Valtakunnalliset yrittäjäpalkitut
Suomen Yrittäjät ja sen jäsenjärjestöt palkitsevat vuosittain valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti menestyneitä yrityksiä. Näin haluamme korostaa yrittäjyyden merkitystä ja arvostusta sekä tuoda esille yrittäjän työtä.

Järvisydän Oy
Luksusmatkailubrändi Järvisydän on rakennettu luonnon ehdoilla
Järvisydän Oy on kasvanut muutamasta mökistä Itä-Suomen suurimmaksi matkailuyritykseksi. Kasvu on tapahtunut luottamalla Saimaan järviluonnon vetovoimaan ja rakentamalla palvelutuotteesta niin laadukas, että se tuo Rantasalmelle matkailijoita
kaikkialta maailmasta.
”Järvisydämen brändin rakentaminen käynnistyi silloin, kun jääkausi alkoi väistyä Saimaan rannoilta ja Saimaan norppa jäi tänne”, sanoo Järvisydän Oy:n toimitusjohtaja Markus Heiskanen.
”Saimaan luontoinfra ja kansallispuisto Järvisydämen vieressä on niin ainutlaatuinen, että en tiedä paljonko maksaisi tehdä rahalla samanlaiset puitteet: 26 neliökilometriä rakentamatonta, puhdasta valtakunnan lainsäädännöllä suojeltua luontoa. Se on meidän pelikenttämme, turva ja brändin ydin.”
Vuonna 1980 Järvisydän oli Rantasalmen pienin yritys. Tällä hetkellä se on Itä-Suomen isoin matkailualan yritys, joka vetää mukanaan koko aluetta. Majoituspaikkoja Järvisydämessä on 550.
Matkailu alkoi suvun kantatilalla kestikievaritoiminnalla 1658. ”Me olemme 11. sukupolvi matkailualalla samalla kantatilalla ja poikani ovat jo 12. sukupolvi. Unelmille on vielä tilaa, sillä suvulla on Rantasalmella 300 hehtaaria maata, josta vasta 20 prosenttia on rakennettu”, Heiskanen kertoo.
Järvisydän Oy
Perustettu: 2003
Pääomistaja: Markus Heiskanen perheineen
Toimitusjohtaja: Markus Heiskanen
Kotipaikka: Rantasalmi
Työntekijöitä: 160
Liikevaihto: 16 M€ (2022)
Liiketulos: 1,2 M€ (2022)
Kuva: Johannes Ahonen

Ouneva Group
Itsenäisyyden säilyttäminen on Ouneva Groupin Mikko Nevalaiselle tärkeä asia
Kaapeliliittimien valmistajana 1972 aloittanut Ouneva on kasvanut kahdeksan yrityksen Ouneva Groupiksi, joka on tänä päivänä kansainvälinen teollisuuden sopimusvalmistaja. Päätösvallan pitäminen omissa käsissä on tehnyt mahdolliseksi
kehittää yritystä ketterästi ja oman vision mukaisesti.
”Ouneva on ollut itsenäinen perheyritys 50 vuotta ja sellaisena näen meidät seuraavatkin 50 vuotta”, sanoo Ouneva Groupin toimitusjohtaja Mikko Nevalainen.
”En missään tapauksessa haluaisi antaa periksi itsemääräämisoikeudesta yrityksessämme, niin kuin pörssiyrityksissä usein joudutaan tekemään. Minulle yrittäjyydessä on erittäin tärkeää se, että on vapaus toimia ja kehittää yritystä oman vision mukaisesti.”
Ouneva Group on perustettu 1972 ja se aloitti kaapeliliittimien valmistajana. Yrityksen perusti Mikko Nevalaisen isä Heikki. Asettaako toisen polven yrittäjänä oleminen erityisiä haasteita?
”Toisen polven yrittäjä tulee jatkamaan perustajan työtä ja hänen pitää lunastaa paikkansa. Itse koen, että ainakin työn arvostus on korkealla, kun on ollut 12-vuotiaasta asti toiminnassa mukana ja nähnyt millaisista lähtökohdista on lähdetty liikkeelle.”
