YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Kuhmoisten Vuoden yrittäjä 2024 | Seijan Pidot -pitopalvelu on nähnyt aitiopaikalta ihmisten ruokatottumusten muutoksen
Lähes 20 vuotta Seija Pidot -pitopalvelua pyörittänyt Seija Ruokola on tottunut viikonlopputöihin ja siihen, ettei kesällä ehdi lomailla.
Vuonna 2007 perustettu Seijan Pidot on Kuhmoisten Vuoden Yrittäjä 2024. Palkinto tuli yrittäjä Seija Ruokolalle täytenä yllätyksenä.
– Olen käynyt Yrittäjäjuhlassa vuosia, mutta en osannut odottaa tällaista. Puuseppänä toimiva mieheni on saanut Vuoden Yrittäjä -palkinnon joskus kauan sitten, joten nyt se sitten löytyy meiltä molemmilta.
Seijan Pidot tarjoaa pitopalvelua niin häihin, hautajaisiin, syntymäpäiville, rippijuhliin kuin muihinkin tilaisuuksiin. Ruokolan arvion mukaan noin puolet tilaisuuksista on hautajaisia.
– Pääsääntöisesti asiakkaat ovat yksityishenkilöitä, mutta on minulla myös yksi säännöllinen yritysasiakas. Suurin osa tilauksista on Kuhmoisten alueella, mutta jonkin verran myös Padasjoella ja Jämsässä.
Kipinä yrittäjyyteen toiselta pienyrittäjältä
Pohja yrittäjyydelle on valettu jo Ruokolan lapsuudenkodissa, jossa vanhemmat pyörittivät maatilaa – yrittäjyys tuli siis tutuksi jo pienestä pitäen. Varsinainen kimmoke oman pitopalvelun perustamiselle syttyi kuitenkin Ruokolan työskennellessä uransa alussa toiselle pienyrittäjälle.
– Yrittäjyydessä kiehtoi ajatus, että saisin ottaa enemmän vastuuta ja tehdä asioita omalla tyylillä. Kun lopetin palkkatyöt ja pohdin jatkosuunnitelmia, eräs puolituttuni soitti ja kysyi, enkö voisi jo aloittaa oman pitopalvelun, sillä he vähän odottelevat jo sitä. Se oli niin ihana ja kannustava kommentti, että se toimi viimeisenä sysäyksenä lähteä yrittäjäksi.
Vaikka työ on fyysisesti raskasta, vastapainoa tuovat kuitenkin yrittäjän vapaus ja työn monipuolisuus. Ruokola viihtyy asiakkaiden kanssa ja nauttii siitä, että pystyy työllistämään itsensä omilla ehdoillaan.
– Lisäksi kulut ovat pienet: minulla ei ole omia asiakastiloja, ruuat valmistan kodin yhteydessä olevassa laitoskeittiössä. Vakituisia työntekijöitäkään ei ole, vaan apunani on tarvittaessa keikkatyöntekijöitä.
Liharuokien meneekki muuttunut oleellisesti
Pitopalveluyrityksessä työt painottuvat usein viikonlopuille, ja kesäaikaan vapaat viikonloput ovat harvassa. Pääsääntöisesti kesä onkin kiireisintä aikaa häiden sekä rippi- ja ylioppilasjuhlien takia, mutta yllättäviäkin sesonkeja löytyy.
– Edelleen yksi tammikuu on ollut kiireisin kuukausi koko 18 vuoden yrittäjänurani aikana.
Vuosien varrella Ruokola on myös nähnyt ihmisten ruokatottumusten muuttumisen. Menut ovat nykyään kasvispainotteisempia, ja viimeisen viiden vuoden aikana kotimaisuus on noussut enemmän esille.
– Jos miettii liharuokien menekkiä 20 vuotta sitten, on muutos ollut huima. Ruuat ovat aiempaa kevyempiä, ja ihmiset kokeilevat uusia ruokia rohkeammin. Asiakkaat saattavat nykyään myös toivoa paikallisten raaka-aineiden, kuten kasvisten ja marjojen käyttöä. Mahdollisuuksien mukaan teenkin yhteistyötä lähiruokatuottajien kanssa.
Kun Ruokolalta kysyy seuraavan viiden vuoden suunnitelmista, näkyy haaveissa jo pikkuhiljaa töiden vähentäminen.
– Tosin tällä alalla se voi olla vaikeaa! Kun 60 tulee mittariin, niin katsotaan tilannetta sitten tarkemmin. Mutta varmasti olen kuitenkin vielä jollain lailla työelämässä mukana.
Seijan Pidot tmi
Perustamisvuosi: 2007
Henkilöstö: yrittäjän lisäksi noin kymmenen keikkatyöntekijää tarvittaessa
Sijainti: Kuhmoinen
Paikallisyhdistys: Kuhmoisten Yrittäjät
Pirkanmaalla toimii yhteensä 42 paikallisyhdistystä, jotka tekevät aktiivista vaikuttamistyötä omissa kotikunnissaan sekä järjestävät verkostoitumis- ja koulutustapahtumia alueensa yrittäjäjäsenille. Vuoden yrittäjä 2024 on juttusarja, jossa viime vuonna pirkanmaalaisten paikallisyhdistysten palkitut yrittäjät kertovat yrittäjätaipaleestaan. Seijan Pidot -pitopalvelun yrittäjä Seija Ruokola palkittiin Kuhmoisten Yrittäjien Vuoden yrittäjänä 2024.

Johanna Rita I SanaMyy