Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismasen mukaan talouden sopeuttaminen siirretään seuraavalle hallitukselle. Kuva: Getty Images
17.1.2022 klo 11:01
Uutinen

Vireille laitettujen konkurssien määrä kasvoi etenkin rakennusalalla: Ekonomisti povaa ”pitkää häntää”

Vireille laitettujen konkurssien määrä on nousussa, mutta yrityssaneerausten määrä laskussa.

Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan viime vuoden tammikuun ja joulukuun välillä laitettiin vireille kaikkiaan 2 473 konkurssia. Se on 338 konkurssia (15,8 prosenttia) enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Vuoden 2019 vastaavaan ajankohtaan verrattuna konkurssien määrä väheni 5,7 prosenttia.

Lukumäärällisesti vireille laitettuien konkurssien määrä lisääntyi tammi-joulukuussa kaikilla päätoimialoilla, eniten rakentamisen päätoimialalla. Rakennusalalla vireille laitettuja konkursseja tilastoitiin 552, mikä on 135 konkurssia (32,4 prosenttia) enemmän kuin vuotta aiemmin.

Suhteellisesti konkurssien määrä kasvoi eniten maa-, metsä- ja kalatalouden toimialoilla (29,7 prosenttia). Muilla toimialoilla konkurssien määrä laski vuodesta 2019. Suhteellisesti suurinta lasku oli majoitus- ja ravitsemistoiminnassa.

Tilastokeskus muistuttaa, että konkurssin vireilletulo ei läheskään aina merkitse yrityksen tai ammatinharjoittajan ”konkurssiin menemistä”. Konkurssi oikeudenkäyntinä on mutkikas ja monia vaiheita käsittävä oikeusprosessi, jonka eri vaiheissa menettely voi jäädä kesken.

”Vuosien 2021 ja 2020 vertaamisessa on omat tilastolliset haasteensa.”

Mika Kuismanen

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen huomauttaa tilastollisista haasteista konkurssien kohdalla.

– Kuten aikaisemmin olen ennakoinut, vireille laitettujen konkurssien määrä tulee hiljalleen lisääntymään seuraavien parin vuoden aikana. Vuosien 2021 ja 2020 vertaamisessa on omat tilastolliset haasteensa johtuen konkurssilainsäädännön väliaikaisesta muutoksesta, joka on estänyt tai ainakin viivästyttänyt konkurssihakemuksia. Tämä näkyy eritoten siinä, kun vuotta 2021 verrataan ”normaalivuoteen” 2019, hän sanoo.

Olemme aikaisemmin kertoneet, mitkä asiat ovat osaltaan vaikuttaneet vireille laitettujen konkurssien määrään. Konkurssiin hakemista rajoitettiin lakimuutoksella 1.5.2020–31.1.2021 välisenä aikana.

Kuismanen huomauttaa, että luvuista ei voida vetää toimialakohtaisesti suuria johtopäätöksiä.

– Vireille laitettuja konkurssihakemuksia kuvaavassa aikasarjassa on suurehkoja kuukausikohtaisia vaihteluita. Koronatilanteen pitkittyessä myös konkurssihakemusten häntä tulee joka tapauksessa pitkittymään, hän perustelee. 

Yrityssaneerausten määrä väheni

Viime vuoden tammikuun ja joulukuun välillä laitettiin vireille 331 yrityssaneerausta. Tämä on viisi yrityssaneerausta (1,5 prosenttia) vähemmän kuin vastaavana ajankohtana vuotta aiemmin. Yrityssaneerausten määrä kasvoi majoitus- ja ravitsemustoiminnan, rakentamisen sekä kaupan päätoimialoilla.

Muita kiinnostavia aiheita

Pauli Reinikainen
Avaa pop-up -ikkuna