Mikko Nevalaisen kohdalla paikan lunastaminen on onnistunut paremmin kuin hyvin. Tänä päivänä Ouneva Group on erittäin kannattava konserni, merkittävä työllistäjä ja sillä on myyntiä yli 40 maahan.
Ouneva Group
Perustettu: 1972
Pääomistaja: Nevalaisen perhe
Toimitusjohtaja: Mikko Nevalainen
Kotipaikka: Tuupovaara
Työntekijöitä: 710
Liikevaihto: 132 M€ (2022)
Liiketulos: 15 M€ (2022)
Kuva: Johannes Ahonen

Pramia Plastic Oy
Pramia Plastic Oy:n Marko Mäkinen on menestynyt tekemällä asioita, jotka kiinnostavat häntä
Pitkän linjan yrittäjä, Pramia Plastic Oy:n toimitusjohtaja, Marko Mäkinen on aina tehnyt asioita, jotka ovat hänestä mielenkiintoisia. Hän on muun muassa perustanut menestyvän viinatehtaan ja nostanut konkurssiin menneen
muovinkierrätystehtaan menestystarinaksi.
Keski-Pohjanmaalla moni on vuosien varrella katsellut epäillen Mäkisen vauhdikkaita liikkeitä, mutta Mäkinen on pitänyt päänsä ja lähtenyt toteuttamaan hankkeita, joista hän on ollut aidosti kiinnostunut.
”Jos minä olisin miettinyt, mitä muut minusta ajattelevat, moni asia olisi jäänyt tekemättä”, Mäkinen sanoo.
Pramia Plasticin kasvulle on tarjonnut hyvän taustan suomalainen pullojen kierrätysjärjestelmä, joka on Mäkisen mukaan maailman paras.
Suomessa käytetyistä muovipulloista 96 prosenttia palautuu kiertoon. Pramia Plastic ostaa näitä kierrätyspulloja ja käsittelee niitä Toholammin tehtaalla keskimäärin miljoona kappaletta vuorokaudessa.
Tehtaalla pulloista valmistetaan muovihiutaletta, muoviraetta ja pulloaihioita eli preformeja. Lisäksi värillisistä muovipulloista valmistetaan vuosittain 50 miljoonaa metriä vihreää pakkausvannetta. Sitä käytetään muun muassa sahoilla lautanippujen kokoamiseen. Pramia Plasticin tuotantoa myydään useisiin Euroopan maihin.
Pramia Plastic Oy
Perustettu: 2012
Pääomistaja: Marko, Mari ja Tero Mäkinen
Toimitusjohtaja: Marko Mäkinen
Kotipaikka: Toholampi
Työntekijöitä: 17
Liikevaihto: 7,4 M€ 2022
Liiketulos: 2,3 M€ 2022
Kuva: Johannes Ahonen
Valtakunnalliset yrittäjäpalkitut 1968–2020
2023
Järvisydän Oy, Rantasalmi
Ouneva Group, Tuupovaara
Pramia Plastic Oy, Toholampi
2022
Eurajoen Romu Oy, Juuso Luodesmeri, Eurajoki
Norrhydro Oy, Yrjö Trög, Rovaniemi
Vilpe Oy, Tuomas Saikkonen, Mustasaari
2021
E. Hartikainen Oy, Ensio Hartikainen, Joensuu
Heikkinen Yhtiöt Oy, Jarmo Heikkinen, Joensuu
Tana Oy, Kari Kangas, Jyväskylä
Dermoshop Oy, Henry Backlund, Korsnäs
2020
By Pia’s Oy, Pia Erlund, Hanko
Kuljetusliike Ville Silvasti Oy, Jyväskylä
Picosun Oy, Kustaa Poutanen, Espoo
