YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

25.9.2026 klo 10:21
Lausunto

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2027 – Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen TEMin pääluokassa – Huomiot T&K-rahoituksesta ja pk-yritysten tukemisesta

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan työ- ja elinkeinojaosto
TAE2027

Suomen Yrittäjät kiittää mahdollisuudesta lausua vuoden 2027 valtion talousarvion T&K-rahoituksesta ja vaikutuksista pk-yrityksiin.

Suomen Yrittäjät tukee vahvasti päätöstä, jossa hallitus on sitoutunut kansalliseen tavoitteeseen nostaa Suomen tutkimus- ja kehittämismenot 4 prosenttiin BKT:sta vuoteen 2030 mennessä.

Suomen Yrittäjät kuitenkin painottaa, että jokainen menestyvä suuryritys on joskus ollut aloitteleva mikroyritys. Suomella pitää olla rohkeutta investoida innovatiivisiin, uusiin yrityksiin. TEM:n pääluokkaan sisältyvien T&K-panostusten kohdentumisessa ei mielestämme näy riittävän vahvasti tavoite uusien ja kasvuhakuisten pk-yritysten T&K-toiminnan käynnistämisestä ja laajentamisesta. Julkista T&K-rahoitusta ohjaa edelleen kapea tilastollinen määrittely sen sijaan, että rahoitusta tarkasteltaisiin yritysten kasvun ja koko innovaatioketjun näkökulmasta.

T&K-rahoituksen tavoitteet

Hallituksen esitys T&K-rahoituslain päivittämisestä vuodesta 2027 on tervetullut. Suomen Yrittäjät pitää myönteisenä erityisesti T&K-rahoituslain 2 §:n 1 momentin lisäystä, jonka mukaan valtion rahoitukseksi voitaisiin lukea myös enintään 50 miljoonaa euroa valtion talousarviossa innovaatiotoimintaan osoitettua rahoitusta. Nykyjärjestelmä ei tarjoa riittävää tukea yritysten käytännönläheiseen innovaatiotoimintaan. Viime vuosien leikkaukset Business Finlandin innovaatiorahoitukseen ovat kaventaneet erityisesti pienten ja nuorten yritysten mahdollisuuksia kehittää, pilotoida ja kaupallistaa uusia ratkaisuja. Hallituksen laki- ja budjettiesitys ovat siis tervetulleita ja tarpeellisia.

Samaan aikaan Yrittäjät korostaa, että T&K-rahoituslaki kaipaa kokonaisuudessaan päivittämistä. Nykyinen T&K‑rahoituslaki ohjaa julkista rahoitusta kapeasti, sillä sen soveltamisessa nojataan tekniseen tilastointiohjeeseen. Tämä tulkintamalli ei vastaa yrityskentän tarpeita eikä nykyaikaista innovaatiotaloutta. Samalla tulisi varmistaa, että rahoitusjärjestelmä tunnistaa kaupallistamisen ja aineettoman arvonluonnin osana TKI‑ketjua. T&K-rahoituslaki tulisi muuttaa siten, että TKI-toimintaa ja -panostuksia voitaisiin tarkastella kokonaisuutena.

T&K-rahoituksen kohdentaminen

Kasvava T&K-rahoitus on myönteinen lähtökohta Suomen kasvupolitiikalle. Rahoituksen vaikuttavuutta on kuitenkin arvioitava myös sen perusteella, kuinka hyvin se tavoittaa mikro- ja pk-yritykset, uudet asiakkaat sekä eri toimialoilla toimivat kasvuyritykset.

Suomen Yrittäjät pitää tärkeänä, että Business Finlandin palvelut tukevat yrityksiä johdonmukaisesti T&K-toiminnasta pilotointiin, kaupallistamiseen ja kansainväliseen kasvuun. Nykyinen rahoitusjärjestelmä painottuu tutkimukseen ja tuotekehitykseen, vaikka pk-yritysten kasvun ratkaisevat esteet liittyvät usein ratkaisujen testaamiseen asiakkaiden kanssa, markkinoille pääsyyn ja kaupallistamiseen. Rahoitusehtoja ja palvelupolkuja tulee kehittää siten, etteivät ne tarpeettomasti sulje ulkopuolelle nuoria yrityksiä, palveluinnovaatioita tai kasvupotentiaalia omaavia yrityksiä toimialan perusteella. Team Finland -uudistuksessa tulee samalla varmistaa saumaton palveluketju kotimaan kehittämistoimista kansainvälisille markkinoille.

