkyttäessä tukkia laudoiksi, hoitelipa höylääkin.
Yrittäjyys edellä
Kun sahaaminen alkoi näyttää huonoja puoliaan – Takamaalla oli parhaimmillaan seitsemän sahaa, Heikki Vormisto kokeili maanviljelystä. Omaa maata ei ollut juuri omakotitonttia enempää, mutta vuokramaita oli saatavilla mukavasti. Niinpä sitten noin kolmeakymmentä hehtaaria – joka oli siihen aikaan melkoinen peltoala – kynnettiin, kylvettiin, äestettiin ja jyrättiin kunnes taas koitti uuden yrityksen perustaminen. Seuraavaksi rakennettiin kyläkauppa, jonka toisessa päässä toimi postikonttori. Yrittämisen perustana oli kuitenkin kaiken aikaa autoilu; tavaraa kuljetettiin sinne, missä sitä tarvittiin.
Ajoa riitti. Riitti niin paljon, että kun autokanta kasvoi, rakennettiin oma halli, jossa oli tilat sekä autoille, että korjaamolle.
– Semmoista työtä ei tulekaan, etteikö korjata itse, sanoi Heikki esitellessään uutta hallia. Eikä tullut.
Dieselit voittivat
Monen pikkupojan haave on rekkakuskiksi ryhtyminen, automieheksi ainakin. Autoissa on ihmeellistä vetovoimaa; kone, rakenne, ominaisuudet, kaikenlainen korjaaminen ja säätäminen, ne ovat jotakin. Rälläkkä, jakoavain, kiintoavain, putkitongit, räikkä, pulttirevolveri…ne ovat ammattimiehelle kuin gourmet-ruoka kulinaristille.
Yrittäjän on elettävä ajan hermolla. On nähtävä, mitä kannattaa tehdä juuri nyt. Ajoituksen on oltava oikea. Niinpä kävikin, että kun malmit oli ajettu, sahaamiset sahattu, pellot muokattu ja kauppaa pidetty vuosikaudet, alkoi dieselin monen mielestä hyvä katku levitä pitkin tienoota.
Ajasta oli nuukaa, samaan aikaan kun autot olivat mahdollisuuksien mukaan maailmalla, Heikki Vormisto istui Ylöjärven kunnanvaltuustossa ja kasvatti vaimonsa Sallin kanssa neljää poikaansa ammattiin – autoilijoiksi.
Lopulta Takamaalla – ja koko Ylöjärvellä tunnettiin valkovihreät Vormiston veljesten autot. Kaikilla oli oma yrityksensä, mutta autot olivat samoissa väreissä, usein Scanioita tai Volvoja. Jätehuolto eri muodoissaan on antanut eniten töitä. On ajettu kappaletavaraa, lietettä, avattu ja tyhjennetty viemäreitä ja likakaivoja viety ja tuotu vaihtolavoja.
Liikenne- ja huoltokeskus
Kun neljä poikaa seurasi isänsä jälkiä heti täytettyään lailliset vuotensa, huomattiin, että yhteydenpidon on toimittava. Niinpä vuosia meneteltiin siten, että kaikilla veljeksillä oli autoissaan LA-puhelin, ja kotona sentraalia hoiteli äiti-Salli. Näin saatiin ajot joustavasti suoritetuksi, eikä päällekkäisiä toimia jouduttu tekemään. Säästyi aikaa ja rahaa. Kuljetuskaluston on hyvä olla mahdollisimman paljon tien päällä, kalliiden autojen seisottaminen paikoillaan on tunnetusti kallista.
Salli Vormisto teki muutenkin parhaansa, että kaikki toimi mutkattomasti. Sahalaitoksen aikana hän toimitti miehille ruoat työmaalle, maanviljelyskaudella hän toimi karjanhoitajana, kauppa-aikana Salli ja Heikki Vormisto kävivät yhdessä tukussa, kaiken päälle tulivat normaalit perheenäidin työt. Ja vielä kaiken kukkuraksi Salli Vormisto hoiteli paperihommat; hänet korvaamaan olisi tarvittu ainakin kolme henkilöä.
Kokonainen veljesparvi
Vanhin pojista, Veikko syntyi vuonna 1956. Hän oli jo kouluikäisenä niin sahalla, pellolla kuin autojen kimpussakin. Samoin teki Pentti, joka syntyi vuotta myöhemmin. Seuraavaksi syntyi Erkki vuonna 1964 ja sitten menikin kymmenen vuotta, ennen kuin nuorin Scania-mies, Mika, näki päivänvalon.
Veikolla on Sini Järvisen kanssa kaksi järeätä nosturiautoa sekä vaihtolava-auto. Ne ovat liikkeessä yötä päivää keväisin ja syksyisin, vallankin kun kaikki haluavat veneensä vesille tai sieltä pois. Sini ja Veikko päättivät aikanaan yhdistää yrityksensä ja opettivat lapsensakin samoihin hommiin.
Pentti ja Erkki Vormiston osaaminen on jätehuollossa, joka nykyisin onkin päivän sana. Pentti nauttii eläkepäivistä, ja Erkki ajaa silloin tällöin, milloin muiden autoja, milloin omia.
Mika, veljessarjan nuorin aloitti autoilijan uransa suoraan insinööriajosta. Isän apumiehenä hän oli jo oppinut yhtä ja toista kuten muutkin veljet. Roskien ja kappaletavaran ajaminen on Mikankin leipäpuu. Lisäksi hänellä on Scaniassaan mukavankokoinen nosturi, joka monipuolistaa työntekoa. Vaihtolavabisnes on melkoinen.
–Kyllä niitä monta kymmentä on kertynyt, Mika sanoo.
–Aionkin numeroida ne pikapuoliin, silloin on helpompi seurata, missä mikäkin on ja koska se pitää hakea.
Yhteinen halliyhtiö
Kun viisi vuotta oli ajettu 2000-lukua, veljekset päättivät perustaa osakeyhtiön. Autot oli hyvä saada kunnolliseen suojaan; vanha halli oli käynyt pieneksi. Niinpä rakennettiin uusi, entistä ehompi.
– Jos oikein tarkasti ajetaan, kuten automiehet tietysti ajavat, eiköhän sinne kymmenkunta autoa mahdu, sanoo Veikko, jonka molemmat pojat, Veijo ja Vesa ajavat isänsä ja setiensä lailla täyttä päivää. Molemmilla on jo nuorena hankittu yhdistelmäkorttikin – lisenssit riittävät.
Kun Viljakkalan tietä ajetaan Tamperetta kohti, Takamaan koulua vastapäätä ei voi olla huomaamatta Veljekset Vormiston hallia. Päädyssä loistaa suuri lämpömittari, josta ohikulkija voi tarkistaa, kuinka syvälle karvalakki on painettava. Halli todennäköisesti on melko tyhjä; niin vihreät kuin muutkin autot ovat ajossa kuka missäkin.
Kuvat: Juhani Vahtokari sekä Vormistojen arkisto
Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä 10.5.2022