Sinituote Oy, Ilkka Brotherus ja Johanna Hamro-Drotz, Hausjärvi
2019
HT Laser Oy, Hannu Teiskonen, Keuruu
Merima Oy, Mauri Mäkiranta, Helsinki
Rukakeskus Oy, Juhani Aho, Kuusamo
Tapojärvi Oy, Esko Tapojärvi, Tornio
2018
Beauty Hair Sirpa Mansner, Sirpa Mansner, Helsinki
Elcoline Group Oy, Jouko Juvonen ja Jere Räisänen, Varkaus
Finnfoam Oy, Jorma J. Nieminen, Salo
Lyyti Oy, Petri Hollmén, Turku
Nordic Business Group, Jyri Lindén ja Hans-Peter Siefen, Jyväskylä
2017
Arcusys Oy, Jussi Hurskainen ja Mika Kuikkia, Joensuu
Finn Spring Oy, Hannu Ali-Haapala ja Virpi Ali-Haapala, Toholammi
Fondia Oy, Marianne Saarikko Janson ja Mårten Janson, Helsinki
Lune Group Oy, Heli Kurjanen ja Mika Kurjanen, Juupajoki
2016
Firstbeat, Joni Kettunen, Technologies Oy, Jyväskylä
Jussi Järventaus
Kalaneuvos V. Hukkanen Oy, Veijo Hukkanen ja Ulla-Maija Hukkanen, Vammala
Koskisen Oy, Kalle Koskinen ja Markku Koskinen, Kärkölä
Wapice Oy, Pasi Tuominen, Vaasa
2015
Iivari Mononen Oy, Ari Mononen, Joensuu
Fineweld Oy, Matti Laitinen, Kokkola
Lapland Hotels, Pertti Yliniemi, Muonio
Trans Farm Oy, Juha Hemminki, Riihimäki
2014
Romu Keinänen Oy, Jyri Keinänen, Harri Keinänen ja Kaisa Syrjä, Espoo
Kaslink Foods Oy, Tuomas Kukkonen, Matti Kukkonen, Juha-Petteri Kukkonen ja Raino Kukkonen, Kouvola
Robit Rocktools Ltd, Harri Sjöholm, Lempäälä
Tutoris Oy, Laura Juvala, Oulu
2013
Keitele Forest Oy, Ilkka Kylävainio, Matti Kylävainio ja Mikko Kylävainio, Keitele
Lihajaloste Korpela Oy, Seppo Korpela ja Jari-Jukka Korpela, Huittinen
Markku Wuoti, Varsinais-Suomen Yrittäjät ry
Martinex Oy, Tuula Muinonen, Risto Muinonen, Riia Sandström ja Jenni Jalava, Raisio
2012
Keraplast Oy, Seppo Nieminen ja Tapio Nieminen, Orimattila
Koodiviidakko Oy, Samuli Tursas, Paavo Vasala, Jussi Vasala ja Juha-Mikko Ahonen, Oulu
Oy Verman Ab, Seppo Vertanen, Laila Vertanen ja Janne Vertanen, Jokela
Wiklöf Holding Ab, Anders Wiklöf, Ahvenanmaa
2011
Agronic Oy, Urpo Kuronen, Erkki Kivelä, Haapavesi
Dynaset Oy, Reijo Karppinen , Ylöjärvi
Kokkolan Halpa-Halli Oy, Esko Ylinen ja Janne Ylinen, Kokkola
Mäkelä Alu Oy, Juhani Pohjus, Alajärvi
2010
Finn-Savotta Oy, Riitta Halme ja Anita Halme, Karstula
Isojoen Konehalli Oy – IKH, Ilkka Alakortes, Kauhajoki
Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, Rami Aarikka, Laitila
Vahterus Oy, Martti Kontu, Uusikaupunki
2009
Kuusamon Uistin Oy, Paavo Korpua ja Kimmo Korpua, Kuusamo
Laatukoru Oy, Ari Silván ja Olli Silván, Hyvinkää
Oy Snellman Ab, Martti Vähäkangas, Pietarsaari
