YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

PPY-blogi
23.2.2026
Sami Heikkilä

Tuhansien kasvujen maa syntyy teoista

Tämä teksti on konekäännetty.


Talouden kasvu on hyvinvointiyhteiskuntamme säilymisen edellytys. Itsestään kasvu ei toteudu, vaan tarvitaan konkreettisia tekoja.

Yritysten rooli taloudelle on merkittävä niin vientitulojen luojina kuin kotimaisten palveluiden tuottajana. Yritykset luovat myös työpaikkoja. Niiden määrä puolestaan vaikuttaa suoraan kuluttajien luottamukseen ja mahdollistaa ihmisille laadukkaan arjen. Siihen kuuluu meille jokaiselle erilaisia asioita, esimerkiksi oman kodin hankinta, mahdollisuus harrastaa tai taloudellisen tasapainon mukanaan tuoma mielenrauha.

Meillä Pohjois-Suomessa yritysten rooli korostuu erityisellä tavalla: elinkeinorakenne on monipuolinen, yrittäjyys on poikkeuksellisen vahvaa, ja tulevaisuuden investointipotentiaali on koko maan mittakaavassa merkittävä. Täällä toimivilla yrityksillä on tunnetusti kykyä keksiä ja kehittää. Kasvun varmistamiseksi tarvitaan vain oikeat työkalut ja sopiva kasvualusta, ja näihin tarpeisiin OP Pohjola tarjoaa nyt uusia ratkaisuja.

25 000 LinkedIn Learning -oppimislisenssiä

Oppimislisenssit on suunnattu alle 250 henkilöä työllistäville suomalaisille pk-yrityksille. Palvelusta löytyy tuhansia kursseja johtamisesta myynnin kehittämiseen ja tekoälyn hyödyntämisestä luoviin taitoihin.

Hae lisenssiä 15.9.2026 mennessä.  

Kymmenen yritystä mukaan Kasvualusta-ohjelmaan

Kymmenellä suomalaisyrityksellä on mahdollisuus päästä mukaan Kasvuryhmän ja OP Pohjolan Kasvualusta-ohjelmaan. Tarjolla maailmanluokan kasvuoppeja, kotimaista vertaissparrausta sekä mielenkiintoisia tapahtumia.

Ohjelmaan valitaan kymmenen kasvuhaluista pk-yritystä, joiden vuotuinen liikevaihto on vähintään kahdeksan miljoonaa euroa. Kokeneista kasvujohtajista ja -vaikuttajista koostuvassa valintaraadissa ovat mukana mm. tunnettu teknologiavisionääri ja Aalto-yliopiston hallituksen puheenjohtaja Tero Ojanperä, OP Yrityspankin toimitusjohtaja Katja Keitaanniemi sekä Pohjolan OP:n toimitusjohtaja Keijo Posio.

Hae Kasvualusta-ohjelmaan 15.3.2026 mennessä.  

Tuttu kumppani kasvuun – ota yhteyttä!

Tiesitkö muuten, että yritysten rahoituskysyntä kasvoi voimakkaasti vuonna 2025? Se näkyi myös meillä Pohjolan OP:ssa, ja myönsimmekin yli 40 prosenttia enemmän rahoitusta aiempaan vuoteen verrattuna.

Jos haluat keskustella yrityksesi suunnitelmista, meiltä löydät aina osaavan kumppanin. Asiantuntijamme ovat valmiina etsimään ratkaisuja kaikkiin yrityksesi tarpeisiin niin rahoituksessa, maksuliikkeessä, sijoituksissa kuin vakuutusasioissakin. Heidän yhteystietonsa löydät osoitteesta op.fi/pohjolan/ota-yhteytta.

Luodaan kasvua pohjoiseen yhdessä!

Kirjoittaja: pankinjohtaja Sami Heikkilä, Pohjolan OP Yrityspalvelut

Sami Heikkilä
Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.