YRITTÄJÄ, tule mukaan omiesi pariin! Liity Yrittäjiin.

JÄSEN, oletko jo ladannut Yrittäjät-sovelluksen puhelimeesi? Lataa sovellus Androidille tai Applelle.

7.5.2021 klo 17:27
Lausunto

Hallituksen esitys laiksi yritysten määräaikaisesta kustannustuesta annetun lain muuttamisesta – tapahtumatakuu

Eduskunnan talousvaliokunta

Hallitus esittää, että Valtiokonttori voisi myöntää hakemuksesta ennakollisen maksusitoumuksen koskien vähintään 200 hengen yleisötapahtumaa, jonka järjestää vakiintunut, ammattimainen tapahtumanjärjestäjä ja jonka arvonlisäverollinen liikevaihto vuonna 2019 ylitti 150 000 euroa. Tapahtumatakuu ei koskisi ympärivuotista tapahtumatoimintaa. Takuu koskisi yleisötapahtumia, jotka järjestetään 1.6.2021–30.11.2021 välisenä aikana.

Keskeisen huomiot

Mielestämme on hyvä, että hallitus vihdoin esittää tukea, jolla tuettaisiin yleisötapahtumien järjestäjiä siinä tapauksessa, mikäli tapahtuma lain nojalla tai viranomaisen määräyksen vuoksi peruuntuu tai sen laajuus oleellisesti pienenee.

Suomen Yrittäjät on tyytyväinen siihen, että alihankkijoina toimivien pienempien tapahtuma-alan yritysten syrjimättömyys toteutuu myös silloin, kun ne toimivat tapahtumassa, jonka laajuus oleellisesti pienenee.

Katsomme kuitenkin, että tapahtumatakuu ei ole kaikilta osin syrjimätön. Takuu olisi pitänyt ulottaa ammattimaisiin tapahtumanjärjestäjiin, joiden arvonlisäverollinen liikevaihto vuonna 2019 oli vähintään 100 000 euroa (alan mediaani) sekä alle 200 hengen yleisötapahtumiin, mikäli useampi saman tapahtumajärjestäjän tapahtuma muodostaa yhtenäisen sarjan tapahtumia.

Suomen Yrittäjät

Mika Kuismanen Petri Malinen

pääekonomisti ekonomisti