Palvelukoti Rantakartano Oy, Kaarina Liljeström, Helsinki
2008
Mylly Paras Oy, Pekka Savela, Hyvinkää
Sepa Oy, Seppo Ahonen, Keitele
Uutechnic Oy, Jouko Peräaho, Timo Lindström, Uusikaupunki
Veekmas Oy, Esa Halttunen, Kitee
2007
Avant Tecno Oy, Risto Käkelä, Ylöjärvi
FysioSporttis Oy, Sonja Tuomolin, Espoo
Insinööritoimisto Comatec Oy, Aulis Asikainen, Tampere
Piiloset by Finnsusp Oy, Olavi Nieminen, Lieto
2006
Honkatarhat Oy, Timo Rapila, Honkajoki
Oy Orthex Ab, Kari Kallonen, Lohja
Tehomet Oy, Pentti Kettunen, Kangasniemi
Urho Viljanmaa Oy, Klaus Viljamaa, Jalasjärvi
2005
Mantsinen Group Ltd Oy, Veli Mantsinen ja Juhani Mantsinen, Liperi
Trafo-Group, Trafotek Oy, Rauno Mattila, Kaarina
R-taso Oy, Tapio Törmänen, Raahe
Rödl & Partner Konsu Oy, Pirjo Karhu, Lappeenranta
2004
Juustoportti Oy, Timo Keski-Kasari, Jalasjärvi
Lamor Corporation Ab, Bengt Larsen, Porvoo
Pintos Oy, Jorma Pere, Tuomas Pere, Eura
Vexve Oy, Ilkka Miettinen, Eura
2003
Hikinoro Oy, Kari Mäkelä, Vaajakoski
Kerman Savi, Ilkka Paatero, Heinävesi
Polttimo Yhtiöt Oy, Harald Relander, Lahti
Raumaster Oy, Kauko Einälä, Jouko Mäkilä, Martti Rasilainen, Jukka Ruohola, Esko Saarela, Rauma
2002
Hulluporo, Päivikki Palosaari ja Pekka Saari, Sirkka
Miilukangas Ky, Anja ja Erkki Miilukangas, Raahe
Mitron Oy, Eija ja Heino Ruottinen, Forssa
Moilas Oy, Juha ja Marketta Moilanen, Naarajärvi
2001
Profile Compnent Oy, Kosti, Keijo ja Marko Repo ja Matti Sollo, Iisalmi
Lumon Yhtiöt, Tapani Kinnunen, Kouvola
Seinäjoen Käyttöauto Oy, Jaakko Viitala, Seinäjoki
Tervakosken Puuhamaa Oyj-konserni, Erkki Mattila, Tervakoski
2000
Broman Group Oy, Väinö H. Broman, Joensuu
Harvia Oy, Tapani Harvia, Muurame
Maaseudun Kone Oy -konserni, Ville ja Maija Isosaari, Ylihärmä
Serres Oy, Erkki ja Annel Jyllilä, Kauhajoki
1999
Instrumentointi Oy, Finn Mattsson ja Markus Mattsson, Tampere
KMT-tekniikka Oy, Mikko Ojala, Kankaanpää
Palin Granit Oy, Heikki Palin, Turku
Pölkky Oy, Erkki Virranniemi, Kuusamo
1998
Eurokangas Oy, Kaija Ward ja Carl-Johan Ward, Lahti
Labko-Yhtiöt, Aate A. Virtanen ja Antero Virtanen, Kangasala
Oy Langh Ship Ab, Hans Langh, Piikkiö
Oy Woikoski Ab, Clas Palmberg, Valkeala
1997
Paletti Oy, Markku Laakso, Hämeenlinna
Scanfil Oy, Jorma J. Takanen, Sievi
Seicon Oy, Antti Peltoniemi ja Jorma Holma, Seinäjoki
Vaahto Group Ltd Oy, Antti T. Vaahto, Hollola
1996
Burger-In Oy/Hesburger, Heikki Salmela, Turku
Lahden Autokori Oy, Kauko ja Juhani Saario, Villähde, Nastola
Pyroll Group, Reino Uusitalo, Pyhtää