Elinvoimakeskuksilla on tärkeä tehtävä alueiden elinvoiman, yrittäjyyden toimintaedellytysten sekä kehittämis- ja rahoituspalvelujen vahvistamisessa. Uudistuksen alkuvaiheessa on ymmärrettävää, että voimavaroja sitoutuu uuden organisaation ja toimintatapojen rakentamiseen. Samalla on kuitenkin varmistettava, että yrityksille näkyvä palvelukyky on yhdenmukainen eri alueilla ja että keskuksilla on käytännön välineitä tukea yritysten kasvua, uudistumista ja kansainvälistymistä.

Suomen Yrittäjät on pitänyt Elinvoimakeskuksien niin kutsuttua T&K-pilottia tervetulleena aloitteena ja määrärahan turvaamista tärkeänä (momentti 32.30.46). Kokonaiskuvan kannalta pilotti on kuitenkin rajallinen ja toiminnaltaan määräaikainen, eikä se takaa pysyviä tuloksia taikka korvaa KEHPA-ohjelman menetystä. Mikro- ja pk-yritykset kaipaavat edelleen luotettavaa matalan kynnyksen rahoitusinstrumenttia innovaatiopolulle.

TKI-palvelujen tulisi muodostaa selkeä jatkumo neuvonnasta ja kehittämisestä T&K-rahoitukseen, pilotointiin, kaupallistamiseen ja kansainvälistymiseen. Alueellisten kumppanuuksien ja yhteisten palvelumallien avulla voidaan vähentää aluekohtaisia eroja ja varmistaa, että myös ilman aiempaa kokemusta julkisesta T&K-rahoituksesta toimivat pk-yritykset löytävät oikean tuen oikeaan aikaan.

T&K-verovähennykset

Lisäksi T&K-verokannustimia on perusteltua tarkastella suorien yritystukien rinnalla osana pk-yritysten T&K-rahoituksen kokonaisuutta.

Suomen Yrittäjät peräänkuuluttaa pienten yritysten huomioimisen myös kasvuun kannustavissa verovähennyksissä. Esimerkiksi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan T&K-verotukia koskevassa tutkimuksessa havaitaan, että T&K-tukien kohdentaminen pienille ja keskisuurille yrityksille tuottaisi suurimmat hyödyt (Koski & Fornaro, 2022).

Etlan tutkimuksen perusteella tukien tehokkaamman kohdentumisen lisäksi T&K-verohuojennusmalli, joka tarjoaisi isoille yrityksille vähemmän verotukia kuin pk-yrityksille, vähentäisi huomattavasti verotukimallin rasitusta julkiselle taloudelle: kaikkia yrityksiä yhtäläisesti koskeva T&K-verotuki aiheuttaisi julkiselle sektorille noin 2,5–3-kertaisen kustannusrasitteen julkiselle taloudelle verrattuna pk-yrityksiin rajattuun verotukimalliin.

Myös aiempi tutkimus viittaa siihen, että yhden euron lisäys T&K-verotuessa tuottaa suurimman lisäyksen pk-yritysten T&K-panostuksissa. Lisäksi pk-yrityksissä suorat tuet täydentävät verotukia. Sen sijaan tutkimuskirjallisuuden perusteella isojen yritysten kohdalla verotuet ja suorat tuet näyttäisivät korvaavan toisiaan, jolloin niiden yhteiskäyttö ei tuota parasta tulosta.

Suomen Yrittäjät ehdottaa, että nykyisellään vuosina 2021–2027 voimassa oleva määräaikainen ylimääräinen T&K-yhteistyön verovähennys muutetaan pysyväksi tukimuodoksi.

Kunnioittavasti

Suomen Yrittäjät


Maria Nyroos
Digi- ja TKI-politiikan asiantuntija

Kysy tai etsi hakusanoilla tekoälyavustetulta hakukoneeltamme.