Äiti, psykoterapeutti vai esihenkilö?
Näen jo nyt, millaisten haasteiden kanssa saamme tunteiden johtamisessa tulevaisuudessa kamppailla.
YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.
JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.
Näen jo nyt, millaisten haasteiden kanssa saamme tunteiden johtamisessa tulevaisuudessa kamppailla.
Teknologiateollisuuden aloille tarvitaan ennusteiden mukaan lähes 130 000 uutta osaajaa seuraavan 10 vuoden aikana. Tämä on hieno näkymä, Suomessa tarvitaan osaamista…
Siitä on nyt kaksi vuotta, kun korona rantautui Suomeen. Pandempia on koetellut yrittäjien, työntekijöiden ja yleensäkin ihmisten kärsivällisyyttä monella mitalla.…
Miksi osakassopimus on ajankohtainen asia juuri nyt? Se johtuu siitä, että eduskunta sääti työsopimuslain muutoksen, jolla työntekijöiden kilpailukielloista tuli maksullisia.…
Kaarinan Yrittäjien puheenjohtaja Sami Kummunmäki kirjoittaa blogissaan yrittäjyydestä Kaarinassa ja Suomessa. Blogissa vierailee myös hallituksen jäseniä. 5.3.2025 kolumni Kaarina-lehdessä Sinä…
Korona-aika on vaikeuttanut ja vaikeuttaa edelleen työpaikkojen arkea. Työntekijöitä joutuu jäämään sairastumisen, altistumisen tai karanteenin vuoksi pois töistä. Miten työntekijän…
Otsikko on lainaus tilannekuvauksesta, jonka silloinen valtiovarainministeri Jyrki Katainen vuonna 2008 lausui. Aika lailla samoissa tunnelmissa olen minäkin ollut viime…
Taannoinen USA:n presidentti kysyi avustajiltaan, mikä on EU:n puhelinnumero. Tarina ei kerro kenelle puhelu yhdistettiin, mutta kysymys on hyvä. Mikä…
Minusta tuli yrittäjä vuonna 1995, kun aloitin toiminimellä metsäpalveluyrityksen. Yritys on laajentunut vuosien aikana ja muuttunut Oy:ksi matkan varrella. Mittarissa…
Muistatko silloin, kun aloitit ensimmäisen luokan? Miten pihalla olit. Miten kaikki oli jännittävää: luokkakavereille ja opettajalle puhuminen, uusien asioiden oppiminen.…