Kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia käsitelleen työryhmän mietintö

Työ- ja elinkeinoministeriö

Aluksi

Työryhmän tehtävänä on ollut valmistella kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia koskevan Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin (2014/104/EU) kansallinen voimaan saattaminen. Työryhmän mietinnössä esitetään, että direktiivi saatettaisiin voimiaan säätämällä erillinen laki. Kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia koskevan lain tarkoituksena on parantaa vahingonkorvauksiin oikeutettujen asemaa. Lailla selvennetään kilpailuoikeudellisia rikkomuksia koskevien korvauskanteiden nostamista ja käsittelyä koskevia säännöksiä.

Uuden lain soveltamisala

Mietinnössä ehdotetaan, että uutta lakia sovellettaisiin sekä EU:n että kansallisen kilpailuoikeuden säännösten rikkomisesta aiheutuvien vahinkojen korvaamiseen. Soveltamisalaan kuuluisivat siten kaikki kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta aiheutuneet vahingot riippumatta siitä täyttyykö kyseisen rikkomuksen osalta kauppakriteeri. Tätä perustellaan sillä, että yksien sääntöjen soveltaminen kilpailuoikeudellisiin vahingonkorvauskanteisiin olisi kantajien ja vastaajien sekä korvauskannetta käsittelevän yleisen tuomioistuimen kannalta selkeää ja prosessiekonomian kannalta järkevää.

Luopuminen kauppakriteerin vaatimuksesta kilpailuoikeudellisen vahingonkorvauskanteen nostamisessa on hyvä ratkaisu. Vahingonkorvausoikeudenkäynnin käynnistäminen helpottuu ja toisaalta jutun käsittely nopeutuu kun kauppakriteerien tutkimista ei tarvita.

Oikeus vahingonkorvaukseen

Luonnollisella henkilöllä ja oikeushenkilöllä, joka on kärsinyt vahinkoa kilpailuoikeuden rikkomisesta, on oikeus saada täysi korvaus vahingosta. Uudistuksella ei muuteta jo aiemmin kilpailulaissa mainittujen vahingonkorvaukseen oikeutettujen piiriä. Laissa kuitenkin todettaisiin, että korvaukseen olisivat oikeutetut myös välilliset ostajat ja toimittajat.

Voimaan saatettavassa direktiivissä on vahvistettu säännöt, joiden tarkoitus on varmistaa, että vahinkoa kärsinyt voi saada täyden korvauksen elinkeinonharjoittajalta tai elinkeinonharjoittajien yhteenliittymältä niiden kilpailuoikeuden rikkomisella aiheuttamasta vahingosta. Vahingonkorvauksia koskevat säännöt ovat aiemmin eronneet toisistaan EU:n eri jäsenvaltioissa ja uudistuksen tavoitteena on yhtenäistää vahinkoa kärsineiden tahojen oikeussuoja. Vahingonkorvausta koskevien säännösten selkiyttäminen ja yhtenäistäminen EU:n jäsenmaiden kesken on tarpeellinen uudistus.

Kilpailuoikeuden rikkomisesta vahinkoa kärsinyt ostaja voi ehdotuksen mukaan vaatia vahingonkorvausta omalta sopimuskumppaniltaan tai suoraan rikkomiseen syyllistyneeltä osapuolelta. Korvausta voisi vaatia myös yritykseltä, joka on vastaanottanut liiketoiminnan, jossa kilpailuoikeutta on rikottu jos saaja tiesi tai sen olisi pitänyt tietää kilpailuoikeuden rikkomisesta.

Liiketoiminnan luovutuksensaaja voi olla täysin tietämätön ehkä jo vuosia aiemmin tapahtuneesta kilpailurikkomuksesta vastaanottaessaan liiketoiminnan. Vilpitön luovutuksensaaja voi joissain tilanteissa joutua maksamaan myyjän kilpailurikkomuksen johdosta seuraamusmaksun ja olisi kohtuutonta, että hän joutuisi myös vahingonkorvausvelvolliseksi. Voi myös olla, että liiketoimintaa jatkavalla yrityksellä ei kyseisessä tilanteessa ole mahdollisuutta puolustaa itseään koska yrityksessä ei ole tietoa rikkomikseen johtaneista tapahtumista. Sen vuoksi on hyvä, että korvausvastuu edellyttää tietoisuutta tapahtuneesta kilpailuoikeuden rikkomisesta.

Täysi korvaus vahingosta

Direktiivissä edellytetään jäsenvaltioiden lainsäädännössään varmistavan, että vahinkoa kärsinyt luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö voi vaatia ja saada täyden korvauksen kilpailuoikeuden rikkomisella hänelle aiheutuneesta vahingosta. Vahinkoa kärsinyt tulee saattaa siihen asemaan, joka hänellä olisi ollut ilman rikkomusta. Vahingonkorvauksen tulisi siten kattaa myös saamatta jäänyt voitto ja korko vahingon aiheutumisesta alkaen maksupäivään saakka.

