Yrittäjän talousapuun halutaan jatkossa enemmän myös yrittäjän hyvinvointia tukevia palveluita. Kuva: Getty Images

Yrittäjän talousavulle merkittävä kädenojennus valtiolta – Asiantuntija kertoo, koska kannattaa soittaa

Yrittäjän talousapu palvelee jatkossa aikaisempaa suurempaa määrää yrittäjiä. Valtionavun turvin palveluun halutaan saada lisää eri alojen asiantuntijoita.

Yli kymmenen vuoden ajan tarjolla ollut valtakunnallinen Yrittäjän talousapu lanseerattiin uudistuneena vuoden 2021 kesällä. Suomen Yrittäjät on ollut mukana alusta alkaen.

Työ- ja elinkeinoministeriö on myöntänyt vuoden 2023 kesäkuuhun asti kestävälle hankkeelle 270 000 euron valtionavun, jota on tarkoitus käyttää palvelun laajentamiseen.

– Haluamme kasvattaa talousavussa mukana olevien alueiden määrää nykyisestä, jotta eri puolella asuvat yrittäjät löytäisivät avun äärelle. Tarvetta on etenkin pääkaupunkiseudulla. Halua laajentua on myös esimerkiksi Kymen alueelle, Kainuuseen ja Lappiin, Yrittäjän talousavun projektipäällikkö Hanna Tarvainen kertoo.

Suurin tarve on Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla, sillä suhteellisesti suurin osa puheluista tulee sieltä. Alkuvuoden aikana talousapuun on tullut Tarvaisen mukaan noin tuhat puhelua, joista neljännes pelkästään pääkaupunkiseudulta.

Olemme aikaisemmin uutisoineet, että talousapuun tulleiden puheluiden määrä on kasvanut Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Yrittäjän talousavun kysyntä oli ennätyksellisellä tasolla vuonna 2020 koronan vuoksi, ja Ukrainan sodan odotetaan lisäävän jälleen palvelun tarvetta.

Ota yhteyttä matalalla kynnyksellä

Nyt saatua valtionapua käytetään yritysneuvonnan asiantuntijoiden kouluttamiseen ja heidän koulututtamiseen. Palvelusta viestimistä lisätään, jotta mahdollisimman moni yrittäjä kuulisi tarjolla olevasta avusta. Tämän Lisäksi yrittäjille suunnataan talous- ja maksuvaikeusaiheisia koulutuksia.

– Mukaan halutaan nykyistä enemmän asiantuntijoita kuten esimerkiksi rahoittajia, työvoimapalveluita, oikeusaputoimistoja ja yrittäjän hyvinvointia tukevia asiantuntijoita kuten Mieli ry, Tarvainen listaa.

Tärkässä roolissa on jatkossa myös Suomen Yrittäjien lakineuvonnan kytkeminen osaksi Yrittäjän talousapua. Kaikki yrittäjät, jotka ohjautuvat palveluun, saavat hankkeen ajan neuvoja lakineuvonnasta maksutta.

– Tärkeintä olisi, että yrittäjät käyttäisivät palvelua, Tarvainen sanoo. Hänen mukaansa moni yrittäjä soittaa palveluun viimeistään silloin, kun huoli oman yrityksen kannattavuudesta tai omasta jaksamisesta on todellinen. Yhteydenottoihin vastaavien asiantuntijoiden kanssa käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia.

– Kannattaa soittaa matalalla kynnyksellä, jos on mielessä mitä tahansa, mikä liittyy yrityksen raha-asioiden hoitamiseen. Valtaosa soittaneista kertoo, että rahat alkavat loppua eikä myyntiä ole tarpeeksi.

Talousapuhankkeen kokonaiskustannus on 360 000 euroa. Verkostossa on tällä hetkellä toimijoita 17 alueella.

Neuvontapalvelu toimii suomeksi ma–pe klo 9–16.15 numerossa 0295 024 880 (pvm/mpm), ruotsiksi to klo 9–16.15 0295 024 881 (pvm/mpm) ja englanniksi ma–pe 9–16.15 0295 024 882 (pvm/mpm).

Pauli Reinikainen