Trantex, Kaija Pöysti ja Juhani Pääkkönen, Espoo
1995
Autotalo Laakkonen, Reino Laakkonen ja Yrjö Laakkonen, Joensuu
Biolan Oy, Hannes Kariniemi ja Pekka Kariniemi, Eura
Savatie Oy, Seppo Aho, Rovaniemi
Suni Oy, Viljo Suni ja Tapani Suni, Lappeenranta
1994
Polar Electro Oy, Seppo Säynäjäkangas, Kempele
Sermet Oy, Eino Tuppurainen, Kiuruvesi
Tammen Koru Oy, Alpo Tammi, Turku
Veisto-Rakenne Rautio Oy, Kauko Rautio, Hannu Rautio ja Jouko Rautio, Mäntyharju
1993
Ingman Foods Oy Ab, Carl-Gustav Ingman, Sipoo
Lappset Group Oy, Antero Ikäheimo, Rovaniemi
Onni Vilkas Oy, Onni Vilkas, Kotka
Tammerneon Oy, Markku Koskenniemi, Tampere
1992
Bella-Veneet Oy, Raimo Sonninen, Kuopio
Lival Oy Ab, Stig Lindström, Sipoo
Tiivituote Oy, Kyllikki ja Eero Niskanen, Haapajärvi
Veljekset Keskinen Oy, Matti Keskinen, Töysä
1991
Autorobot Finland Ky, Olavi Venäläinen, Kuopio
Lääkäriasema Pulssi Oy, Sakari Alhopuro, Turku
Rocla Oy, Klas Stigzelius, Järvenpää
Weckmanin Konepaja Oy, Pekka ja Matti Weckman, Heinolan mlk
1990
Ab Rani Plast – Rani-Muovi Oy, Nils Ahlbäck, Teerijärvi
Esko Salo Ky, Esko Salo, Kauhajoki
Genelec Oy, Ilpo Martikainen, Iisalmi
Tapola Oy, Martti Tapola, Tampere
1989
Kuntoutusyhtymä, Pekka Niemi, Turku
Larox Oy, Nuutti Vartiainen, Lappeenranta
Lehtisepät Oy, Ilkka ja Pekka Seppä, Pieksämäki
Linnainmaa Oy, Matti Linnainmaa, Pori
Waldemar Bühler, henkilökohtainen palkinto, Helsinki
1988
Honkarakenne Oy, Reino, Viljo ja Arvo Saarelainen, Tuusula
Saarioinen Oy, Reino Avonius ja Pentti Avotie, Sahalahti
Sievin Jalkine Oy, Lauri Jokinen, Sievi
Stala Oy, Reino Rajamäki, Lahti
1987
Lillbackan Konepaja, Jorma Lillbacka, Kauhava
Pentik Ky, Anu ja Topi Pentikäinen, Posio
Toimialapalvelu Eilakaisla Oy, Eila Kaisla, Helsinki
Suomen Vuolukivi Oy, Reijo Vauhkonen, Juuka
1986
Isko Oy, Lauri Räsänen, Lappeenranta
Tavaratalo A. Jurvakainen Ky, Martti Jurvakainen, Muhos
Teräspeikko Oy, Makron Oy, Fixron Oy, Eimo-Muovi Oy, Jalo Paananen, Lahti
Rivoli-Yhtiöt, Ragni Rissanen, Helsinki
1985
Tuomo Halonen Ky, Tuomo Halonen, Toijala
Laukamo-Yhtiöt, Kai Laukamo, Somero
Palahalli Oy, Matti Aalto, Helsinki
Ponsse Oy, Einari Vidgren, Vierämä
1984
Aarikka Oy, Kaija Aarikka, Helsinki
Jyväs-Hyvä Oy, Olli Routti, Jyväskylä
Nilakkalohi Oy, Viljo Orpana, Tervo
RTV-Yhtymä Oy, Karl-Gustaf Lindholm ja Tom Wiiala, Riihimäki
1983
Halton-Yhtiöt, Seppo Halttunen, Kausala
Oy Lillja Pile Ab, Torvald Lillja, Karjaa
Purso-Yhtiöt, Esko Ollila, Siuro
RKP – Rovaniemen Konepaja Timo Hietala Ky, Timo Hietala, Rovaniemi
