Etäesiintymisessä kannattaa muistaa muutama kikka.

Zoom, Teams, Hangouts… yhteyden saaminen etäyleisöön voi olla hankalaa – Paranna etäesiintymisiäsi muutaman pienen vinkin avulla!

Etäsiintymisiä, -esityksiä ja -kokouksia on harjoiteltu kohta kaksi vuotta. Etäesiintymisestä on noussut esiin myös sudenkuoppia ja parannettavaa. Lue 5+1 vinkkiä etäesiintymiseen.

Laaja etätyösuositus päättyy helmikuun lopussa, mutta alueellisesti se voidaan pitää pidempään. Koronaministerit ovat yksimielisiä siitä, että etätöistä lähitöihin siirryttäisiin joustavasti ja vaiheittain.

Työt siis jatkuvat etänä ainakin osittain vielä lähitulevaisuudessakin. Ehkä työpaikoilla on todettu, että jotkut asiat toimivat paremmin etänä ja toiset lähityössä. Ehkä on syntynyt uusi liikeidea, joka toimii etätyönä.

Juontajia, esiintymisvalmennuksia ja koulutuksia välittävä Maikki media on koonnut vinkkejä etäesiintymisen onnistumiseen.

Vuorovaikutuksen saavuttaminen kameran kautta on haastavampaa kuin samassa tilassa oltaessa. Siksi on tärkeää ottaa haltuun myös kameralle esiintymisen erityispiirteet ja miettiä, miten voisit vaikuttaa viestisi läpimenoon ympäristön kautta. Pidemmissä koulutuksissa ja luennoissa myös äänenkäytöllä on isompi merkitys, kun ei ole mahdollisuutta liikkua yleisön edessä samassa tilassa.

Pidä katse kamerassa

Kun katsot linssin ohi tai tuijotat itseäsi ruudulta, menetät kontaktin etäyleisöösi. Sijoita muistiinpanot katseen korkeudelle kameran taakse.

Mitä kamerasta näkyy?

Nosta kamera kasvojesi tasolle, ettei yleisön tarvitse tuijotella sieraimiasi esityksen ajan.

Huolehdi riittävästä valaistuksesta. Jos ei ole mahdollista lisävalaistukseen, tarkista, että valo tulee ikkunasta kohtisuoraan kasvoja. Jos valo tulee takaasi, olet vastavalossa, jolloin näyt etäyleisölle tummana möykkynä.

Rauhallinen ja yksivärinen tausta toimii aina, mutta taustalla voi luoda myös erilaista tunnelmaa ja viestiä ammattitaidosta.

Kuva: Niklas Isberg

Äänenkäyttö korostuu

Etäesiintymisessä äänenkäytön merkitys korostuu. Jos ääni on kovin tasapaksu tai monotoninen, etäyleisön voi olla vaikea keskittyä asiaan ja pysyä hereillä.

Lavalla voi liikkua ja värittää esiintymistä käsillä tai vaikka tanssiliikkeillä. Etäesiintymisessä puhetta voi värittää painottamalla sanoja tai vaihtamalla puheen rytmiä.

Kuva: Laura Tammisto

Tiedosta maneerisi

Kameralle esiintyessä maneerit korostuvat. Ethän hiplaa kasvoja, heiluttele käsiä, keinu edestakaisin tai korut eivät kilise mikrofonia vasten.

Tarkista myös äänenkäytön maneerisi. Nouseva intonaatio tai liian kovaääninen puhe, eli huutaminen kameralle von katsojalle häiritsevää.

Maneerit häiritsevät ja vievät katsojan huomion viestiltäsi.

Mitä haluat viestiä olemuksellasi?

Olemus koostuu kaikesta, mitä muut meistä näkevät: vaatetus, ryhti, ilmeet, eleet…

Etäesiintymisessä hymy, ilmeet ja eleet korostuvat. Energiataso ja toimintasi kameran edessä tukevat esiintymistäsi. Väsynyt mieli tai negatiivinen asenne välittyvät myös ruudun läpi.

Varmista, ettet pukeutumisellasi uppoa taustaan. Korosta parhaita puoliasi. Värien käyttö on suositeltavaa!

Kuva: Riina Sorjonen

Bonus: Lisälaitteet parantavat olosuhteita

Etäesiintymisiä voi parantaa muutamilla edullisilla laitteilla. Esimerkiksi ulkoinen mikrofoni pöydälle tai paitaan kiinnitettävä nappimikrofoni ovat aika edullisia.

Kuva: Getty Images

Valalistusta voi parantaa led-valorenkaalla, joka on helppo siirreltävä.

– Nämä ovat yksinkertaisia asentaa ja hinnoissa puhutaan kympeistä. Toki laitteisiin saa kulutettua paljonkin rahaa. Tietokoneissakin on kokoustamiseen ihan hyvät mikrofonit, eli pakollisia lisälaitteet eivät ole. Ulkoiset mikrofonit ovat herkkiä poimimaan ääntä, joten varo naputtamasta pöytää esimerkiksi kynnellä. Hiusten tai korvakorujen osuminen mikkiin voi aiheuttaa kohinaa, Maikki Median kehityspäällikkö Tuuli-Elina Ruuskanen kertoo.