Kansallisessa laissa ei ole yksiselitteistä säännöstä koron maksuvelvollisuuden ajasta ja korkotasosta kilpailuoikeudellisissa vahingonkorvauksissa. Mietinnössä on päädytty esittämään, että korkoa tulisi maksaa aiheutumispäivästä alkaen siihen saakka kunnes lain mukaisen viivästyskoron maksuvelvollisuus alkaa Korkolain 3 §:n 2 momentin mukaan. Tätä ratkaisua on pidettävä tasapuolisena ja se turvaa vahinkoa kärsineen oikeuden kohtuulliseen korkoon rikkomisesta vahingonkorvauksen maksupäivään saakka.

Vahingon osoittaminen

Direktiivi edellyttää, että jäsenvaltiot lainsäädännössään varmistavat, ettei todistustaakka vahingosta tai näyttökynnys tee käytännössä mahdottomaksi tai kohtuuttoman vaikeaksi saada vahingonkorvausta.

Lainvoimaisella Kilpailu- ja kuluttajaviraston, Markkinaoikeuden tai Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä on sitova vaikutus kilpailuoikeuden rikkomisen osoittamisessa. Mikäli asiaa ei ole käsitelty kilpailuviranomaisessa tai sen päätöksessä ei ole todettu tapahtuneen kilpailun rikkomista on vahingonkorvauksen vaatijan näytettävä rikkominen toteen.

Lakiin ehdotettu uusi säännös, jonka mukaan kartellin katsotaan aiheuttavan vahinkoa, ellei rikkomiseen syyllistynyt muuta näytä, selkeyttää osaltaan vahingon syntymiseen liittyvää näyttövelvollisuutta. Muiden kilpailuoikeuden rikkomisten kuin kartellin osalta vahinko-olettama-säännöstä ei ole ja vahingonkorvauksen vaatijan on näytettävä vahingon aiheutuminen toteen.

Todisteiden esittäminen vahingon määrästä on kilpailurikkomusten osalta usein vaikeaa. Kansallinen tuomioistuin voi vahingonkorvausoikeudenkäynnissä pyytää kansallisen kilpailuviranomaisen apua vahingon määrän määrittämisessä. Kilpailuviranomainen voi avustaa tuomioistuinta jos katsoo sen tarkoituksenmukaiseksi. Erityisen haasteellisissa tilanteissa tämä mahdollisuus on hyvä olla olemassa, jotta vahingonkorvauskanteen käsittely olisi mielekästä. Näyttövelvollisuus voi muutoin olla hyvin haastava etenkin, jos vahinkoa kärsinyt osapuoli on pk-yritys tai yksityinen henkilö.

Yhteisvastuu vahingosta ja takautumisoikeus

Kilpailuoikeuden rikkomiseen yhdessä syyllistyneet osapuolet vastaavat vahingosta yhteisvastuullisesti. Poikkeus yhteisvastuusta on säädetty sakoista vapauttamista koskevan ohjelman mukaisen vapautuksen saaneen yrityksen kohdalla. Koska kyseisen leniency –menettelyn merkitys kilpailurikkomusten ilmitulossa on huomattava, tämä poikkeus on tarpeellinen. Myös laissa määritellylle pk-yritykselle esitetään rajoitettua vastuuta. Pk-yritys olisi pääsääntöisesti yhteisvastuussa vain sen omille suorille ja välillisille ostajille jos sen markkinaosuus merkityksellisillä markkinoilla on alle 5 % koko kilpailuoikeuden rikkomisen keston ajan ja yhteisvastuusääntöjen soveltaminen vaarantaisi peruuttamattomasti sen taloudellisen kannattavuuden ja aiheuttaisi yrityksen omaisuuden koko arvon menetyksen. Rajoitus on perusteltu, koska pk-yritysten maksuvelvollisuus yhteisvastuutilanteissa voisi johtaa yrityksen kestämättömiin taloudellisiin vaikeuksiin.

Yhteisvastuussa olevien yritysten keskinäinen takausvastuu jakaantuu pääsääntöisesti syyllisyyden mukaan. Vastuuvelvollisten osuuksien määräytyminen tulee kuitenkin olemaan vaikeasti ratkaistava kysymys kun vahingonkorvausasiaa käsitellään oikeudessa tai sovittelussa. Yritysten syyllisyys ja osuus kilpailusäännösten rikkomisessa ajallisesti sekä eri suuruiset seuraamusmaksut antavat perusteita yhteisvastuun jakaantumiseen.

