YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Kuva: Getty Images
19.3.2026 klo 10:41
Uutinen

Yksinyrittäjien ja pienten työnantajien verovelka miljardiluokkaa – ”Moni on ahtaalla”

Tämä teksti on konekäännetty.


Pienyrittäjien verovelkojen tilanne on heikentynyt tasaisesti jo useamman vuoden ajan.

Pienyrittäjillä oli 1,3 miljardia euroa verovelkaa vuonna 2025, kertoo Verohallinto. Pienyrittäjillä oli kolmannes kaikkien suomalaisten yhteenlasketusta verovelasta.

Pienyrittäjien velkatilanne on heikentynyt tasaisesti jo useamman vuoden ajan, kertoo asiakkuusjohtaja Sanna Mäki-Karvia Verohallinnosta.

– Viime vuoden aikana verovelka on kasvanut 200 miljoonalla eurolla edellisvuodesta eli kasvua oli peräti 18 prosenttia, Mäki-Karvia sanoo tiedotteessa.

– Heikko taloustilanne toki näkyy verovelan määrässä, mutta havaintojemme mukaan valtaosa verovelasta johtuu osaamattomuudesta, ymmärtämättömyydestä ja huolimattomuudesta.

Verohallinnon tilastoissa pienyrittäjiksi luetaan yksinyrittäjien lisäksi muutaman työntekijän pienyritykset, kevytyrittäjät sekä maataloudenharjoittajat.

– Tämä joukko tuo verotuloista 6,3 prosenttia, mutta verovelasta heillä on 31,6 prosenttia. Pieniä on Suomen yrityksistä valtaosa, ja pienillä on haasteita, Mäki-Karvia jatkaa.

Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen pitää tilannetta huolestuttavana.

– Tämä kertoo siitä, että moni pieni yritys ja yrittäjä on ahtaalla. Taustalla on useita syitä, kuten sotien aiheuttama epävarmuus, huono suhdanne sekä eläkemaksujen ja verojen kiristykset.

– Siksi on tärkeää, että hallitus tekee toimia, jotka auttavat pienten yritysten ahdinkoa. Tärkeä ja ajankohtainen asia on yrittäjien eläkejärjestelmän korjaus tavalla, joka auttaa erityisesti niitä pieniä yrittäjiä, joiden työtulo on noussut eläkeyhtiöiden laskurin takia yrittäjän todellisia tuloja suuremmiksi, Pentikäinen jatkaa.

– Myös elinkeinopalvelut eri puolilla maata ja mm. yrittäjäjärjestö ovat tärkeässä roolissa yrittäjien auttamisessa. Vastuu kuuluu laajalle, ei vain päättäjille.

Nopeita päätöksiä

Asiakkuusjohtaja Mäki-Karvian mukaan osittain verovelan kasvua selittää se, että yrittäjäksi ryhdytään matalalla kynnyksellä ja vaillinaisin tiedoin.

– Yrityksen perustaminen nykyisin on hyvin helppoa ja nopeaa, ja niin toki pitääkin olla – yrittäjyys on yhteiskunnan tukiranka. Mutta kun aikaisemmin yritystoiminnan aloittamista on harkittu pidempään, nykyisin päätös yrittäjäksi ryhtymisestä tehdään nopeasti ja valitettavan usein ilman riittävää ymmärrystä. Toisinaan päätös tehdään henkilön itsensä puolesta, kun monilla aloilla työntekijät on siirretty yrittäjiksi. Uskallan sanoa, että se näkyy myös verovelkatilastoissa, Mäki-Karvia toteaa.

Yrittäjien Pentikäinen muistuttaa, että yrityksiä perustetaan tällä hetkellä erittäin paljon.

– Sivutoiminen yrittäjyys on kasvussa. Myös työmarkkinatilanne voi johtaa siihen, että moni hakee toimeentuloa yrittäjyyden kautta. Taito toimia yrittäjänä syntyy kuitenkin kokemuksen ja koulutuksen kautta. 

Verohallinnon havaintojen mukaan aloittavat yrittäjät eivät ole varautuneita tilanteisiin, kun rahaa ei joka kuukausi tulekaan.

– Ei ymmärretä esimerkiksi ennakkoveroja tai mitä ilmoituksia pitää antaa. Myös se, että arvonlisävero ei ole yrittäjän omaa rahaa, on useille epäselvää, Mäki-Karvia kuvailee.

Yrittäjien Pentikäinen tunnistaa, että ”epäilemättä taustalla on myös yrittäjän liiketoimintaan liittyviä osaamispuutteita, kuten Verohallinnosta todetaan”.

– Siksi on tärkeää huolehtia, että aloittavat yrittäjät saavat neuvoja liiketoimintasuunnitelman tekemiseen esimerkiksi uusyrityskeskusten kautta. Myös säästöjen takia uhattuna olevan Yrittäjän talousapu -palvelun tulevaisuus pitää turvata. Moni vaikeuksiin joutunut yrittäjä on saanut sieltä tärkeää apua toimintansa tervehdyttämiseen.

Pentikäinen korostaa myös yrittäjyyskasvatuksen ja -koulutuksen roolia.

– Siellä pitää panostaa perusasioihin eikä painottaa liikaa sankaritarinoita. Jokaisen yrittäjäksi ryhtyvän pitää ymmärtää, että yritys ei pitkän päälle toimi, jos ei ole riittävästi maksavia asiakkaita. Tämä tuntuu monilta unohtuvan.

Ajoissa apua

Verohallinto ohjaa uusia yrittäjiä muun muassa ohjaussoitoin ja -viestein, jotta he osaisivat toimia oikein ja hoitaa velvoitteensa.

Mäki-Karvia rohkaisee yrittäjiä pyytämään apua ennen kuin ongelmat kasautuvat.

– Verohallinnolta saa kysyä neuvoa. Tarjoamme apua ja tukea niille, jotka haluavat hoitaa asiansa oikein, ja tarvittaessa ohjaamme avun piiriin esimerkiksi Yrittäjän talousapuun.

Pentikäinen nostaa esiin sen, että verottajalla on pääsy vaikeuksissa olevien yrityksen taustatietoihin.

– Olisi tärkeää, että verohallinto analysoi huolella, mistä yritys- ja yrittäjäryhmästä on kysymys, jotta apu voidaan ohjata oikeille tahoille.

Yrittäjän talousapu

Yrittäjän talousavun neuvojat ovat yrityksen talouden ja sen terveyttämisen asiantuntijoita. Alkuun pääsee soittamalla tai jättämällä yhteydenottopyynnön lomakkeen kautta.
Yrittäjän talousapua koordinoi KEHA-keskus.

Yrittäjän talousapu -neuvontapalvelu on avoinna:

suomeksi ma–pe klo 9–15 numerossa 0295 024 880 (pvm/mpm)
på svenska to kl 9–15 tfn​​​ 0295 024 881 (lna/msa)
In English Mon.–Fri. 9–15 tel. 0295 024 880 (local network/mobile call charge)
yhteydenottopyyntö lomakkeella (webropol.com)

Vinkkaa meille juttuaihe!

Kerro siis meille, mitä yrittäjän elämässä tapahtuu.
Toimitus saa olla minuun yhteydessä mahdollista haastattelua varten
Toimitus
Toimitus
Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.