Arne Berner, henkilökohtainen palkinto, Helsinki
1982
Ky Leo Laine, Leo Laine, Rauma
Oy Ensio Miettinen Ab, Ensio Miettinen, Porvoo
Oy P. Nyholm Ab, Paul Nyholm, Vaasa
Tammet Oy, Pehr Sommar, Tammisaari
1981
Finn Karelia Virke Oy, Seppo Hyyppä, Orimattila
Helkama-Yhtiöt, Eero Helkama, Helsinki
Levypyörä Oy, Lauri Lemettinen, Nastola
Suokone Oy, Reino Meriläinen, Sotkamo
Vaisala Oy, Vilho Väisälä, Vantaa
Erkki Raitala, henkilökohtainen palkinto, Hyvinkää
1980
Aine Oy, Veli Aine
Rakennusyhtymä Mattinen-Niemelä Oy, Aarre Mattinen ja Artturi Niemelä, Tampere
Pouttu Oy, Yrjö Pouttu, Kannus
Oy Talmu Ab, Taisto Lehti, Pertteli
Vierumäen Teollisuus Oy, Eino Kolli, Vierumäki
1979
Isku Oy, Timo Vikström, Lahti
Oy Visko Ab, Olof Barck, Hanko
Savonlinja Oy, Raimo O. Honkanen, Mikkeli
Tutta-Tuote Oy, Laila Kokki, Jyväskylä
Irja Ketonen, henkilökohtainen palkinto, Turku
1978
Auto-Kumipalvelu Oy, Lauri Lindell, Hämeenlinna
Mety Oy, Heikki Harra, Ylöjärvi
Pakkasakku Oy, Olavi Pakkanen, Vantaa
Rakennusvoima Oy, P.K. Juntunen, Oulu
1977
Oy MK-Tuote Ab, Heikki Tavela, Helsinki
Piippo Oy, Matti Piippo, Lempäälä
Rakennustoimisto S.A. Tervo Oy, S.A. Tervo, Joensuu
Toiminimi Väinö Rautiainen, Väinö Rautiainen, Saarijärvi
Toiminimi E.J. Taanila, E.J. Taanila, Jaala
1976
Alavuden Puunjalostustehdas Oy, Svante Kurikka, Alavus
Eiri, Eino Riihelä Ky, Eino Riihelä, Lahti
Primo Oy, Sven Grahn, Helsinki
Tunturipyörä Oy, Eero ja Aarne Harkke, Turku
1975
Martela Oy, Matti Martela, Helsinki
K. Oras Oy, Erkki Paasikivi, Rauma
Rakennustoimisto Ruola Oy, Martti ja Urho Ruola, Turku
Rentto Oy, Onni K. Rentto, Hyvinkää
Tavaratalo L. Kela Oy, Lauri Kela, Oulu
1974
Are Oy, Kalle Heinonen, Jyväskylä
Asa Radio Oy, Arvo A. Sakrelius, Turku
Insinööritoimisto Jaakko Pöyry & Co Oy, Jaakko Pöyry, Helsinki
Oy Mainos Taucker Reklam Ab, P. H. Taucher, Helsinki
Piretta Oy, Veijo Koponen, Pirkko Koponen, Risto Lappalainen ja Piippo Lappalainen, Kuopio
1973
Huurre Oy, Paavo V. Suominen, Ylöjärvi
Oy Pukeva, Ruben Jaari, Helsinki
Rediriaktiebolaget Sally, Algot Johansson, Maarianhamina
Sähkö Lähteenmäki, Iivari Lähteenmäki, Paimio
Veljekset Suutari Kauppapuutarha, Arvo ja Kyösti Suutari, Kymi
1972
Kemppi Oy, Martti Kemppi, Lahti
Lapponia Jewerly Ltd – Kruunukoru Oy, Pekka Anttila, Helsinki
Marimekko Oy, Armi Ratia, Helsinki
Rakennustoimisto A. Puolimatka Oy, Armas Puolimatka, Turku
Emil Höglund, henkilökohtainen palkinto, Vaasa
1971
Hyvon-Kudeneule Oy, Aarne Karjalainen, Hanko
Maalausliike Veljekset Alen, Harry Alen, Karkkila
