Kuntoutusselonteko (VNS/2002 vp)

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Pyydettynä lausuntona toteamme seuraavaa:

Kuntoutuksella on selonteon perusteella myönteisiä vaikutuksia – ja monissa tapauksissa sijoittaminen kuntoutukseen on sekä julkisen talouden, kansantalouden että yksityisten ihmisten ja perheiden kannalta tuottavaa. Kuntoutustoiminnan varaan ei kuitenkaan kannata asettaa liian suuria odotuksia. Erityisesti ongelmat, jotka johtuvat elämäntapavalinnoista tai lasten sosiaalisen kasvuympäristön muutoksista, eivät ratkea kuntoutuksella. Näissä tapauksissa kuntoutuksella saattaa olla hyvinkin suuri merkitys yksilötasolla ja jo aiheutuneiden vahinkojen korjaamisessa, mutta kuntoutuksesta ei löydy ratkaisua yhteiskunnallisiin ongelmiin. Päihdeongelmien laajamittaista ennaltaehkäisyä ja lasten ja nuorten kasvatuksen tukea ei voi korvata kuntoutuksella.

Kuntoutuksen talous

Selonteosta ilmenee, että kuntoutuksen kokonaismenot ovat 1,2 miljardia euroa, mikä vastaa suurin piirtein yhtä prosenttia kansantuotteesta. Kuntoutusmenojen reaalinen arvo kasvussa, samoin siihen osallistuvien henkilöiden määrä.

Kuntoutustoiminnan laajuuden vuoksi sen taloudellisia vaikutuksia ja itse kuntoutustoiminnan taloudellisuutta on seurattava tarkoin.

Selonteossa todetaan kuntoutuksen resursseja voitavan vähentää, mikäli mitattavissa olevat tulokset osoittautuvat vähäisiksi. Kuntoutustoiminnan seurannassa tulisikin selkeästi esittää ne tapaukset, joissa voidaan osoittaa voimavarojen käytön heijastaneen mitattavia tuloksia, eli tapaukset, joissa kuntoutusmäärärahoja on vähennetty tai uudelleen suunnattu.

Selonteossa sivuutetaan mahdolliset erot erilaisten palveluiden tuottamistapojen kustannuksissa. Siinä ei vertailla yksityisten yritysten, yleishyödyllisten yhteisöjen ja säätiöiden ja julkisen sektorin kuntoutuspalveluiden tuotantokustannuksia. Toiminnan taloudellisuuden turvaamiseksi eri tuotantotapoja pitäisi kyetä vertaamaan ja erilaisia tuottamistapoja kokeilemaan.

Työkykyä ylläpitävä toiminta

Selonteossa asetetaan tärkeäksi tavoitteeksi työkykyä ylläpitävän toiminnan ulottamisen kaiken tyyppisiin työpaikkoihin ja työsuhteisiin. Kun samalla toiminnan varsinaiseksi puutteeksi tunnustetaan pienten työpaikkojen ja omaa työtään tekevien työkyvyn ylläpitäminen, tulisi toimintaa painottaa selkeästi pienten yritysten ja yrittäjien tarpeiden täyttämiseen. Tässä tarkoituksessa erityisesti juuri voimaan tulleen työterveyshuoltolain (1383/2001) ja työterveyshuollon toimintojen kehittämisessä on tärkeää kiinnittää huomiota yrittäjien aseman parantamiseen.

Kunnioittaen

Pertti Rauhio
suunnittelupäällikkö,
Suomen Yrittäjät ry