Ylihinnan siirtäminen puolustuksena

Uutena säännöksenä direktiivi sisältää ylihinnan siirtämistä koskevat määräykset. Näiden mukaan silloin kun suora ostaja kohdistaa kanteensa omaan sopimuspuoleensa, voi kanteen kohde puolustautua sillä, että vaatija on siirtänyt ylihintaa edelleen omille sopimuspuolilleen. Rikkomiseen syyllistyneen tulee näyttää toteen ylihinnan siirtäminen. Silloin kun välillinen ostaja kohdistaa vaateensa rikkojaan sen tulee näyttää ylihinnan siirtyminen ja määrä. Laissa on kuitenkin mainittu vastaajan kilpailuoikeuden rikkomiseen liittyvät tosiseikat, joiden olemassaolo riittää välillisen ostajan osalta näytöksi. Ylihinnan siirtämistä koskevien säännösten tavoitteena on, että millään jakeluketjun tasolla maksettu korvaus vahingosta ei ylitä tuolla tasolla ylihinnasta aiheutunutta vahinkoa. Mikäli ylihinnan siirrosta aiheutuvaa vähennystä korvausvaatimuksesta ei voisi tehdä, korvauksen vaatija voisi saada liiallisen korvauksen. Esitykset ovat hyväksyttäviä, sillä direktiivin edellyttää ylihinnan siirtämistä koskevaa sääntelyä.

Todisteiden esittäminen

Todisteiden esittäminen kilpailuoikeuden rikkomisesta on usein vaikeaa. Vahingonkorvauskannetta käsittelevä tuomioistuin voi pyytää Kilpailu- ja kuluttajavirastoa esittämään sen asiakirja-aineistoon kuuluvia todisteita, ellei mikään osapuoli tai kolmas osapuoli voi kohtuudella niitä toimittaa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston luovuttamien todisteiden käyttöä oikeudenkäynnissä koskee rajoituksia, joiden tarkoituksena on suojata seuraamusmaksusta vapautumista tai sen alentamista koskeviin asioihin liittyvien yrityslausuntojen ja siten leniency –menettelyn suojaa. Nämä rajaukset ovat perusteltuja.

Vanhentuminen

Kilpailuoikeudellista vahingonkorvausasiaa käsitellään useimmiten sen jälkeen kun kilpailurikkomuksesta on annettu lainvoimainen päätös. Tuolloin rikkomisesta on usein kulunut jo useita vuosia. Ajan kuluminen vaikeuttaa sekä kantajan että vastaajan puolustusta ja asian selvittämistä yleensä. Sen vuoksi tulisi vanhentumisajan olla selkeä ja kohtuullinen.

Lakiehdotukseen otetun pääsäännön mukaan oikeus vahingonkorvaukseen vanhentuu, jos korvauskannetta ei ole pantu vireille viiden vuoden kuluessa siitä, kun vahingonkärsijä tiesi tai olisi pitänyt tietää kilpailuoikeuden rikkomisesta sekä vahingosta ja siitä vastuussa olevasta. Korvauskanne olisi kuitenkin nostettava kymmenen vuoden kuluessa siitä päivästä jona rikkominen tapahtui tai jatkettu rikkominen päättyi. Korvauskanteen nostamiselle olisi vielä erityinen vuoden määräaika silloin jos Euroopan komissio tai Kilpailu- ja kuluttajavirasto on todennut kilpailuoikeuden rikkomisen päätöksessään tai tehnyt sitä koskevan markkinaoikeusesityksen tai aloittanut rikkomuksen tutkinnan tai muun menettelyn. Tällöin vuoden määräaika laskettaisiin siitä kun asia on lainvoimaisesti ratkaistu tai käsittely muuten päättynyt.

Vanhentumisaikojen säätäminen mahdollisimman selkeiksi on kilpailurikkomusten esiin tulon ja pitkien käsittelyaikojan vuoksi vaikeaa, mutta ehdotettu säännöstö on hyväksyttävä.

Kilpailuneutraliteetti

Työryhmä ei käsitellyt valmistelutyössä kilpailulain 4a luvun mukaisia rikkomuksia, eikä niiden mahdollisesti aiheuttamia vahinkoja. Mietinnössä katsotaan, että voimaan pantava direktiivi ei koske kyseisten kilpailulain kilpailuneutraliteettia koskevien säännösten vastaisen toiminnan, menettelyn tai rakenteen johdosta aiheutuneen vahingon korvaamista. Näitä vahinkoja koskevat korvauskysymykset tulisi ratkaista vahingonkorvausta koskevien yleisten säännösten mukaisesti.

Kilpailuoikeudellisia vahingonkorvauksia koskevan lain tavoitteena on parantaa vahingonkärsijän asemaa vahingonkorvauksen saamisessa. Kilpailuneutraliteettia koskevien säännösten vastaisesta toiminnasta kilpailu- ja kuluttajavirasto voi käyttää samanlaisia keinoja kuin kilpailulain 5 ja 7 §:issä olevat rikkomusten seuraamukset. Olisi loogista ja tarpeellista, että näiden päätösten sisältämät rikkomukset olisivat myös kilpailuoikeudellisten vahingonkorvaussäännösten soveltamisen piirissä.

Kunnioittavasti

Suomen Yrittäjät

Jussi Järventaus Anja Tuomola
toimitusjohtaja lainopillinen asiamies