Oy Navire Ab, Rainer Sjöström, Parainen
Salora Oy, F. A. Nordell, Salo
Oy Ulkomainos Ab, Ensio Hukkataival, Helsinki
1970
Kommandiittiyhtiö Amerplast Suominen & Co, Sami Suominen, Vehmainen
Matti Eloranta & Co, Matti Eloranta, Halikko
Leipomo Hilden Oy, Heikki Ja Lempi Hilden, Helsinki
Palkki-Pellos-Puhos Yhtiöt, Aarne Aarnio, Helsinki
Turo Oy, Oiva Turunen, Kuopio
1969
Väinö Paunu Oy, Wäinö Paunu, Tampere
Peltosalmen Konepaja Oy, Jussi Sarvela, Peltosalmi
Poro ja Riista Oy, Yrjö Alaruikka, Rovaniemi
Urheiluvaatetus Oy, Roger Störling, Kokkola
Wallac Oy, Jorma Wallasvaara, Turku
Ville Mattinen, henkilökohtainen palkinto, Helsinki
1968
Pikval Oy, Kauko Kaarenoja, Jyväskylä
Rapala Uistin, Ensio Rapala, Vääksy
T:mi Sidoste, Lauri Mölsä, Tampere
Oy Suomen Autoteollisuus Ab, Tor Nessling, Helsinki
Valon Kone Ky, Bruno Valo, Lohja


Näin palkitut valitaan

Palkintolautakunta valitsee vuosittain valtakunnalliset yrittäjäpalkinnon saajat yrittäjäjärjestön aluejärjestöjen ehdotusten perusteella.
Palkinnon myöntämisessä huomioidaan
- yrityksen toiminta-ajatus, tuoteideoiden omaperäisyys sekä toiminnan, palvelujen tai tuotteiden jatkuva itsenäinen kehitystyö
- yrityksen viimeisten vuosien aikainen kasvu
- yrityksen toiminnallinen ja taloudellinen tila ja uudistumiskyky myös kansainvälisessä kilpailussa
- yrityksen toiminnallinen kehitys ja yhteiskunnallinen merkitys omalla toiminta- ja markkina-alueellaan,
- yrityksen tuotantotoiminnan ja henkilöstöhallinnon kyky uusiutua vastaamaan ajan henkeä ja yhteiskunnan asettamia tavoitteita
- yrityksen toiminnan vakiintuneisuus, eli se on toiminut yli viisi vuotta.
Palkinto voidaan myöntää myös henkilölle, joka on pitkäjänteisellä työllään edistänyt merkittävästi yrittäjyyttä ja yritystoimintaa Suomessa.
Tunnustuspalkinto myönnetään sellaiselle henkilölle, joka on
- yritystoiminnassaan kehittänyt erityisen innovaation, jolla on luotu poikkeuksellinen liikeidea ja luotu uutta yrittäjyyttä
- omalla esimerkillään ja persoonallaan poikkeuksellisella tavalla kannustanut yrittäjyyteen
- merkittävästi vaikuttanut yrittäjyyden olosuhteiden kehittämiseen maassamme.
Palkintolautakunta
Mikael Ahlbäck, Fennia-konserni, lautakunnan puheenjohtaja
Pentti Kivinen, Yksityisyrittäjäin säätiö
Sam Nieminen, Yksityisyrittäjäin säätiö
Alexander Rosenlew, Suomalaisen Työn Liitto
Petri Salminen, Suomen Yrittäjät
Mikael Pentikäinen, Suomen Yrittäjät
Panu Pikkusaari, Suomen Yrittäjät, palkintolautakunnan sihteeri
Tomi Yli-Kyyny, Fennia-konserni