Joona Mannonen

2. varapuheenjohtaja
Rakennusliike Mannonen Oy
Organisaatio
Ulvilan Yrittäjät

Terve, minä olen Mannosen Joona. Toimin Ulvilan Yrittäjien 2. varapuheenjohtajana. Olen myös Satakunnan Nuorten Yrittäjien puheenjohtaja ja toimin mm. kouluyhteistyövastaavana Ulvilassa alakoulun osalta. Olen mukana Yrittäjissä päästäkseni vaikuttamaan yrittäjien asioihin konkreettisesti Suomessa ja paikallisesti, sekä jakaakseni omia kokemuksiani yrittäjänä ja näin helpottaakseni muiden yrittäjien työtä. Vapaa-ajallani pelaan golfia tai vietän aikaa perheen kanssa. Ässien pelejä tulee myös seurattua aktiivisesti.

Tämän vuoden teemamme #ulvilaasennetta on yhdessätekemistä oman kylän ja sen asukkaiden hyvinvoinnin eteen! Minut löytää facebookista, instagramista ja LinkedInistä – verkostoidutaan toki! Yleisesti koen olevani aika hyvin perillä yrittämiseen liittyvissä asioissa, joten niistä esimerkiksi voit minua nykäistä hihasta kun näet! Toki yhteydessä voi olla muutenkin – asiassa kuin asiassa. Jos itsellä menee sormi suuhun, niin ainakin osaan hankkia vastauksen oikealta henkilöltä.

Parasta elämässä on nähdä kuinka lapset kasvaa ja oppii uusia asioita. Toisaalta se on myös kamalaa, kun aika menee niin äkkiä. Esimerkiksi mieleenpainuvimpia hetkiä on kun lapset oppii uimaan, luistelemaan, laskettelemaan yms. Sitten sitä uidaan vaikka kellon ympäri, vaikka kuinka väsyttäisi. 🙂 Lause, jota minun suustani useimmin kuullaan: ”Fore!”