YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

Yritysten maksuja aiempaa vähemmän perintään, summat kuitenkin kasvussa
Suuret konkurssimäärät vaikuttavat tilastoihin, kun maksukyvyttömiä yrityksiä on lopettanut toimintansa.
Yritysten maksuja siirtyi perintään aiempaa vähemmän kuluvan vuoden kolmannella neljänneksellä. Perintään siirtyneiden maksujen summat olivat kuitenkin keskimäärin suurempia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna, kertoo luotonhallintayhtiö Intrum tiedotteessaan.
Intrumin katsauksen mukaan yritysten maksukyky kääntyi nousuun heikon alkuvuoden jälkeen. Maksuviiveitä oli 17 427 yrityksellä, mikä on 5,13 prosenttia kaikista yrityksistä. Maksuviiveellisten yritysten suhteellinen osuus laski 2,43 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.
– Tyypillisesti maksuviiveellisten yritysten suhteellinen osuus on laskenut vuoden loppua kohden. Jos suunta jatkuu aiempien vuosien mukaisena, tulee maksuviiveellisten yritysten osuus putoamaan alhaisimmalle tasolle vuoden 2022 jälkeen. Toisaalta tilastoihin vaikuttaa myös se, että suurten konkurssimäärien myötä suuri määrä maksukyvyttömiä yrityksiä on lopettanut toimintansa, Intrumin perintäpalvelujen päällikkö Reetta Lehessaari sanoo tiedotteessa.
Kuluttajien maksukyvyssä kohenemista
Kuluttajien perintätapausten määrät kasvoivat Intrumin mukaan hieman, ja perintään siirtyneet maksut olivat keskimäärin pienempiä edelliseen kvartaaliin verrattuna. Kuluttajien maksukyky elpyi yritysten maksukykyä maltillisemmin, mutta useita vuosia jatkunut laskeva trendi näyttää taittuneen.
– Nähtäväksi jää, onko kyseessä pysyvämpi muutos. Vuodesta 2022 kasvuaan jatkanut kotitalouksien säästämisaste kertoo kuluttajien edelleen suhtautuvan epävarmasti talouteen, eikä isoja hankintoja uskalleta tehdä, mikä on varsin ymmärrettävää työttömyysasteen pysytellessä edelleen korkeana ja konkurssien määrien jatkaessa kasvua. Talouden piristyminen näkyy kuitenkin yleensä kuluttajien taloudessa varsin pitkällä viiveellä, Lehessaari arvioi.
Maksumuistutukset nousussa
Maksumuistutusten määrät kääntyivät Intrumin mukaan alkuvuoden positiivisen kehityksen jälkeen uudelleen nousuun. Muistutusten jälkeen aiempaa harvempi maksuista siirtyi kuitenkin perintään.
– Maksumuistutusten määrien nousu voi ennakoida perintätapausten määrien voimakkaampaa kasvua ja maksukyvyn heikkenemistä uudelleen loppuvuotta kohden. Toisaalta elinkeinoelämän luottamusindikaattoreissa nähtävä positiivinen kehitys erityisesti teollisuuden ja rakennusalan näkymissä lisää uskoa talouden elpymiseen, Lehessaari sanoo.
Vinkkaa meille juttuaihe!

Toimitus
toimitus@yrittajat.fi