YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

10.9.2025 klo 08:58
Uutinen

Vuoden maahan muuttanut yrittäjä Cevdet Togluk (Pizzeria Kalimero): ”Palkinto kuuluu koko Kalimeron perheelle”

Tämä teksti on konekäännetty.

Pizzeria Kalimero on monelle tuttu pizzeria, joka tunnetaan paitsi herkullisista ruuistaan, mutta myös asiakkaat huomioivat palvelusta. Yrittäjä Cevdet Togluk kertookin, että asiakkaat ovat kuin osa hänen perhettään, mihin kuuluvat myös ravintolan työntekijät.

– Muutin Suomeen vuonna 1993 rakkauden perässä. Kielikurssin kautta olin yhden kuukauden työharjoittelussa, mitä kautta sain baarimikon työn Sokos-hotellista. Perustin kahvilan ja pizzerian Oulussa. Vuonna 2003 oli Kalimero Oy:n perustamisvuosi Kangasalla.

Toglukin päivä alkaa noin klo 9 lounasruokien valmistelulla. Työpäivien tärkeisiin rutiineihin kuuluu myös yhdessä henkilökunnan kanssa juotavat aamukahvit.

– Haluan henkilökohtaisesti olla palvelemassa asiakkaita. Kun asiakas astuu sisään, emme kohtele häntä vain asiakkaana. Hän on meidän vieraamme, ja vierasta kuuluu palvella hyvin ja ottaa hänet lämpimästi vastaan.

Togluk kertoo, että Kalimeron työntekijät ovat keskenään kuin iso perhe. Kalimeron aloittaessa toimintansa pöytiä oli neljä ja työntekijöitä yksi.

– Työntekijöitä on tällä hetkellä seitsemän kappaletta minun lisäkseni. Yrittäminen riittää minulle, en oikeastaan tarvitse mitään muuta. Olenhan syntynytkin Yrittäjän päivänä 5.9., Togluk naurahtaa.
Palkinnon saaminen merkitsee Toglukille paljon.

– Olen aivan sanaton. Tämä on suuri kunnia. Olen todella kiitollinen koko Kalimeron perheelle, ja koenkin että palkinto kuuluukin kaikille meille.

Valintakriteerit ja raadin perustelut
”Cevdet Togluk on vahva työllistäjä ja toiminut pitkään paikkakunnalla. Hän on myös tärkeä ja näkyvä osa paikallisyhteisöä”.

Marko Honkaniemi

Viestinnän asiantuntija
Pirkanmaan Yrittäjät